Labradorinnoutaja, jackrussellinterrieri, chihuahua... Katso kaikki oman alueesi suosituimmat koirarodut

Julkaistu:

Koirat
IS esittelee jättilistan kaikista Suomen rekisteröidyistä karvakuonoista.
IS tilasi listan kaikista Suomessa rekisteröidyistä hauvoista Kennelliitolta. Tilastokeskus arvioi, että Suomessa on kaikkiaan noin 700 000 koiraa. IS:n saama Kennelliiton rekisteri kattaa näistä yli 70 prosenttia.

Suosituin koirarotu Suomessa on edelleen ystävällinen ja eloisa labradorinnoutaja. Se on suosituin haukku monin paikoin erityisesti Etelä-Suomessa. Rekisterin mukaan sen haastaa ykköspaikalta saksanpaimenkoira, mutta vain Etelä-Hämeen kennelpiirin alueella.


Labradorinnoutajia on rekisteröity viime vuosina jopa yli 2 000 vuosivauhtia, ja se on siksi paitsi suosituin, myös vuosittain eniten rekisteröity rotu Suomessa.

Toiseksi suosituin on rauhallinen, mutta tarmokas metsästyskoira suomenajokoira, joita on Suomessa yli 13 000. Suomenajokoiria rekisteröidään edelleen vuodessa yli tuhat, vaikka rekisteröintimäärät ovatkin olleet laskusuunnassa jo 1990-luvulta saakka. Suomenajokoiria löytyy suhteessa eniten kuitenkin edelleen Savon ja Karjalan seuduilla.

Suosituimmat rodut Suomessa 2019

  1. labradorinnoutaja 19 140
  2. suomenajokoira 13 113
  3. kultainennoutaja 12 608
  4. saksanpaimenkoira 12 405
  5. jämtlanninpystykorva 12 359
  6. suomenlapinkoira 11 790
  7. shetlanninlammaskoira 10 414
  8. jackrussellinterrieri 8 439
  9. harmaa norjanhirvikoira 7 141
  10. mäyräkoira, karkeakarvainen 6 655
  11. tiibetinspanieli 6 571
  12. cockerspanieli 6 478
  13. chihuahua, lyhytkarvainen 6 114
  14. pitkäkarvainen collie 5 767
  15. cavalier kingcharlesinspanieli 5 698
  16. karjalankarhukoira 5 479
  17. siperianhusky 5 474
  18. chihuahua, pitkäkarvainen 5 440
  19. suomenpystykorva 5 083
  20. havannankoira 4 969
Lähde: Kennelliitto, taulukko on suuntaa-antava ja perustuu Kennelliiton rekistereihin elokuussa 2019.



Vilkas ja leikkisä kultainennoutaja on Suomen kolmanneksi yleisin koirarotu niukasti ennen saksanpaimenkoiraa.

Rohkea jämtlanninpystykorva on nykyään jo Suomen kolmanneksi eniten vuosittain rekisteröity rotu. Näitä kilttejä ja sosiaalisia metsästyskoiria rekisteröidään Suomessa reilusti yli tuhannen pennun vuosivauhtia. Rotu on huikean suosittu erityisesti Pohjois-Suomessa ja Vaasan seudulla.

Ota kantaa

Oletko koiranomistaja?

Olen 75% En 25%
Ääniä yhteensä 4950

Kuinka tilastot on laadittu

Kasvattaja rekisteröi pennut. Sen jälkeen koiran omistaja voi tehdä omistajailmoituksen Kennelliitolle. Alla oleva taulukko on tehty Kennelliittoon tehtyjen omistajailmoitusten perusteella. Taulukossa on listattu koirat siis omistajan kennelpiirin mukaan. Rekisteristä on poimittu koirat sillä olettamalla, että koira elää keskimäärin 10 vuotta. Toki osa koirista elää pidempään ja osa kuolee aiemmin. Näiden taulukossa olevien koirien lisäksi Suomessa on monirotuisia, rekisteröimättömiä ja niitä, joiden omistajuutta ei ole ilmoitettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt