Eino, Einari

Lemmikit

Asiantuntija: Älä halaa koiraasi – se vihaa sitä salaa

Julkaistu:

Lemmikkieläimet
Monille omistajille voi tulla järkytyksenä, että uuden tutkimuksen mukaan koirat ahdistuvat halailusta ja rutistelusta.
Ihmisen mielissä halailu voi tuntua hellyydenosoitukselle, mutta karvakaveri ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä sitä samalla tavalla.

Telegraphin uutisoiman Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkimuksessa analysoitiin 250 kuvaa, joissa koiria halitaan. Ne eivät olleet hellyydestä mielissään, vaan tutkijoiden mukaan kahdeksan kymmenestä koirasta vaikutti ahdistuneelle.

Asiantuntijat painottivatkin, ettei lemmikkejä pitäisi kohdella karvaisina lapsina, koska ne ovat eläimiä eivätkä pidä syleilystä.

Kuvien synkimmässä ääripäässä näkyi hyvin stressaantunut koira, joka paljasti jo hampaitaan. Tutkimusta johtaneen, koiriin erikoistuneen psykologian professori Stanley Corenin mukaan on kuitenkin hienovaraisempiakin merkkejä ahdistuksesta ja stressistä, kuten korvien kääntyminen alaspäin, puolikuun muotoisiksi siristetyt silmät ja suupielien nuoleminen. Haukottelu ja yhden tassun nostaminen ovat myös merkkejä epämukavasta olosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vain 7,6 prosenttia nautti halailusta

Tutkituista 250 kuvasta peräti 81,6 prosentissa koiralla näytti olevan tutkijoiden mukaan epämukava, stressaantunut tai ahdistunut olo. Vain 7,6 prosentissa kuvista haukut selkeästi nauttivat olostaan ja kymmenisen prosenttia kuvien koirien elekielestä oli neutraaleja.

Coren selittää, että koirien ensimmäinen luontainen vaisto vaaran uhatessa on paeta. Halaaminen lukitsee koiran kuitenkin paikalleen ja estää sen liikkumisen, mikä nostaa koiran stressiä. Jos stressi nousee liian korkeaksi, koira voi jopa purra.

– Selkeä suositus tämän tutkimustuloksen perusteella on halailla vain kahdella jalalla kulkevia perheenjäseniä ja ystäviä. Koiran näkökulmasta kiintymystä on parempi osoittaa taputtelemalla, silittelemällä, kehumalla tai antamalla makupaloja, Coren neuvoo.

Myös muut asiantuntijat suosittelevat rauhoittavaa silittelyä halailun sijaan.

Ota kantaa

Halaatko koiraasi?

Kyllä 73% Ei 27%
Ääniä yhteensä 7571

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    3. 3

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    4. 4

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    5. 5

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    6. 6

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    7. 7

      Muistatko nämä kohut? Miss Helsinki -kisalla skandaalintäyteinen historia – ”Rumin missi koskaan”

    8. 8

      Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta huumeesta – ”Se tappaa vaikka elefantin”

    9. 9

      66-metrinen sukellusvene katosi Argentiinassa

    10. 10

      Onko karkkimakusi sama kuin kaikilla muillakin? Nämä ovat kaikkein myydyimmät makeispussit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    9. 9

      Pohjois-Suomessa nähty tulipallo tallentui videolle – silminnäkijä: ”Mykistävän iso välähdys”

    10. 10

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    3. 3

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    4. 4

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    5. 5

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    6. Näytä lisää