Lemmikit

Surusilmäisestä Väinö Linnasta kuoriutui uudessa kodissa utelias ja silityksestä pitävä kissa – katso tuoreet kuvat

Julkaistu:

Monet ovat miettineet, mitä mahtaa kuulua ulkokissana eläneelle aralle Väinö Linnalle, joka sai loppuelämän kodin reilu viikko sitten Helsingistä.
Hyviä uutisia! Väinö Linnan uusi omistaja Nelli Nakari kertoo, että Väinölle kuuluu oikein hyvää. Vaikka ruoka ei ensimmäisinä päivinä maistunut, pian alkoi tapahtua.

– Kuului kipakka nau ja kannoimme ruokakipot sohvan taakse, eikä mennyt kuin hetki niin jo kipot kolisivat, Nakari iloitsee.

Perheeseen kuuluu entuudestaan Enna-koira ja Koda-kissa. Väinö on saanut nukkua öisin omassa rauhassaan ja hiippailla uudessa kodissa.

– Yöt pidimme Ennan ja Kodan meidän kanssa nukkumassa ja oven kiinni, mutta silti heräilin öisin Väinön maukuihin. Pian oppi tunnistamaan hätämau’ut, kun on vessahätä, ja huolestuneet hiljaisemmat kutsut, kun Väinö etsi onko ketään kotona vai onko se taas hylätty. Aina kävin sitten laittamassa valoja ja moikkaamassa Väinöä hetken ja palasin nukkumaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viikonloppuna Nakari jätti ensimmäistä kertaa oven auki, ja maukuminen on loppunut

Koda-kissa tahtoisi tehdä jo tuttavuutta.

– Se käy kurkkimassa Väinöä usein ja makoilee välillä sohvan selkänojalla katselemassa alhaalla nukkuvaa Väinöä. Onneksi Väinö ei näytä hurjasti välittävän, Enna sitä ehkä vähän jännittää enemmän.


Väinö on innostunut omistajan ja kissan tuoksuleikistä. Nakari kertoo, että aina kun hän vie ruokaa, hän näyttää sitä Väinölle, joka saa haistella ruokaa ennen syömistä.

–  Sama on jos annan pikku herkkupaloja, aina ensin haistellaan ja sitten lasken namun maahan Väinön eteen. Joskus Väinö meinaa oikein kädestä syödä mutta viime hetkellä vetää pään takaisin. Ruoka-aikana sitä saa silitellä jo ihan kunnolla.

Väinön paikaksi on valikoitunut heidän pikkusohvansa ja seinän välinen tila. Siellä on Väinön hyvä köllötellä, kun on kaikki lähellä.

Väinön luonnekin alkaa tulla jo vähän esiin. Nakarin mies aristeli aluksi ruuan viemistä, kun pelkäsi Väinön kynsivän.

– Sanoin, ettei Väinö ole aggressiivinen kissa, vaan utelias, mutta vielä aika pelokas. Paljon me jutellaan Väinölle aina kun jotain puuhaillaan ja selvästi sitä kiinnostaa meidän jutut, kun sen verran uteliaana seurailee.


On tullut parit sukatkin ja huivitkin kudottua, kun Nakari on istunut Väinön vieressä ja kissa katsellut langan kierimistä lattialla.

Suomessa hylätään vuosittain noin 20 000 kissaa. Eläinsuojeluyhdistyksissä kaivataan koteja ja lahjoituksia. Jos haluat tarjota kodin Väinön kaltaisille kavereille, ota yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt