Lentopalloliitto joutui päästämään Sammelvuon Venäjälle ilmaiseksi – ”Lopulta päädyttiin siihen, ettei korvausta ollut saatavilla”

Julkaistu:

Lentopallo
Suomen Lentopalloliitto ei saanut korvausta Tuomas Sammelvuon Venäjälle lähdöstä. Liiton toimitusjohtaja ja puheenjohtaja avasivat tilannetta Ilta-Sanomille.
Tuomas Sammelvuon siirtyminen Venäjän lentopallomaajoukkueen päävalmentajaksi on noussut jälleen kuumaksi puheenaiheeksi.

Sammelvuo valittiin huippupestiin maaliskuussa. Hän toimi aiemmin Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajana.

Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-Aho paljasti viikonloppuna kirjoittamassaan blogissaan lentopallomaajoukkueen surkeiden esitysten jälkeen, ettei liitto saanut mitään Sammelvuon siirtyessä Venäjälle.

Ilta-Sanomien tavoittama Siika-Aho kertoi puhelimitse taustoja Sammelvuon ja liiton välisestä sopimuksesta.

– Sammelvuo on ollut monta vuotta peräkkäisillä sopimuksilla Lentopalloliiton palveluksessa, joka tarkoittaa juridisessa mielessä sitä, että vaikka se sopimus oli väliaikainen, se katsotaan toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.

Tarkempia tietoja Siika-Aho ei osannut kertoa, koska hän ei ole itse ollut solmimassa ainuttakaan Sammelvuon ja liiton välistä sopimusta. Sammelvuo työskenteli Suomen maajoukkueen päävalmentajana 2013 tammikuusta tämän vuoden maaliskuuhun asti.

Sammelvuolla oli Lentopalloliiton kanssa vuoden 2020 loppuun asti oleva määräaikainen päävalmentajasopimus.

Siika-Ahon mukaan Sammelvuon sopimuksen purussa on noudatettu Suomen työlakeja.

– Hänellä oli Suomen työlainsäädännön mukainen oikeus irtisanoutua tehtävästään.

Lentopalloliitto kertoi maaliskuussa Sammelvuon mahdollisen lähdön yhteydessä, että he neuvottelevat Venäjän liiton kanssa mahdollisista sopimuksen purkuun liittyvistä asioista.

Siika-Aho kertoi Ilta-Sanomille, että Suomen lentopalloliitto kävi Venäjän liiton kanssa neuvotteluja.

– Kyllä siitä neuvoteltiin, mutta lopulta päädyttiin siihen, ettei korvausta ollut saatavilla, Siika-Aho kertoi IS:lle.

Lentopalloliiton hallituksen puheenjohtaja Pasi Sydänlammi kertoi Ilta-Sanomille, että liitto yritti kääntää jokaisen kiven korvauksien saamiseksi.

– Yritimme koko kevään löytää ratkaisua, mikä olisi ollut kaikille hyvä. Tiesimme jo 1. päivä maaliskuuta meidän juridisen asemamme neuvotteluissa hyvin tarkasti. Yritimme saada moraalista ja hyvää ratkaisua kaikkien osapuolten kannalta, jossa Sammelvuon Suomessa kesken jääneen projektin Venäjän liitto olisi tavalla tai toisella kompensoinut taloudellisesti.


Sydänlammen mukaan näytti jo siltä, että Venäjä olisi suostunut korvaukseen, mutta toisin kävi.

– Venäläiset antoivat neuvotteluissa semmoisen kuvan, että tilanne näytti hyvältä, mutta lopulta heidän ratkaisu oli selkeä. He totesivat, etteivät he ole tässä osapuolena, vaan se on Suomen liiton ja Sammelvuon välinen juttu.

Suomen lentopallomaajoukkue on ollut jyrkässä vastatuulessa Sammelvuon lähdön jälkeen. Suomi on hävinnyt brittiläisen päävalmentajan Joel Banksin alaisuudessa 14 ottelua putkeen.