Kauno, Kasperi

Lentopallo

Hurrikaani vei raisiolaisilta pisteet

Julkaistu:

Lentopalloilun Mestaruusliigan suosikkeihin kuuluva Hurrikaani-Loimaa voitti maanantaina Raision Loimun 3-1.
Loimu voitti kolmannen erän ja oli neljännessäkin hyvin mukana, kunnes kotijoukkue repi eroa Matti Oivasen ja myöhemmin Mikko Oivasen syöttövuoroilla.

Keskitorjuja Matti Oivanen oli 19 pisteellä tehokkain. Hän iski 10 pistettä 12 passista, torjui kuusi pistettä ja syötti kolme ässää.

- Ottelu oli kaikin puolin hyvää peliä. Syötössä oli aluksi ongelmia, mutta päätöserässä sekin sujui. Passarin kanssa oli myös hyvä tuntuma keskihyökkäyksessä, Matti Oivanen sanoi.

Loimu jäi ensimmäisen kerran ilman pisteitä, se oli aiemmin voittanut kaksi sekä hävinnyt kolme ottelua 2-3 eli saanut yhden pisteen. Ossi Rumpunen oli 16 pisteellä tehokkain, hän oli tehokas etenkin Loimun voittoerässä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Ossi sytytti joukkueen, siihen saakka oltiin aika hampaaton joukkue. Hyökkäys oli aika heikko kaksi erää, sanoi Loimun valmentaja Vesa Kujanpää.

Hurrikaanin hakkuri Ismo Moilanen otettiin tauolla vaihtoon, niska ja olkapää olivat jumissa. Tilalle tuli Mikko Oivanen, joka kokosi 11 pistettä kahteen erään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    6. 6

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    7. 7

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Länsimetro ei kulje vielä lokakuussa – parhaassakin tapauksessa aikaisintaan marraskuussa

    10. 10

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    6. Näytä lisää