Enni, Eine

Linnan juhlat

Linnan räväyttäjät: Velton kravatti ja Lindforsin bootsit hämmensivät

Julkaistu:

Linnan juhlissa nähtiin räväyttäjiä, jotka poikkesivat hauskasti valtavirrasta.

PMMP-yhtyeen Paula Vesala ja Mira Luoti eivät alun alkuen halunneet lähteä mukaan Linnan kuningatar-kilpaan ja he aikoivat erottautua juhlasakista. He pitivät lupauksensa, erityisesti ihailtiin Paula Vesalan yllä olevaa, Niina Vanhatapion suunnittelemaa pukua.

Rasmuksen Lauri Ylösen kanssa juhliin saapunut Paula oli käyttänyt myös vähemmän aikaa hiustensa laittoon kuin siippansa.

Muotoilija Stefan Lindforsin musta takin kangas oli hänen itse kutomaansa. Jalassa hänellä olivat bootsit.

Kirjailija Sofi Oksasen korsettiyläosa ei tällä kertaa näkynyt yhtä paljon kuin edellisillä Linnan juhlilla. Oksasen puku oli kuitenkin räväyttäjä jo etukäteisodotuksissakin.

Kansanedustaja Veltto Virtanen ei olisi Veltto, ellei hän poikkeaisi normista. Kaulassaan hänellä oli vähintäänkin persoonallinen kravatti ja sen alla röyhelöpaita.

Kansanedustaja Sinikka Hurskainen piti taas päässään tiaraa, kun taas Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi oli vetänyt hiuksensa vesikampaukseen, eli päänmyötäisesti laineille.

Maskeeraja Laura Hechtin olemus oli myös Linnan juhlia räväyttävä, kuten myös kiltissä saapuneen akatemiaprofessori Howard Jacobsin, jonka professoriliitto valitsi vuoden professoriksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  3. 3

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  4. 4

    Tuliko kylmä? Sodankylän Jääkäriprikaatin sotilaat antavat muutaman ylivoimaisen niksin pakkasta vastaan

  5. 5

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  8. 8

    Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

  9. 9

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  10. 10

    Suositussa hiihtokeskuksessa Japanissa tulivuorenpurkaus – käynnisti lumivyöryn, yksi ihminen kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  5. 5

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  8. 8

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  9. 9

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  10. 10

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  3. 3

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  4. 4

    Tuliko kylmä? Sodankylän Jääkäriprikaatin sotilaat antavat muutaman ylivoimaisen niksin pakkasta vastaan

  5. 5

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  6. Näytä lisää