Tuulikki, Hilda

Lemmikit

Minipossu Käry käy töissä

Julkaistu:

LEMMIKKI
Minipossu tekee niin kuin sitä itseään huvittaa. Erja Holmanin Käry viihtyy töissä eläinkaupassa lepertelevien asiakkaiden rapsutettavana.
Käry vihaa sadetta. Se ei siedä laisinkaan huonoa ilmaa, joka pilaa sen ulkoiluhetket. Märkä minipossu painelee omistajiensa ulko-oven taakse ja aloittaa sellaisen kiljunnan, että kulmakunta raikaa. Kun Erja Holman päästää sen takaisin sisälle, Käry kuivattelee harvaa karvapeittoaan ja kaivautuu kärsä edellä peittojen sisään lämmittelemään.

Kulunut kesä ei ymmärrettävästi ole ollut 8-kuukautisen Käryn mieleen. Se on muutenkin omapäinen otus.

– Minipossulla ei ole mitään halua miellyttää ihmistä, kuten esimerkiksi koiralla. Se tekee niin kuin sitä itseään huvittaa ja ilmaisee oman tahtonsa, Holman kertoo ja muistuttaa, ettei minipossua kannata hankkia hetken mielijohteesta.

Holman toivoo possuista kiinnostuvien opiskelevan possuista kunnolla ja ehdottaa tutustumista niihin possuihin, jotka eivät ole niin sosiaalisia ja helposti hoidettavia kuin esimerkiksi Käry. 14 kiloa tällä hetkellä painava Käry on minipossuna luonteeltaan ja kooltaan helpommasta päästä. Se nukkuu pitkät yöunet, ei pissaa sisälle, vaan odottaa, kun pääsee aamu-ulkoilulle talon pihalle.

– Jos olen Käryn mielestä nukkunut liian pitkään, kyllä alhaalta alkaa nopeasti kuulua röh, röh, röh.

Käry ei ole aivan tavallinen minipossu, sillä se käy töissä. On käynyt jo pienestä pitäen. Pääasiassa se viihtyy helsinkiläisen 4 Pets -eläinkaupan tiskin alla, mutta jos ovi liikkeen puolelle on jäänyt auki, Käry ottaa hatkat ja kipittää koiranruokia täynnä olevalle herkkuhyllylle.

– Mulla oli itsekäs taka-ajatus, että saisin Kärystä mahdollisimman sosiaalisen. Yllättävän hyvin se on tottunutkin ihmisiin. Asiakkaat lepertelevät sille ja se saattaa röhkäistä takaisin. Kaikki minipossut eivät välitä vieraista vaan kokevat vieraat ihmiset omaa laumaansa uhkaavana asiana.

Sylissäkin tuo viihtyy, kunhan muistaa pitää niin, että sorkat osoittavat kohti maata eikä Käry ole yhtään vinossa sylissä. Muuten kiljutaan kurkku suorana.

Kahdesti se on napannut hampaillaan omistajaansa. Se rämpytteli toimistolaatikosta pursunneita papereita, ja kun Holman kielsi sitä, Käry nappasi jalkaan. Tiukka komento sai possun kuriin.

Käry jakaa kodin omistajaperheensä koirien, kissojen, vuohien, ankkojen ja viiriäisten kanssa. Irlanninsusikoira nuolee Käryä, mistä Käry ei aina tykkää. Kissat antavat sen olla rauhassa ja pitävät siitä, koska se on rauhallinen eläin. Vuohillekaan se ei uhittele.

– Käry ei pelkää juuri mitään. Paitsi ranskanluppakorvakaneja, joiden luona se oli hoidossa.

Käry on perheen silmäterä. Kun lapset olivat kotoa poissa viikon, oli kuulemma possua ikävä eikä äitiä ja isää. Persoonallisen nimensä Käry sai jo hakumatkalla kasvattajalta kotiin.

– Se kakkasi veljensä Mossen kanssa autoon, ja kyllä siinä aikamoinen käry oli.

Minipossut viihtyvät lajitovereidensa kanssa. Tulevaisuudessa Käryllä on todennäköisesti possukaveri saman kodin alla. Holman on sopinut kasvattajan kanssa, että kun elämä possun kanssa luonnistuu, Käry saa kaverin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa taas päätään Suomessa

    2. 2

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    3. 3

      Nuukan isän kenkäsääntö hakee vertaistaan – suomalaiset paljastavat kotiensa typerimmät säännöt

    4. 4

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä pakkaskeli tekee kotisi sisäilmalle? Ota avuksi simppeli suihkuvinkki

    6. 6

      Yhdysvalloissa paljastui taas uusi kauhujen talo: lapset lukittiin pimeisiin huoneisiin kuin eläimet

    7. 7

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    8. 8

      Tv-juontaja tulistui junan ykkösluokassa matkustaessaan – konduktöörin käsky sai raivon valtaan: ”Minut nolattiin muiden edessä”

    9. 9

      Laura, 26, teki 16-tuntisia työpäiviä Lapin hiihtokeskuksessa, uupui ja menetti luottotiedot – löysi lopulta unelmatyön

    10. 10

      Lindsey Vonn huippuvauhdissa, yhdistetyn miehet mitalijahtiin kello 9.30 – IS seuraa olympialaisia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen Johanna Matintalon kohulausunnosta: ”En olisi 22-vuotiaana voinut kuvitellakaan antavani sellaista”

    4. 4

      Näin hirmupakkanen jysähtää Suomeen – katso ennusteesta, koska kylmin aika koittaa

    5. 5

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    6. 6

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    7. 7

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    8. 8

      Miss Suomi 1993 Tarja Smura selitti tv-kuvauksissa, miksi kohusuhde Renny Harlinin kanssa päättyi kuin salamaniskusta – ”Silmäni näkivät jotain sellaista...”

    9. 9

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    10. 10

      Ambulanssi kävi kahdesti, ei ottanut äitiä kyytiin – Tampereella kuolleen naisen tytär kertoo traagisista tapahtumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa taas päätään Suomessa

    2. 2

      Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

    3. 3

      Nuukan isän kenkäsääntö hakee vertaistaan – suomalaiset paljastavat kotiensa typerimmät säännöt

    4. 4

      Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä pakkaskeli tekee kotisi sisäilmalle? Ota avuksi simppeli suihkuvinkki

    6. Näytä lisää