Lemmikit

Dave Gonzales asuu 54 kuusivarpaisen kissan kanssa – polveutuvat Ernest Hemingwayn lemmikeistä

Julkaistu:

Kissat
Floridan Key Westissä elää kirjailija Ernest Hemingwayn lemmikeistä polveutuva kuusivarpainen kissakatras.
Ernest Hemingwaytä ärsytti. Kirjailija oli saapunut Floridan äärimmäiseen eteläkärkeen, Key Westiin, vastaanottamaan tilaamansa auton, Fordin A-mallin. Auto oli kuitenkin peräti kolme viikkoa myöhässä. Oli vuosi 1928.

Turhautunut Hemingway ryhtyi keksimään itselleen tekemistä. Hän kalasti, nautiskeli alkoholia ja tutustui paikallisiin. Samalla hän kirjoitti ja huomasi, että se oli helpompaa kuin pitkään aikaan. Jäähyväiset aseille -teoksen ensimmäinen luonnos syntyi kahdessa viikossa.

Key Westin saaressa on jotain maagista, kirjailija tuumi.

Muutaman vuoden kuluttua hän kuuli, että kaupungin suurin tontti ja talo on myynnissä maksamattomien verojen vuoksi. Hemingway osti siirtomaatyylisen talon itselleen 8 000 dollarilla, nykyrahassa noin 100 000 eurolla. Hän perusti Key Westiin tukikohtansa, jossa hän kirjoitti 12 vuoden aikana suurimman osan tärkeistä töistään.


Key Westissä Hemingway tutustui merikapteeni Stanley Dexteriin ja kuuli tältä tarinan kuusivarpaisista laivakissoista. Dexter kertoi, että kissoilla uskotaan olevan maagisia voimia: ne suovat laivoille rauhallisen merenkäynnin, turvallisen matkan ja lempeät tuulet. Lisäksi kuudessa varpaassa on kuusi kynttä, joilla rottien pyydystäminen onnistuu viittä paremmin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarinoita rakastavana miehenä Hemingway ajatteli, että hänen täytyy saada tällainen kissa. Hän voisi näyttää kissan vierailleen ja kertoa tarinaa eteenpäin.


Kuinka ollakaan, kapteeni Dexterillä sattui olemaan valkea kuusivarpainen narttukissa, nimeltään Lumipallo. Hän lahjoitti Lumipallon pennun Hemingwaylle, ja tämän pojat Patrick ja Gregory nimesivät sen juuri näkemänsä uutuuselokuvan mukaan Lumikiksi.

Vuonna 2018 Hemingway on maannut haudassaan yli 50 vuotta ja Lumikki vielä pitempään. Kirjailijan kotitalo yli 4000-neliöisine tontteineen ja puutarhoineen on museo, mutta vuosittain vierailevien tuhansien turistien lisäksi siellä on peräti 55 vakituista asukasta. Niistä 54 on Lumikista polveutuvia kissoja: vasta syönyt Joe DiMaggio köllöttelee tyytyväisenä aidalla, Shirley Temple taas on käpertynyt toisen kerroksen makuuhuoneen sängylle.

Kymmenvuotias Hairy S. Truman hyppää tottuneesti erillisessä rakennuksessa sijaitsevan työhuoneen pöydälle Hemingwayn Royal-kirjoituskoneen viereen. Sieltä se kipittää kuusivarpaisilla tassuillaan vanhan ystävänsä, museon 55. asukkaan, kuraattori Dave Gonzalesin syliin.

– Se tunnistaa ääneni. Se oli täällä jo silloin kun minä olin talossa oppaana, Gonzales kertoo ja silittää kissaa.


Gonzales asuu museon tiluksilla ympärivuorokautisesti ja pitää huolen, että kissoilla on kaikki tarvittava. Ne murkinoivat halutessaan yhdeksällä ruoka- ja juomapisteellä, lepäävät missä lystäävät ja käyvät viikoittain museon lääkärin tarkastettavina. Lääkäri on myös mukana päättämässä, ketkä kissoista pääsevät pennuntekopuuhiin.

1930-luvulla kissojen lisääntymistä ei kontrolloitu kuten nykyään, joten Hemingwayn Lumikki sai runsaasti jälkeläisiä.


– Kun kissat alkoivat lisääntyä, Hemingwayltä kysyttiin, että miksi sinulla on niin monta kissaa. Hän vastasi, että yksi kissa johtaa toiseen. Noh, tästä huomataan Hemingwayn olleen kirjailija eikä biologi, sillä kaikki tietävät, että tarvitaan kaksi kissaa kolmanteen, kuraattori naureskelee.


Hemingway ei pitänyt kirjaa pentujensa jälkeläisistä, mutta nykyään kissojen lisääntyminen on tarkkaa puuhaa.

Päivisin kolme työntekijää seuraa leikkaamattomia kissoja ja panee merkille, jos uros ja naaras ryhtyvät pennuntekopuuhiin. Tätä ennen lääkäri tarkistaa, etteivät kissat ole liian läheistä sukua keskenään, jotta perinnöllisiltä sairauksilta vältyttäisiin.


Kaikilla Hemingwayn talossa asuvilla kissoilla ei ole kuutta varvasta, mutta ne kaikki kantavat mutaation aiheuttavaa resessiivistä geeniä. Se tarkoittaa sitä, että niiden pennuista saattaa tulla kuusivarpaisia. Vuosittain museossa syntyy kahdesta neljään pentua ja kahdesta neljään vanhaa kissaa saa viimeisen leposijansa pihan hautausmaalta.

Jos kissa tulee tiineeksi, se muuttaa erilliseen pesää pentujensa kanssa ja asuu siellä kunnes poikaset ovat noin kahden kuukauden ikäisiä. Sitten pennut muuttavat kissakenneliin talon suurten rappusten alle toiseksi kahdeksi kuukaudeksi. Sieltä pennut näkevät toisia kissoja ja pääsevät haistelemaan pentuja, kuraattori selittää.


– Näin ne ymmärtävät, että okei, nämä kissat kuuluvat tänne eivätkä hätistä niitä pois. Samalla pennut tottuvat ihmisiin, joita täällä käy tuhansittain.

Ennen vapaaseen oleskeluun pääsemistä uusi kissasukupolvi tarvitsee vielä nimet. Nimet valitaan kuraattori Gonzalesin mukaan “yhdysvaltalaisen demokratian periaatteita noudattaen” – äänestämällä.

Nimeämisessä noudatetaan Hemingwayn perinnettä. Humoristi antoi kissoille nimet ystävä- ja tuttavapiiristään. Siksi tontilla käyskentelevät tänäkin päivänä muun muassa Shirley Temple ja Gertrude Stein.

– Yritämme valita nimet pääasiassa Hemingwayn ajalta, mutta on täällä ollut myös esimerkiksi US1 ja Roofer, joka tykkäsi loikoilla katoilla.

Taloa kiertävällä kuistilla istuessaan kirjailija saattoi siemailla juomaansa ja naureskella, että tuolla se Dorothy Parker nyt nuolee turkkiaan. Samalla kissojen puuhien seuraaminen, niiden paijaaminen ja rapsuttelu oli terapiaa masennuksesta kärsivälle miehelle.


Kissoihin liittyi myös Hemingwaylle tärkeää symboliikkaa: hän saattoi palata mielessään Afrikan-matkoilleen ja katsella, kuinka hänen ystävänsä vaanivat korkeaan ruohikkoon laskeutuvia lintuja kuin leijonat Serengetissä.

Mustavalkoiset kissat taas muistuttivat häntä kirjoittamisesta – mustaa valkoisella. Hemingway heräsi tyypillisesti kello kuudelta aamulla ja käveli päärakennuksen toisesta kerroksesta johtavaa siltaa pitkin kirjoitusstudioonsa. Siellä hän työskenteli noin puoleen päivään, eikä kukaan saanut häiritä häntä. Ainoastaan kissojen oli lupa kulkea studioon.

Silta studioon tuhoutui myrskyssä vuonna 1948, eikä sitä rakennettu uudelleen. Tuorein lisäys tontin rakennuskantaan on koko pihan kiertävä korkea aita, joka viranomaisten mukaan estää kissoja karkaamasta, Gonzales kertoo.

– Pärjäsimme vuosikymmeniä ilman sitä. Viranomaiset eivät tienneet, että yhdeksän elämänsä aikana kissat toivovat syntyvänsä Hemingway-kissoiksi. Kun se toive toteutuu, niin miksi ne karkaisivat.

– Jos minä olisin iso paha kollikissa ja minulla olisi 22 naarasta tontillani, niin pysyisin kyllä siellä.