Henriikan, 35, rehelliset bikinikuvat kertovat ilosta 60 kilon painonpudotuksen jälkeen – ”Haluan näyttäytyä ja mennä”

Lihavuusleikkaus kohensi Henriikan olon ja itsetunnon. ”Hymyilen huomattavasti useammin.”

Nyt Henriikan vaatekaapista löytyy myös muutama pari bikineitä.

31.7. 18:30

– Käsittämätöntä, uskomatonta ja mahtavaa.

Näillä sanoilla Henriikka, 35, kuvailee tuntojaan lihavuusleikkauksen jälkeen. Painoa on pudonnut 10 kuukaudessa 60 kiloa.

Vuodet ennen leikkausta kuluivat laihduttelukierteessä.

Henriikka kuvitteli voivansa hyvin, sillä hänellä ei ollut ylipainosta yleisesti aiheutuvia sairauksia, kuten korkeaa verenpainetta ja korkeaa kolesterolia. Totuus oli kuitenkin toinen.

– Hengästyin helposti, en jaksanut tehdä mitään ylimääräistä, ja jenkkifutistreenit olivat raskaita.

Henriikka nukkui vähintään 12 tuntia päivässä, mutta ei koskaan kokenut olevansa pirteä.

Henkinen puoli oli ”vähän niin ja näin”. Henriikka vältteli muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.

– Pelkäsin, että en mahdu ravintolan tuoliin tai että terassituoli hajoaa allani.

Kotona yksin oli helpompaa.

– Olen todella tyytyväinen ja onnellinen, että päätin mennä leikkaukseen, Henriikka sanoo.

Lue lisää: Henriikka, 34, meni lihavuusleikkaukseen ja kertoo millaista elämä on nyt: ”Kadun ainoastaan sitä, etten tehnyt tätä aiemmin”

Se fiilis, kun miinus 60 kiloa meni rikki!

Painonpudotus toi lisää energiaa

Leikkauksen myötä Henriikka pystyy syömään kerrallaan noin 1-2 desilitran kokoisen annoksen. Jos määrä ylittyy, keho panee stopin. Elimistö on kuitenkin sopeutunut tähän hyvin.

– Ajoittain jotkut ruoka-aineet aiheuttavat huonoa oloa. Etukäteen en sitä välttämättä tiedä. Se ärsyttää välillä, mutta ei niin paljon, että katuisin leikkaukseen menoa.

Välillä Henriikan on ollut vaikea ymmärtää, että ”painoa on pudonnut yhden ihmisen verran”. Vaikeinta sitä on ollut tajuta vaatteita ostaessa. Enää ei tarvitsekaan etsiä kokoa 3XL.

Kuvien ottaminen on auttanut hahmottamaan muutosta.

– Tykkään ottaa kuvia ja vertailla niitä, koska silloin muutoksen huomaa konkreettisemmin.

Olen paljon itsevarmempi, ja hymyilen huomattavasti useammin.

Elämänmuutoksen kenties isoin asia on se, että Henriikka jaksaa arjessa aiempaa huomattavasti paremmin.

– En tarvitse niin paljon unta, ja treenit ovat kevyempiä 60 kiloa pienempänä.

Jenkkifutiskamat on helpompaa heittää niskaan, eikä treeneissä tarvitse pitää yhtä usein taukoja.

Menohaluja ja itsevarmuutta

4 hyvää asiaa, jotka painonpudotus on saanut aikaan:

  1. Treenit sujuvat paremmin

  2. Seitsemän tunnin yöunet riittävät

  3. Energiaa piisaa

  4. Henriikka on sosiaalisempi

– Haluan näyttäytyä ulkona ja mennä. Olen myös paljon itsevarmempi, ja hymyilen huomattavasti useammin.

”Nyt saavat bikinikelit tulla”, Henriikka postasi toukokuussa Instagramiin.

Henriikka pyrki vuosia peittämään kehoaan ja pukeutumaan säkkimäisiin vaatteisiin.

– Nyt on vihdoin sellainen olo, että uskallan ja saan näyttää vartaloni sellaisena kuin se on.

Jotkut asut, kuten lyhyet shortsit, mietityttävät silti vielä.

– Typerä sanoa, mutta välillä pohdin, onko minun kuitenkaan luvallista näyttää kroppaani. Yhteiskunta on niin läskifobinen.

Jokaisen pitäisi Henriikan mielestä voida vapaasti pukeutua juuri niin kuin itse haluaa.

Seuraavaksi Henriikka toivoo pääsevänsä rintojen pienennysleikkaukseen.

Rinnoissa on yhä sen verran kokoa, että Henriikka saa niistä herkästi niska- ja hartiakipuja. Liikunta, etenkin juokseminen, on välillä hankalaa, vaikka päällä olisivatkin napakat urheiluliivit.

Kesäkuussa Henriikka aloitti personal trainer -opinnot.

– Se on ollut pitkäaikainen haave. Korona pisti kaiken jäihin, mutta tänä vuonna ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Haluan olla avuksi niille, jotka haluavat tehdä isomman elämäntapamuutoksen sekä niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?