Kauno, Kasperi

Lentopallo

Berruto pettyi - Serbia vei EM-kullan

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen lentopallomaajoukkueen ex-päävalmentaja Mauro Berruto ei saanut täysosumaa Italian luotsina, kun Serbia kukisti italialaiset EM-kisojen loppuottelussa 3-1 (17-25, 25-20, 25-23, 26-24).
Serbialle Euroopan mestaruus on ensimmäinen (Jugoslavia vei mestaruuden 2001).

Vaikka Serbia olikin edennyt loppuotteluun ilman tappioita, lähti Italia silti hienoisena ennakkosuosikkina otteluun. Ottelun avauserä kulkikin odotusten mukaan, Italian jyrätessä 9-10-tappiotilanteen jälkeen musertavasti.

Helppo erävoitto oli kuitenkin vain silmänlumetta. Toisessa erässä Serbia ei päästänyt Italiaa kertaakaan johtoon, ja joukkueen ykköstähti Ivan Miljkovic tykitti pisteensä erässä peräti 71 prosentin tehokkuudella. Italiaa ei avittanut virheiden runsaus, joukkue teki Serbian hurmoksen hermostuttamana kuusi syöttövirhettä.

Kolmanteen eräänkään ei Mauro Berruto saanut omiaan vauhtiin. Serbia karkasi jo 13-8-johtoon, ja vaikka Italia sinnittelikin vielä kahdesti pisteen johtoon, oli erän loppu kisoissa venymiskykynsä komeasti osoittaneen Serbian juhlaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Neljännessä erässä Italia sitten pelasi tasollaan. Parhaimmillaan sen johto oli neljässä pisteessä, mutta jälleen Serbia tuli rinnalle. Italian hukattua eräpallon katkesi kuusinkertaisen EM-voittajan selkäranka, ja Serbia vei erän, ottelun ja kisojen kolme viimeistä pistettä.

Tunnin ja 48 minuuttia kestäneen ottelun ykköspistemies oli 20 takonut Italian Christian Savani. Serbian paras oli Miljkovic 18 pisteellään.

Yhdeksi maailman parhaista lentopalloilijoista arvostettu 206-senttinen hakkuri oli juhlimassa jo Jugoslavian kultaa 2001, mutta nyt hän pääsi Euroopan ykköseksi myös Serbian paidassa.

EM-pronssin kuittasi Puola, joka kaatoi Serbialle välierätrillerin hävinneen Venäjän 3-1 (25-23, 18-25, 25-21, 25-19). Serbialle 2007 EM-pronssiottelussa Berruton alaisuudessa hävinnyt Suomi oli nyt EM-kisojen kahdeksas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Ivanka Trumpin nimi ei olekaan oikeasti Ivanka

    7. 7

      Ajokeli voi olla huono – useita kolareita ja ulosajoja eri puolilla Suomea

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    10. 10

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. Näytä lisää