Silja, Selja

Lemmikit

MAINOS Electrolux

Karvaa joka paikassa? Tämä uutuusimuri pitää lemmikkikodin siistinä

Julkaistu:

Lemmikkiperheissä imuroidaan useita kertoja viikossa, ellei jopa päivittäin. Hyvä imuri helpottaa siivousta.
Advertisement

Lemmikkiperheissä imurointi ei helposti unohdu, olipa eläinystävänä kissa, koira, tai vaikka kanarialintu. Lemmikki kun tuo ihmisen elämään paitsi paljon iloa, myös reippaasti uutta puhdistettavaa.

Koiraperheissä siivous riippuu säästä

Kuinka usein teillä imuroidaan? Kysytpä asiaa keneltä tahansa koiranomistajalta, vastaus on melko varmasti sama: se riippuu säästä. Kuivalla säällä voi riittää yksikin imurointikerta viikossa, mutta jos ulkona on märkää, täytyy imurinvarteen tarttua harva se päivä.

Sään ohella myös koiran rotu vaikuttaa imurointitiheyteen. Esimerkiksi bichon friséllä ja villakoiralla ei lähde karvaa lainkaan, mutta jos perheenjäsenenä on vaikkapa runsaasta karvanlähdöstään tunnettu labradorinnoutaja tai dalmatialainen, niin imuri on otettava esille todella usein.

”Karvanlähtöaikaan meidän kahdelta koiralta irtoaa parissa viikossa niin paljon karvaa, että sillä täyttäisi varmaan puoli muovipussillista”, naurahtaa perheenisä Mikko, 37. Imuroitavaa riittää taloudessa, johon kuuluu koirien lisäksi myös kaksi leikki-ikäistä lasta.

”Toki koirat myös tavallaan vähentävät imuroinnin tarvetta, sillä muksujen jäljiltä lattialle tipahtaneet ruoantähteet katoavat parempiin suihin vikkelästi”, Mikko pohtii.

Varsi-imuri sopii lemmikkiperheille

Jos arkisiivous tuntuu lemmikkiperheessä välillä rankalta, kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: sohvan ja mattojen tekstiileihin ja käytössä olevaan imuriin.

Likaa ja karvoja hylkivä pintamateriaali sohvassa ja matoissa voi merkittävästi vähentää siivoukseen kuluvaa aikaa.

”Vinkkejä parhaista sisustusmateriaaleista kannattaa pyytää tutuilta, joilla on samaa rotua oleva lemmikki. Lemmikkien karvoissa on isoja eroja. Pidemmät, kihartuvat karvat jäävät tekstiileihin eri lailla kiinni kuin lyhyet ja terävät karvat”, kertoo kissan omistaja Emilia, 32.

”Usein selviää vasta kokeilemalla, mitkä materiaalit ovat helpoimmat puhdistaa”, Emilia tietää.

Kun perheeseen kuuluu lemmikkejä, on varsi-imuri mainio valinta. Erityisen hyvin lemmikkiperheeseen sopii malli, jossa on irrotettava käsi-imuri. Sen avulla on helppo puhdistaa irtokarvat vaikkapa sohvalta. Tällaista imuria ei ole tarkoituskaan piilottaa siivouskomeroon. Katseet kestävä, tyylikäs imuri pidetään latauspisteessä käden ulottuvilla odottamassa käyttöä.

Syksyn uutuusimuri lemmikinomistajille

Syksyn imuriuutuus lemmikinomistajalle on Electrolux Ergorapido EER7ANIMAL. Sen moottoroidun AnimalCare -suulakkeen ansiosta lemmikkien karvat on helppo puhdistaa sohvalta ja matoilta. Lisäksi imurin BrushRollClean™ -toiminto puhdistaa nopeasti ja hygieenisesti kaikki suulakkeen harjaan kertyneet karvat, hiukset ja kuidut.
MAINOS Electrolux
Näitä luetaan!
  1. 1

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. 6

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  7. 7

    Ei tuomiota raiskauksesta, sillä 10-vuotiaan uhrin ei katsottu vastustelleen – lakialoitteen tehnyt kansanedustaja tyrmistyi

  8. 8

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  9. 9

    Liikenne kulkee taas Nelostiellä Viitasaarella: Kaksi rekkaa kolaroi, kuljettaja loukkaantui vakavasti

  10. 10

    Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  2. 2

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. Näytä lisää