Ismo

Lemmikit

Nämä suomalaiseläimet ovat julkkiksia – tunnetko jo tämän sonnin, sian ja aasin?

Julkaistu:

Frans-sonni, Sumu-aasi ja Mikko-sika ovat sosiaalisen median eläinjulkkiksia. Ihan itse ne eivät kuitenkaan Facebook-tilejään päivitä.

YKSI Facebookin julkkiseläimistä on Suomen söpöimmäksikin sonniksi tituleerattu, ylämaankarjaa edustava Frans. Noin vuoden vanha Frans elää Pirkanmaalla Honkaniemen maatilalla Pinsiön kylässä.

Fransin isäntä Marko Honkaniemi kertoo, että idea Fransin Facebook-tilin perustamisesta lähti alkujaan fanin aloitteesta.

– Julkaisin Fransista kuvan maaseudun tuottajien Facebook-sivuilla. Siellä joku ehdotti, että perustaisin Fransille omat Facebook-sivut, hän sanoo.

Honkaniemi työskentelee karjankasvatuksen ohella tamperelaisessa mainostoimistossa. Facebook-sivujen päivittäminen onkin hänelle omien sanojensa mukaan eräänlainen ammatillinen projekti.

Fransin isäntä kertoo, että sen Facebook-sivuilla kuvataan maatilan arkea. Sivu ei siis keskity ainoastaan Fransiin. Honkaniemen ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on Fransin suosion syy.

– Kyllä se varmaan on söpöys ja tietynlainen aitous, hän sanoo.

Honkaniemen mukaan Fransin tehtävä on tällä hetkellä ja myös tulevaisuudessa pitää muille eläimille seuraa. Sen päivät ovat siis varsin leppoisia.

– Frans ei ole enää sonni, vaan se on härkä. Sen tehtävänä ei siis ole jatkaa sukua, Honkaniemi lisää.

Mikon ura alkoi teatterista

Myös elokuussa neljä vuotta täyttävä Mikko-sika on tunnettu sosiaalisessa mediassa. Kesäteatterissakin esiintynyt villasika asuu nykyisin Lapinlahdella, jonne se muutti Lieksasta noin kymmenen viikon ikäisenä.

Mikko esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2011 Jaakko Tepon musikaalissa. Vuoden 2012 kesällä Mikko esiintyi saman musikaalin kesäteatteriversiossa Viitasaarella ja Iisalmessa. Teatteriuransa jälkeen se kävi Suomen Karva-Kaverit ry:n kanssa kiertämässä muun muassa vanhainkodeissa. Mikon emäntä Jaana Ryhänen arvioi sian suosion syyksi sen esiintymisen.

–Mikko on ollut niin paljon esillä, joten sitä kautta se on varmaan kerännyt tykkäyksiä Facebookissa, hän sanoo.

Faneja lähes 10000

Kolmas somessa tunnettu eläin on Kirkkonummella Toivosen tilalla elävä aasi Sumu Sireeni. Sumu Sireeni tuli Toivosen tilalle noin viisi vuotta sitten. Se on emäntänsä Kaisa Toivosen mukaan arviolta noin 8 vuotta vanha.

– Sumu tuli meille Romaniasta. Siellä eivät kaikki paperit välttämättä ole ajan tasalla, joten ikä määritettiin hampaista, Toivonen kertoo.

Sumu Sireenin Facebook-sivujen tarina lähti Toivosen mukaan Sumu Sireenin hauskoista tempauksista tallilla. Koska Toivonen piti tempauksia hauskoina, hän päätti ladata tempauksista päivityksiä Facebookiin.

Toivosen mukaan Sumu Sireenin suosion eteen ei olla varsinaisesti tehty mitään. Hän sanoo, että eläin itsessään vetoaa ihmisiin. Tällä hetkellä Sumu Sireenillä on Toivosen mukaan faneja lähes 10 000.

– On hassua, että se on niin suosittu, Toivonen lisää.

Toivosen mukaan Sumu Sireeni on tällä hetkellä lemmenlomalla Somerniemellä tapaamassa Untamo-aasia.

– Toivottavasti meillä olisi vuoden päästä aasivauva, hän sanoo.

Sumu Sireeni on suosionsa ansiosta käynyt muun muassa raveissa ravihevosten seuralaisena. Lisäksi se on ollut mainoskuvauksissa.

Sumu Sireeni jatkaa myös tulevaisuudessa luultavasti raveissa käyntiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. 6

      Ruumis löytyi vedestä Helsingin Hietalahdessa

    7. 7

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    8. 8

      Tunnistatko nämä henkilöt? Kahta tekijää epäillään 13-vuotiaan tytön ryöstöstä Tampereella

    9. 9

      Kuvankaunis kaupunki on talvisin koko maailman somesuosikki – kuvat nähtyäsi ymmärrät miksi

    10. 10

      Luhanskin johtajan väitetään paenneen Venäjälle: Vallankaappaus kapinallis-Ukrainassa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. Näytä lisää