Linnan juhlat

Lisätietoa Jenni Haukion Linnan juhlien asusta julki: ”Sisältää futurismia ja korostaa kantajansa persoonaa”

Julkaistu:

linnan juhlat
Rouva Jenni Haukion yllä nähtävästä Linnan juhlien puvusta on annettu lisätietoa julkisuuteen.
Rouva Jenni Haukion Linnan juhlissa nähtävästä puvusta on kerrottu lisätietoa medialle. Aiemmin on kerrottu muun muassa, että ekologisen puvun kangas on tehty suomalaisesta koivusta. Uutisoitiin myös, että puvun suunnittelusta ja valmistukesta vastaavat Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja asiantuntijoiden monialainen tiimi.

Nyt Aalto-yliopiston lähettämässä tiedotteessa kerrotaan, että puvun Haukiolle suunnittelevat Emma Saarnio ja Helmi Liikanen. Puvun kerrotaan kunnioittavan luontoa ainutlaatuisella materiaalilla ja minimalistisella linjalla.

Puvun materiaalina on 100-prosenttisesta koivusta tehty Ioncell-kangas.


Puvun suunnitteli Aalto-yliopiston muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelija Emma Saarnio, ja kankaan suunnittelusta vastasi hänen työparinaan tekstiilisuunnittelun opintoihin keskittynyt Helmi Liikanen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Puvun konseptin lähtökohtana oli Suomen itsenäisyyden toinen vuosisata, joka tuo mukanaan uuden ympäristötietoisemman ajattelutavan, uudet materiaalit ja uuden suunnittelijasukupolven. Halusin suunnitella asun, joka korostaa kantajansa persoonaa ja samalla viestii materiaalin alkuperästä, Emma Saarnio kertoo Aallon tiedotteessa.

– Puvun muodossa pyrin yhdistämään suomalaisen perinteen ja futurismin. Inspiraationa toimivat myös vahvat suomalaiset naiset, joita halusin kuvastaa mekon minimalistisella ilmeellä sekä konstailemattomalla muodolla. Puku edustaa lupausta puhtaammasta ja selkeämmästä tulevaisuudesta, Saarnio kertoo tiedotteen mukaan.

Liikanen kuvailee tiedotteessa tahtoneensa tuoda Ioncell-materiaalin esille elegantisti ja juhlavasti.

– Kudottuun kankaaseen suunnittelemani struktuurinen, elävä pinta tekee myös ainutlaatuisen materiaalin näkyväksi. Tässä projektissa on kyse perinteiden ja innovaatioiden kohtaamisesta, Liikanen kuvailee tiedotteessa.


Puvun kankaan kerrotaan olevan valmistettu osana tutkimusprojektia alusta loppuun asti käsin, eikä sitä ole myöskään viimeistelty teollisin menetelmin. Saarnio ja Liikanen muokkasivat suunnitelmia ja konseptia projektin edetessä ja tiedon karttuessa ja tekivät kymmeniä värjäyskokeiluja.

– Päämääränämme oli luoda mahdollisimman hieno, iltapukuun sopiva kangas ja osoittaa puvulla myös kunnioituksemme ainutlaatuisen materiaalin kehittäjiä kohtaan, puvun suunnittelijat kertovat.

Iltapukua täydentävät nuoren korusuunnittelijan Ildar Wafinin uniikkikorut.

– Ildar Wafinin koruissa yhdistyvät ne samat periaatteet, jotka ovat olleet juhlapukumme muodon ja kankaan suunnittelun johtoajatuksena, Saarnio sanoo.


Kankaan kutoi Päivi Kokko-Vuori, joka työskenteli pitkään Aallon työpajamestarina. Iltapuvussa kangas saa rinnalleen keveää ja ylellistä silkkiorganzaa.

Iltapuvun kuidut valmisti suurilta osin tutkimusteknikko Sami Rantasalo. Langan valmistuksesta ja kankaan viimeistelyistä vastasi tutkija Marja Rissanen. Puvun kaavoitti Aallon tekstiilityöpajoja vetävä mallimestari Sari Kivioja ja ompeli Aallon ompelustudiossa malliompelija Reetta Myllymäki. Kankaan suunnitteluun tukea antoi professori Maarit Salolainen, ja puvun suunnitteluun ja valmistukseen professori Pirjo Hirvonen.

Projektia koordinoi professori Pirjo Kääriäinen ja Ioncell-menetelmän kehityksestä on vastannut professori Herbert Sixta tiimeineen.

Ioncell on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kehittämä, ympäristöystävällinen menetelmä, jolla voidaan valmistaa laadukasta tekstiilikuitua puusta tai kierrätysmateriaaleista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt