Aune, Oona

Linnan juhlat

Kansanedustajan vaimo vastasi pukukohuun - ihmettelee arvostelijoiden ammattitaitoa

Julkaistu:

Kansanedustaja Juha Väätäisen (ps) vaimo Liisa Väätäinen ihmettelee arvostelijoita ja kritiikkiä, jota hänen Linnan juhlissa käyttämänsä puku on saanut osakseen.

Liisa Väätäinen käytti Linnassa Vuokko Nurmesniemen suunnittelemaa sinivalkoista pukua, jota ihmeteltiin myöhemmin internetpalstoilla sekä lehtien sivuilla.

- Ihmettelen, etteivät nykyajan muoti-ihmiset tunne Vuokko Nurmesniemeä ja sitä kautta oman alansa historiaa. Nurmesniemi on Suomen ainoa muotialan akateemikko ja tuntuu hassulta, ettei hänen kädenjälkeään tunnisteta, Liisa Väätäinen sanoi sunnuntai-iltana IS:lle.

Hän puolusteli pukuvalintaansa myös lauantaina Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Väätäinen kirjoitti puvun olevan aitoa vintagea ja ihmetteli, miksi kukaan ei Linnan juhlissa vaivautunut kysymään puvun alkuperää.

- Sain vuonna 1973 Vuokko-puvun mieheltäni, joka oli aikaisemmin nimetty Suomen parhaiten pukeutuvaksi mieheksi. Vietimme talven Espanjassa, ja käytin pukua siellä itsenäisyyspäivänä. Se herätti ihailua silloin ja myös tänä vuonna, Väätäinen kirjoitti lauantain HS:ssa.

Liisa Väätäinen on kansanedustaja ja mestarijuoksija Juha Väätäisen puoliso.

Väätäinen ei ole ottanut arvostelusta itseensä.

- Suhtaudun arvosteluun hymyillen. Olen ollut julkisuuden sivustalla jo niin kauan, etteivät tuolaiset puheet minua hetkauta. Ihmetyttää vain, miksi muoti-ihmisten ammattitaito ei riitä Vuokko Nurmesniemen kädenjäljen tunnistamiseen, Väätäinen sanoi IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    7. 7

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    8. 8

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    9. 9

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. Näytä lisää