Kalle Könkkölä jätti testamentissa perinnön villakoiralleen - Lemmikit - Ilta-Sanomat

Kalle Könkkölä jätti testamentissa perinnön villakoiralleen

Dooris oli Kalle Könkkölän silmäterä.

Dooris oli Kalle Könkkölän silmäterä.

Julkaistu: 12.11. 14:40

– Jo hyvin varhain Kalle sanoi, että jos minä kuolen, sinä perit Dooriksen, Heini Saraste kertoo. Kalle Könkkölä muisti testamentissaan villakoiraansa Doorista pienellä perinnöllä.

Kun Heini Saraste oli hiljattain eduskunnassa seminaarissa, moni kysyi, missä Dooris on.

Toyvillakoira Dooris oli isäntänsä, vammaisaktivisti Kalle Könkkölän mukana kaikkialla.

– Dooris ei päässyt museoihin, mutta Kallen kaveri teetti sille liivin, jossa luki avustajakoiraoppilas, ja sitten se pääsi, Heini Saraste kertoo.

– Dooriksen etu oli, että se on hurmaava. Kalle keräsi suosiota, kun kaikki ihmiset kerääntyivät kohti, että voi miten ihana koira.

Kalle Könkkölä ja Dooris.

Kalle Könkkölä ja Dooris.

Sähköpyörätuolilla liikkuneella Kalle Könkkölällä oli hengityskone. Hän yritti kouluttaa Doorista avustajakoiraksi, jos hengityskone olisi lakannut toimimasta.

Harjoittelu jäi kuitenkin kesken. Kalle Könkkölä kuoli syyskuussa 2018.

– Jo hyvin varhain Kalle sanoi, että jos minä kuolen, sinä perit Dooriksen, Heini Saraste kertoo.

Hän ei kannattanut ajatusta.

– En ollut koiraihmisiä. Pelkäsin vastuunkantoa.

Syyskuussa 2018 Dooris tuli hoitoon Heinille ja hänen miehelleen Hannu Virtaselle.

Kalle Könkkölällä oli keuhkokuume. Hän oli joutunut sairaalaan.

– Kalle ei puhunut kuolemasta. Hän ei aikonut missään nimessä kuolla, Heini Saraste kertoo.

– Aika toiveikkaana hän lähti sairaalaan, että kyllä tästä selvitään.

Dooris oli tuttu koira. Hannu ja Heini olivat hoitaneet pientä villakoiraa ennenkin, jos Kallella oli menoa.

Kalle ja Heini olivat pitkäaikaisia ystäviä.

– Kalle oli merkinnyt minut sairaalassa lähiomaisekseen, Heini Saraste kertoo.

Heini Saraste, Dooris ja Hannu Virtanen ulkoilemassa Helsingin Kalliossa.

Heini Saraste, Dooris ja Hannu Virtanen ulkoilemassa Helsingin Kalliossa.

Heinillä oli ollut vuosia työhuone vammaisjärjestö Kynnyksen toimistolla Helsingissä. Kalle Könkkölä oli Kynnyksen toiminnanjohtaja.

Dooris oli Kynnyksen käytävillä Hakaniemessä tuttu näky.

– Kun Kalle ilmoitti viisi vuotta sitten hankkivansa koiran, meitä oli kuoro ihmisiä sanomassa, että sä et voi hankkia koiraa, Heini kertoo.

– Kalle syyllistyi valtavasti. Sen takia Kalle ei halunnut pitää Doorista yhtään yksin.

Pieni aprikoosinvärinen pentu saapui Könkkölän mökille kesällä 2015 Latviasta.

– Oli juhannus. Kallen ääni värähteli, kun hän ilmoitti puhelimessa, että nyt se on tullut, Heini Saraste muistelee.

Kallella oli tapana järjestää Doorikselle synttärit, jossa oli paljon lapsia vanhempineen ja –tietenkin kakku. Sitten pyöritettiin pulloa ja se lapsi, jota pullo osoitti, sai puhaltaa kynttilän.

– Viime keväänä järjestimme Doorikselle samanlaiset synttärit.

Dooris asuu nyt Heinillä ja Hannulla.

Kalle menehtyi kolme viikkoa ennen Heinin ja Kallen Etiopian-matkaa syksyllä 2018. Myöhemmin talvella heidän piti lähteä pakolaisleirille Libanoniin.

– Minulla kesti, että aivoihin meni tieto, että Kalle on kuollut. Tajusin Kallen kuoleman siitä, että Dooris oli meillä. Muuten se ei olisi ollut.

Heinille on kunnia-asia hoitaa Dooris hyvin. Se on ikään kuin viimeinen palvelus ystävälle.

– Olin alussa kauhuissani. Minulla ei ollut koiraan syvää kiintymyssuhdetta.

Nyt Dooris torkkuu Heinin vieressä olohuoneen sohvalla. Kun Heini tulee kotiin, se saa mahdottoman spurtin ja juoksee edestakaisin.

– Kun Dooris on hyvällä mielellä, se varastaa sukkia ja vie ne piiloon, Hannu Virtanen kertoo.

– Se ei tehnyt sitä alussa. Sillä oli varmaan ikävä Kallea.

Kalle Könkkölä jätti Doorikselle pienen perinnön. Sille oli osoitettu testamentissa rahaa.

– Juuri hammaslääkäriin meni 600 euroa, kun viisi hammasta vedettiin pois, Hannu Virtanen kertoo.

Nojatuolissa myhäilevä Hannu Virtanen on myyty mies. Hänellä ei ole koskaan ollut koiraa. Nyt Dooris on vienyt sydämen. Eläkkeellä on koiralle aikaa.

– Olin nuorena postinkantaja ja koirat eivät pidä postinkantajista. Spanieli puri lahkeeseen kiinni, Hannu Virtanen kertoo.

– Sä et ollut todellakaan koiraihminen, Heini Saraste sanoo.

Dooris rakastaa istua kahviloissa ja matkustaa raitiovaunussa.

– Kun olimme kesällä maalla, tuli tunne, että se piristyi, kun pääsi taas asfaltille. Se on kaupunkilaiskoira.

Dooriksen kanssa on ollut helppo elää, sillä se on hyvin siisti, huomaavainen ja hieno luonne.

Pieni koira mahtuu pieneen tilaan.

– Kerran yritin salakuljettaa Dooriksen sairaalaan katsomaan Kallea, ja laitoin Dooriksen kassiin, Heini Saraste kertoo.

Jännitys sai pään sekaisin ja Heini eksyi sairaalan käytäville. Hän lampsi neuvontaan kysymään Kallen huoneen numeroa.

– Mitä teillä on kassissa, neuvonnan työntekijä kysyi. Dooriksen nenä tuli kassista. Jouduin ulos heti, Heini nauraa.

Hannu on seurannut, kiinnittääkö Dooris huomiota pyörätuoleihin, mutta se ei kiinnitä. Luultavasti se on niihin niin tottunut.

– Kun istun nojatuolissa, se kaivautuu koloon viereen. Se oli aina Kallen vieressä pyörätuolissa, Hannu Virtanen kertoo.

Dooris on sopeutunut hyvin. Alussa se seurasi Heiniä kaikkialle. Nyt se on itsenäistynyt.

– Aamulla Dooris on kuin eläkeläinen. Se menee aamu-unille, kun se on ollut ulkona ja syönyt, Hannu kertoo nauraen.

Kalle osti hirveästi Doorikselle tavaraa. Dooriksen lempilelu on Kallen hankkima kankainen lehmä, jota se retuuttaa nytkin keskellä olohuoneen lattiaa.

Pieni koira seisoo lelu suussa takajaloillaan, aivan kuin se tanssisi.

Heiniä ja Hannua naurattaa.

– Uskon, että Doorikselle kävi hyvin– ja meillekin kävi, Heini Saraste sanoo.