Lukijat äänestivät suosikkinsa Jenni Haukion Linnan juhlien iltapuvuista – lopputulos yllätti

Julkaistu:

Linnan juhlat
IS:n lukijat valitsivat suosikkinsa Jenni Haukion Linnan juhla -asuista. Yllättäen voittoon kiri kaksi pukua.
Rouva Jenni Haukion Linnan juhlien iltapuku on aina aivan viime hetkille saakka tarkoin varjeltu salaisuus. Haukio on nähty Linnan juhlissa yhdeksän kertaa.

Ilta-Sanomat kysyi verkkoäänestyksessään, mikä rouva Haukion iltapuvuista on kansan suosikki. Yllättäen äänestys päättyi tasapeliin. IS:n lukijat äänestivät suosikeikseen vuonna 2014 nähdyn hennon vaaleansinisen iltapuvun ja vuonna 2016 nähdyn lyhythihaisen violetin iltapuvun.

Tiistai-iltapäivään mennessä nettiäänestyksessä oli annettu lähes 25 000 ääntä. Molemmat suosikkipuvuista kahmaisivat äänestyksessä 20 prosentin äänisaaliin.


Vuonna 2014 Haukion yllä nähtiin hänen luottosuunnittelijansa Sari Nordströmin suunnittelema vaaleansininen iltapuku, jossa oli näyttävä valkoinen laahus. Asun viimeisteli valkoinen kaistale vyötäröllä. Muun muassa näin lukijat kehuivat kyseistä asukokonaisuutta:

– Kuninkaallinen puku ja hieno kampaus!

– Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita, mutta sininen on aivan upea.

– Kaikki kauniita, mutta 2014 paras.


Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2016, Haukion yllä nähtiin liilaa, kun kun hän pukeutui Linnan juhliin lyhythihaiseen, violettiin iltapukuun. Puvun suunnitteli jälleen Nordström ja se valmistettiin silkistä.


Koruina Haukiolla oli 100-vuotiasta Suomea juhlistavat Mika Tarkkasen korut. IS:n lukijat ylistivät liilan värin pukevan Haukiota erinomaisesti, muun muassa näin asua kommentoitiin:

– Violetti, elegantti puku vuodelta 2016 on upean värinen ja sopii todella hyvin rouva Haukiolle.

– Violetti puku on kaunis ja pukee hoikkaa ja tummaa Jenni Haukiota hyvin!

– Liila on vaikuttava. Väri sopii hänelle . Liila on itsessään niin vahva väri, että mallin on hyvä olla yksinkertainen.


Kuten aiempina vuosina, niin tänäkin vuonna rouva Haukion Linnan juhlissa nähtävä asu on yllätys. Linnan juhlien teemana on tänä vuonna yhteinen ympäristö. Teema näkyy myös Haukion asussa, joka on tänä vuonna valmistettu Ioncell-kankaasta, joka on 100-prosenttisesti suomalaista koivua. Puvun suunnittelevat Aalto-yliopiston opiskelijat Emma Saarnio ja Helmi Liikanen. Puvun on paljastettu etukäteen olevan futuristinen ja korostavansa kantajansa persoonaa.

Ota kantaa

Kumpi Jenni Haukion iltapuvusta miellyttää silmääsi enemmän?

Vuoden 2014 vaaleansininen 43% Vuoden 2016 violetti 51% Jokin muu, kerron kommenteissa! 6%
Ääniä yhteensä 17898

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt