Lempi

Linnan juhlat

Nämä Linnan juhlien mokat muistetaan!

Julkaistu: , Päivitetty:

IS listasi Linnan itsenäisyyspäiväjuhlien pahimmat mokat.

2006 Linnaan kutsuttiin Euroviisuvoittaja Lordi. Bändi päätti jättää juhlat väliin, koska ei halunnut näyttäytyä julkisuudessa ilman maskeja.

Yllättäen Lordin laulaja Tomi Putaansuun vaimo Johanna Askola-Putaansuu kuitenkin tuli juhliin, yksin. Etiketin mukaan seuralaisenkin olisi pitänyt jäädä pois juhlista, jos kutsun saaja on estynyt.

Linnan etiketin mukaan aveciksi luokitellaan vain vakiintunut puoliso. Silti vuonna 2001 The Rasmuksen solisti Lauri Ylönen toi avecinaan ystävänsä Siiri Nordinin.

Pari vuotta myöhemmin kansanedustaja Antero Kekkonen saapui Linnaan Juha "Watt" Vainion lesken Pirkko Vainion kanssa.

Lehdistö innostui romanssista, mutta pian selvisi, ettei Kekkonen yksinkertaisesti halunnut näyttäytyä yksin.

Parisuhdedraamoja on Linnan juhlissa koettu useasti, mutta yksi mieleenpainuvimmista oli vuonna 2003, kun Harry "Hjallis" Harkimo kuherteli televisiokameroiden edessä avoimesti uuden rakkaansa Meri-Kukka Forsiuksen kanssa. Kansanedustajan työnsä vuoksi Linnaan myös kutsuttu Harkimon ex-vaimo Leena Harkimo oli silminnähden vaivaantunut taustalla.

1983 kirjailija Arto Melleri saapui presidentin kättelyyn niin humalassa, että hänet ohjattiin saman tien takaovesta ulos.

Näyttelijä Kari Väänänen ehti puolestaan juhlia samana vuonna Linnassa pitemmän kaavan mukaan, ennen kuin linnanvouti heitti näyttelijän ja tämän silloisen puolison Sanna Fransmanin ulos.

1992 silloisen presidentin Mauno Koiviston tytär Assi Koivisto, Assin aviomies Jari Komulainen ja Komulaisen ystävä, nahkafrakkiin pukeutunut Renny Harlin päätyivät Linnan keittiöön maistelemaan kahvia ja boolia aamutunneille asti.

1995 silloinen pääministeri Paavo Lipponen ällistytti kaikki jättämällä saapumatta Linnan vastaanotolle.

Syy oli erikoinen: hänen silloinen vaimonsa Aila-Marja oli juuri ennen Linnaan lähtöä heittänyt miehensä frakin vettä täynnä olevaan kylpyammeeseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  7. 7

    Älä osta näitä! Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  10. 10

    Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  6. 6

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  7. 7

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  8. 8

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  9. 9

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. Näytä lisää