Eläintenkouluttaja neuvoo: Näin koiranpennun saa opetettua sisäsiistiksi

Julkaistu:

Pienen pennun sisäsiistiksi opettaminen vaatii välillä roimasti kärsivällisyyttä.
Pentu pissii ja kakkii sisälle useasti. Tilanteita on tärkeää ennakoida. Pentu kannetaan ulos heti sen herättyä tai syötyä, ja sitten odotellaan rauhassa, että pentu tekee asiansa.

Jotta pentu ymmärtää, että ulos asioiden tekeminen on toivottua ja palkitsevaa, on tärkeää kehua pentua vuolaasti, kun se tekee tarpeensa.

Joskus voi olla hyvä opettaa pentu tekemään pissit ja kakit ensin sanomalehdelle ja vasta tämän jälkeen ulos. Tällainen välivaihe saattaa olla kätevä erityisesti, jos asuu kerrostalossa eikä ulosmeno tapahdu hetkessä.

Sisäsiistiksi oppiminen vaatii aikansa. Rauhallisuus ja kärsivällisyys ovat opettelussa valttia!

Kirjoittaja on tutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja.




Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt