Heikki, Henna

Lentopallo

Suomen lentopallomiehistö sai "puskista" yllätyksen

Julkaistu:

Suomen lentopallomaajoukkueen pelaajat saivat maanantaina EM-kisoissa päävalmentaja Mauro Berrutolta mieluisan yllätyslahjan. Toukokuusta lähtien kuukausien hevoskuurilla ollut maajoukkue vietti välipäivän vesillä risteillen.

Kolmen tunnin kiertoajelu Istanbulin edustalla Bosporinsalmella tuli pelaajille heidän oman ilmoituksensa mukaan niin sanotusti puskista.

- Mauro ilmoitti puolenpäivän jälkeen yhden aikoihin risteilystä. Varttitunti sen jälkeen oltiin matkalla lähtöpaikalle, hakkuri Mikko Oivanen kertoi.

Hänelle turkkilainen kulttuuri on periaatteessa tuttua ennestään. Oivanen pelasi kauden 2007-2008 ammattilaisena Turkissa Mustanmeren pohjoispuolella Bozkurt Belediyesi -seurassa.

- Täällä on ihan hyvätasoinen liiga, mutta jälkeenpäin harmittaa, että aikoinaan olisi voinut päästä ulkomaille Belediyesiä kovempaankin seuraan. Se oli pelillisesti huono vuosi, eikä elämästä muutenkaan osaa nauttia, jos pelit eivät kulje, nykyisin Puolassa Rzeszowissa pelaava Oivanen sanoi.

Vaatimattomana miehenä hän ei selittele, mutta hänen pelivirettään nakertaa polvivaiva.

- Kävin maailmanliigan jälkeen kuvauksissa, ja vasemmassa polvessa näkyi pieni repeämä. Polvi on määrä putsata ensi kauden jälkeen.

Tappioihin ei enää varaa

Täydellisyyttä tavoitteleva päävalmentaja Berruto ei halua panna Oivasen polvivaivoille liikaa painoa.

- Mikon tilanne on vähän sama kuin huippuluokan korkeushyppääjän, joka joutuu vesisateessa ponnistamaan liukkaalta alustalta. Kysymys on siitä, kuka on paras korkeushyppääjä sen hetkisissä olosuhteissa, Berruto filosofoi.

Oivanen kääntää katseen mieluusti tiistain Bulgaria-otteluun. Vielä viikko sitten Suomen maajoukkue esitteli julkisesti virallista EM-kisatavoitettaan. Päämäärän toteuttamiseksi Suomella ei ole F-jatkolohkon kolmessa ottelussa varaa enää yhteenkään tappioon.

- Bulgarialta ei heikkoa kohtaa juuri löydy ja sen yleispelaaja Matey Kaziyski on pelipaikkansa paras maailmassa. Bulgarialla on kuitenkin ollut vaikeuksia meitä vastaan, Oivanen muistuttaa.

Kaksi vuotta sitten EM-Moskovassa Suomi yllätti silloisen MM-kolmosen Bulgarian alkulohkossa 3-0.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  3. 3

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  4. 4

    Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

  5. 5

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  6. 6

    Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

  7. 7

    Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  10. 10

    Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  3. 3

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  4. 4

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  5. 5

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  9. 9

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  10. 10

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  3. 3

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  4. 4

    Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

  5. 5

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  6. Näytä lisää