Linnan juhlat

Kutsu Linnaan aiheutti ”tavikselle” valtavan ahdistuksen – paljastaa nyt, millaiset juhlat oikeasti olivat: ”Meitä ohjattiin eteenpäin kuin karjaa”

Julkaistu:

linnan juhlat
Kirjailija Anneli Kanto julkaisi humoristisen blogikirjoituksen, jossa hän kertaa ”Linnareissuaan”. Kanto kertoo IS:lle, että tungos oli kova, samoin kiire. Silti juhlat olivat lopulta mukavat.
Tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja Anneli Kanto sai tänä vuonna kutsun Linnan juhliin, sillä hän on kirjoittanut kaksi teosta Suomen sisällissodasta, josta tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Kanto yllättyi posteljoonin tuomasta kutsusta täysin, sillä hänen mieleensä ei ollut juolahtanut, että tasavallan presidentti voisi kutsua Linnaan juuri hänet.

Kanto kirjoitti kokemuksestaan oivaltavan blogikirjoituksen, jossa hän kuvaa kutsun aiheuttamia tuntemuksia ja iltaa itsenäisyyspäivän vastaanotolla rempseästi. Kanto kertoo, että kutsusta ilahtuivat huomattavasti enemmän hänen läheisensä kuin hän itse.

– Jo postinkantaja innostui: ”Sait oikein tasavallan presidentiltä kirjeen!” Kutsu ei ollut tullut mieleenikään, joten olin henkisesti valmistautumaton ja ensimmäinen ajatus oli: ”Voi kun ei olisi tullut tuota kirjettä.” Sitten ahdistuin. Ahdistuin lisää ja olin sitä mieltä, etten lähde.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kanto kertoo blogissaan, että ahdistus johtui siitä, ettei hän ole tottunut julkisuuteen ja ”epäjulkkikselle” ajatus esiintymisestä miljoonayleisön edessä ja itsensä esiin tuomisesta oli suorastaan kauhea. Häntä ahdisti pukeutuminen ja se, että Linnassa keskitytään monesti ulkonäköön.


Kanto sai kutsun kolme viikkoa ennen juhlia. Hän kertoo blogissaan, että viikot olivat täynnä työtä, sillä valmisteltavaa oli paljon. Ompelija Hilkka Marttila oli valmistanut Kannolle alennusmyynnistä ostetusta kankaasta jakun ja housuhameen jo aiemmin. Hän valmistautui iltaan myös venyttämällä matalapohjaisia kenkiä. Vaatekriisin ratkeamisesta huolimatta Kanto jatkoi juhlan jännittämistä.

– Joka aamu herätessäni ajattelin kauhuissani: ”Se on jo ensi viikolla.” ”Se on kolmen päivän kuluttua.” ”Se on huomenna. Miten pääsisin kiemurtelemaan irti?”, hän kirjoittaa blogissaan.

IS:n tavoittama Kanto kertoo, että jännitys laukesi lopulta kättelyjonossa, ja että itse kättelyhetki oli äärimmäisen nopea ja siihen tuli todella kova kiire.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Eräs ystäväni joutui jonottamaan ulkona Linnan edessä ainakin 15 minuuttia palellen juhlavaatteissa. Jono kiersi ihan sinne nurkan taakse Aleksanterinkadulle. Sieltä kun pääsi sisään olikin sitten jo kova kiire.

Kun Kannolta kysyy, millaista oli tavata presidentti Sauli Niinistö, alkaa häntä naurattaa.

– Presidentin tapaaminen oli todella nopea vilahdus. Meitä ohjattiin eteenpäin kuin karjaa, niin kiire siinä silloin oli, Kanto kertoo IS:lle huvittuneena.

– Presidentti Niinistö sanoi jokaiselle ”Hyvää itsenäisyyspäivää” ja minä ajattelin, että voi mahdoton, hän sanoo tuon melkein 2 000 kertaa illan aikana.

Ohikiitävän kättelyhetken jälkeen Kanto lähti tutustumaan Linnaan ja sen sokkeloisiin tiloihin. Hän kuvailee blogissaan, että tungos oli aivan järjetön ja jokainen huone oli täpötäynnä. Tilaa tuli lisää, kun tv-kamerat sammuivat ja osa vieraista siirtyi jatkoille.

Kanto kertoo IS:lle, että erityisen ihanaa juhlissa olivat mukavat ja huomaavaiset tarjoilijat ja muu henkilökunta. Kanto nautti siitä, että tarjoilijat sinuttelivat häntä ja suhtautuivat tilanteeseen mutkattomasti, joskin kohteliaasti. Hän kehuu myös vastaanoton ruokaa blogissaan. Aluksi tarjottiin pieniä leipiä ja rieskaa.

– Niitä sai natustella odotellessaan, että alakerran tilat avautuvat, kun Kauppatorin puolelta saapuvat diplomaatitkin on kätelty. Odottaminen kesti kauan. Ahdasta ja kuumaa oli. Pitopöytäsalissa oli vielä ahtaampaa, sitten kun ovet avautuivat. Ja erinomaisen vaikeata taiteilla tungoksessa kahvikuppinsa ja lautasensa kanssa, vielä vaikeampaa löytää laskutilaa kupille.

– Voileipäkakku oli hyvää, välissä ainakin suolalahnaa. Lihaisaa voileipäkakkuakin oli. Ja kaikenlaisia pieniä nykerrettyjä palasia, joista en oikein tiennyt, mitä niissä oli. Fenkolileipää ainakin, savuhaukea, punajuurta. Kahden sokeripalan kokoisia suupaloja.


Illan lähestyessä loppuaan ja Linnan tyhjentyessä, päätti Kanto lähteä kohti hotelliaan. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

– Valehtelematta ainakin puoli tuntia vaelsin linnassa yrittäen etsiä ulospääsyä. Joka puolella on vihreitä kylttejä, jotka osoittavat uloskäyntiä, mutta katin kontit, ei siellä mitään uloskäyntiä ollut.

Kanto harhaili ympäri sokkeloisena tunnettua Linnaa, kunnes lopulta löysi narikan. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli aivan väärässä narikassa. Hän sai monimutkaiset ohjeet, miten pääsisi rakennuksen Mariankadun puoleiselle sisäänkäynnille, josta suuri osa vieraista saapuu juhlaan.

– Kävelin kilometrikaupalla linnan saleja ja aloin menettää toivoni. Sitten korvani sieppasivat sanan ”Mariankatu” erään pyörätuoliporukan keskustelusta. Liimauduin seurueeseen ja sen vanavedessä pääsin hissille ja sen kautta, kiitos ja ylistys, oikeaan vaatesäilytykseen ja ulos.


Kirjoituksensa lopuksi Kanto toteaa, ettei hänen olisi tarvinnut ahdistua tai jännittää Linnan juhlia, sillä tilaisuus oli lopulta varsin mukava. Hän kuitenkin myöntää myös, että illan paras hetki odotti hotellilla.

– Illan ihanin vaihe: potkaista kengät jalasta, kiskoa kourallinen pinnejä tukasta ja pestä pakkeli naamasta.

Kanto kertoo IS:lle, että Linnan juhlat olivat kokonaisuudessaan varsin miellyttävä kokemus. Hänelle oli myös kunnia päästä mukaan arvokkaaseen tilaisuuteen.

– Tosi kivat juhlat, vaikka oli kuuma ja ahdasta. Parasta oli Linnan ihana henkilökunta, hän sanoo.

Anneli Kanto on kirjoittanut muun muassa teokset Lahtarit, Veriruusut, Pyöveli ja Pala palalta pois. Hänen esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä ilmestyi vuonna 2007. Lisäksi Kanto on työskennellyt toimittajana ja näytelmäkirjailijana.