Päätoimittaja kohahdutti Linnassa hirtto­silmukalla – Panu Rajala kyseenalaistaa erikoisen asusteen taustan: ”Menee ohi ja yli” - Linnan juhlat - Ilta-Sanomat

Päätoimittaja kohahdutti Linnassa hirtto­silmukalla – Panu Rajala kyseenalaistaa erikoisen asusteen taustan: ”Menee ohi ja yli”

Julkaistu: 7.12.2019 15:51

Kirjailija Panu Rajalan mukaan hirttosilmukka-vertaus sopii huonosti Suomen lähihistorian sananvapauskeskusteluun.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton huomiota herättäviin pukuihin kuului Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersonin punaisella hirttosilmukalla koristettu puku. Pettersonin mukaan kyse oli kannanotosta sananvapauteen ja Suomen lähihistoriaan.

Kaulassa hirttoköysi muistuttamassa, miten monessa maassa käy ihmisten, jotka yrittävät käyttää sananvapauttaan - ja miten Suomessakin itsenäisyyden alussa kävi vääränmielisille, Pettersson selvitti viestipalvelu Twitterissä.

Myöhemmin Pettersson tarkensi väärämielisten kohtelun tarkoittavan ”sisällissodassa ja sen liepeillä murhattuja ihmisiä”.

Vuoden 1918 tapahtumiin perehtynyt kirjailija-tutkija Panu Rajala pitää pukuvalinnan selitystä epäonnistuneena tai vähintäänkin epäselvänä.

– Jos hirttosilmukalla viitataan maailmanlaajuiseen sananvapaustilanteeseen, niin kyllä varmasti jossain ihmisiä kuristetaan hengiltä ja silloin mielenilmaus näin on paikallaan. Mutta jos sillä viitataan Suomen lähihistoriaan, niin siihen se sopii huonosti. Hirttosilmukka menee ohi ja yli, Rajala sanoo.

Rajala ymmärtää, että viittaus väärämielisiin tarkoittaa vuoden 1918 historiallisten tapahtumien valossa osapuolta, joka asettui vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan ja jonka toiminta sittemmin tuomittiin.

– Kyse oli vallankumouksesta. Jos se olisi onnistunut, seuraukset olisivat olleet sananvapaudelle vakavat. Ja jos väärämielisillä tarkoitetaan punaisia, niin kuin minä tuon viestin ymmärrän, niin heidän kukistumisensa takasi sananvapauden jatkumisen Suomessa, Rajala sanoo.

Punaisen vallankumoushallinnon alaisella alueella valtaa käyttänyt kansavaltuuskunta aloitti sananvapauden 2. helmikuuta 1918 rajoittamisen lakkauttamalla porvarilliset lehdet.

Rajala muistuttaa, että punaisella puolella otettiin mallia Leniniltä.

– Siellä sanavapaus ei tunnetusti kehittynyt hyvään suuntaan.

Sisällissotaa edelsi etenkin vuonna 1917 vahva vihaan ja vastakkainasetteluun perustuva kirjoittelu, jossa sananvapautta vasta käytettiinkin. Räikeitä esimerkkejä löytyy niin vasemman kuin oikean laidan lehdistä, mutta etenkin työväenlehdet kunnostuivat kyseenalaisella tavalla yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristämisessä väkivaltaan kiihottavilla teksteillään.

– Tämä nykyinen vihapuhe on lasten leikkiä sen rinnalla, miten tuolloin kieltä käytettiin.

Rajala nostaa esiin Työmies-lehden, jonka viimeinen toimittaja Maiju Lassila kylvi vihaa valkoista Suomea kohtaan aivan sodan loppuvaiheisiin asti. Lassila kiihotti punakaarteja surmaamaan luokkaviholliset viimeiseen mieheen vallankumouksen ”jotta uusi punainen huomen veressä kirkastuisi” mutta ei tuntenut armoa edes vertaisiaan kohtaan.

– Lassila nimesi kollegojaan, jotka tulisi tappaa. Esimerkiksi Juhani Aho oli niiden listalla, joka tulisi tappaa.

Lopulta Lassila itse kuoli epäselvissä olosuhteissa keväällä 1918. Teloitus olisi voinut olla hänen todennäköinen kohtalonsa, jos olisi saanut elää tuomioiden julistamiseen saakka.

Valkoisen Suomen puolella lehdistön retoriikka koveni, mutta säilyi kohtuullisena, Rajala sanoo

Hän nostaa esiin F.E. Sillanpään kirjoittaman Hurskas kurjuus-romaanin, jonka porvarillinen kustantaja W.S.O.Y julkaisi vain vuosi sodan jälkeen 1919.

– Se oli rohkea romaani, jossa asetuttiin puolustamaan punavanhuksen ihmisoikeutta ja kuvataan kuinka valkoisen Suomen jääkäri kostonhimossaan surmaa vanhuksen, Rajala muistuttaa.

Tuoreimmat osastosta