Satu, Luukas

Lemmikit

Ciri-koira ei joutunut tappotarhaan Espanjassa – sai Suomesta uuden kodin

Julkaistu:

Julkinen eläin
Espanjassa hylätään satojatuhansia koiria vuosittain. Niitä jätetään esimerkiksi kuolemaan nälkään puihin hihnalla kiinnitettyinä. Viikon Julkinen eläin on Ciri-koira, jolle kävi hyvin.
Lomamatka 80-luvulle tiistaisin 9.6. alkaen TV1 klo 20.00

Tv-lehden Julkinen eläin on tällä viikolla Ciri-koira, joka pelastettiin Espanjasta. Hylätty Ciri ei onneksi päätynyt kunnalliseen tappotarhaan, jossa sillä olisi ollut elinaikaa korkeintaan kaksi viikkoa. Se otettiin Espanjan koirat ry:n tarhaan, jossa se sai odottaa uutta kotia satojen muiden koirien joukossa.

Ciri pelastui kauhealta kohtalolta. Espanjassa koiria hylätään tai tapetaan tuhansittain metsästyskauden päättyessä. Niitä sidotaan puihin remmillä kaukana kotoa, ja siihen ne kuolevat nälkään. Koiria myös tapetaan julmasti esimerkiksi hirttämällä.

Suomesta Ciri sai kodin, ja nyt se seikkailee myös televisiossa TV1:n ohjelmassa Lomamatka 80-luvulle. Lue tästä faktat Ciristä!

Kuka: Ciri.

Mikä: Podenco.

Ikä: Arviolta nelivuotias narttu.

Isäntäperhe: Nisusen perhe.

Historia: Pelastettu suomalaisen Espanjan koirat ry:n kautta. Perhe meni Malagan-lomalla koiratarhalle tarkoituksena lähteä sieltä ison karvaturrin kanssa, mutta pieni, sileäkarvainen narttu vei uuden isäntäperheen sydämen.

Tehtävät: Kotikoira ja perheen matkakumppani Lomamatka 80-luvulle -sarjassa.

Luonne: Leikkisä, utelias ja nopea. Sietää muita koiria ylväästi, mutta rakastaa ihmisiä täysin sydämin.

Lempipuuhat: Saunominen. Emäntä yrittää joskus löylytellä yksin, mutta Ciri ulvoo oven takana kuullessaan kiukaan sihahduksen. Kuoppien kaivaminen ja mökkielämä. Vapaana juoksentelee onnellisena.

Huomioitavaa: Ciri on luultavasti hylätty kuolemaan nälkään, ja siksi syöminen on sille tärkeää. Jos Ciri löytää ruokaa, se on sekunnin kuluttua jo vatsalaukussa. Kerran koira hotkaisi lattialle pudonneen kepakon lihoineen keppeineen ennen kuin ehdittiin estää. Onneksi ei käynyt huonosti.

Cirin kommentti: Hauh!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    6. 6

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    7. 7

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    8. 8

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    9. 9

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    10. 10

      Tätä taloa Laihialla remontoitiin 15 vuotta – Kees ja Anne tekivät mummon hylätystä talosta unelmiensa kodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    9. 9

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    6. Näytä lisää