Jenny, 32, oli ennen aina väsynyt, nyt energiaa riittää – kuvapari kasvoista paljastaa herkuttelun ja huonojen unien jäljet - Laihdutus - Ilta-Sanomat

Jenny, 32, oli ennen aina väsynyt, nyt energiaa riittää – kuvapari kasvoista paljastaa herkuttelun ja huonojen unien jäljet

Jenny on tajunnut, että pienet muutokset ovat kestävämpiä kuin ”kaikkitännehetinyt”-asenne.

Ennen Jenny ei kestänyt edes ajatusta liikkumisesta ja hikoilusta, nyt liikunta on yksi hänen henkireikänsä.­

20.11. 11:01

Jos olisin nuorempana tiennyt, että 30-vuotiaana elämä on näin paljon parempaa, ja että voin oikeasti hyvin, olisin aloittanut aiemmin.

Näin Jenny, 32, kirjoitti hiljattain Instagramissaan.

Kymmenisen vuotta sitten Jenny havahtui väsyneeseen ja vetämättömään oloon. Paino oli kivunnut raskauden vauhdittamana 130 kiloon, ja Jenny pelkäsi sairastuvansa kakkostyypin diabetekseen.

– Pikaruoka, sipsit ja lihapiirakat maistuivat, tein vain yötöitä, enkä liikkunut. En pitänyt siitä tunteesta, että minulle tulee hiki, Jenny kertoo.

Muutokseen sysäsi lopulta yksi kuva.

– Kuvassa olin lähdössä viihteelle. Ajattelin, että herranjestas! En ollut tajunnut, kuinka iso olin, eikä kukaan ollut sanonut, kuinka paljon olin lihonut.

Liki siltä istumalta Jenny jätti pois sipsit ja herkut ja alkoi syödä säännöllisesti tavanomaista kotiruokaa. Salitreeni tuli myös mukaan kuvioon.

”Oli pakko laihduttaa”

Neljässä vuodessa Jenny pudotti noin 50 kiloa, mutta samaan aikaan iski jonkinlainen vauhtisokeus.

– En miettinyt omaa oloani tai fiilistäni, ainoastaan sitä, että halusin olla nätimpi ja laihempi. Välillä olin pussikeittodieetillä. Oli pakko laihduttaa.

Painon putoamisesta Jenny iloitsi, mutta hyvä olo kesti vain hetken.

Olo oli silloin ihan ok, tai niin mä ajattelin, koska en tiennyt paremmasta. Nyt kun miettii, niin olin todella väsynyt. Kivaa oli vain, jos oli alkoholia, kotona yksin oleminen ahdisti ja peiliin katsoessa itketti useammin kuin nyt.

Näin Jenny on pohdiskellut blogissaan.

Kun elämässä tuli seesteisempi vaihe, Jenny alkoi lipsua.

– Asiat olivat hyvin, ja herkut sohvalla alkoivat taas maistua. En jaksanut panostaa.

Liikkuminenkin alkoi jäädä vähiin – siihen saakka, kun Jenny sairastui toista lasta odottaessaan raskausdiabetekseen.

Diagnoosi hirvitti ja pysäytti, samoin valokuva vuoden 2019 pikkujouluista. Jennyn paino oli noussut jälleen yli sadan kilon.

– Harmitti, että olin päästänyt itseni siihen kuntoon, mutta ajattelin, että nyt jos koskaan on aika tehdä jotain. En mennyt raskausaikanakaan enää kaikkien mielihalujen mukaan, ja sain pidettyä diabeteksen kurissa liikunnalla ja säännöllisellä ruokavaliolla.

Elämänmuutos lähti toiselle kierrokselle.

Tältä Jenny näyttää nykyisin. Tärkeintä hänelle on kuitenkin hyvä olo.­

 Jos en pidä itse itsestäni huolta, en jaksa pitää huolta muistakaan.

Pienet muutokset kunniaan

Jenny on tajunnut, että pienet muutokset ovat kestävämpiä kuin ”kaikkitännehetinyt”-asenne.

On varmasti paljon ihmisiä, jotka ajattelee samoin, että se on joko kaikki tai ei mitään. Hirveällä tohinalla laitetaan ruokavalio ja treenit uusiksi, eikä niistä lipsuta yhtään. Mutta mitäs jos tuleekin joku vastoinkäyminen? Jos ei voikaan yhtäkkiä panostaa täysillä? Kaikki heitetään läskiksi ja lopetetaan. Katsotaan sitten uudestaan joskus kun voi taas panostaa kunnolla.

Esimerkkinä, että jos syö kylässä pullan, niin sitten vedetäänkin koko loppupäivä tai loppuviikko ihan överipaljon herkkuja ja viis veisataan terveellisyydestä. Kun se perhanan pulla on jo syöty niin kaikkihan on jo pilalla. Sitten aloitetaan taas ensi maanantaina kaikki uudestaan alusta ja täysillä...

– Nyt syön ja liikun niin, että siitä tulee hyvä olo. En noudata orjallisesti jotain dieettiä. Yritän rikkoa haitallisia rutiineja ja luoda tilalle parempia, Jenny kertoo.

Yksi sitkeimmistä haitallisista rutiineista on karkeilla ja sipseillä herkuttelu lauantai-iltaisin.

– Se on vieläkin tosi vaikeaa, mutta kun selviän yhdestä viikonlopusta, seuraavastakin on helpompi selvitä.

Jenny yrittää kitkeä tapaansa muun muassa tekemällä lauantaisin herkullisen aterian.

– Se voi olla vaikka kunnon pihvi ja jälkiruoaksi joku pieni leivos.

Uusi hyvä rutiini on puolestaan liikunta: säännöllinen salitreeni sekä ulkoilu.

– Lenkkeilen vaunujen kanssa ja ilman. Eilenkin mentiin neljä kilometriä, vaikka vettä satoi vaakasuorassa.

Lapsen hyvinvointi ja äidin hyvinvointi kulkevat Jennyn mukaan käsi kädessä.

– On lapsen oikeus päästä ulos. Ja jos jumppaan vaikka kotona, on 12-kiloinen taapero aika hyvä lisäpaino kyykkyihin. Jos en pidä itse itsestäni huolta, en jaksa pitää huolta muistakaan.

Jenny yhdistää sekä oman että lapsensa hyvinvoinnin esimerkiksi vaunulenkkeilyllä.­

”Olen ihan eri muija”

Liikunnallinen elämäntapa alkoi innostaa Jennyä niin, että hän aloitti elokuussa liikunta-alan ammattitutkinnon opiskelun Kisakallion urheiluopistossa.

Jenny toivoo voivansa kannustaa muitakin löytämään liikunnan ilon ja sen mukanaan tuoman hyvinvoinnin.

– Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet tapaa liikkua. Tiedän, miltä se tuntuu, kun ei kiinnosta yhtään, ja kuinka hyvältä tuntuu, kun liikunnan löytää aikuisiällä. Tiedän myös, miltä lihavuus tuntuu. Haluan auttaa muita pääsemään siitä olosta eroon.

Jennyn olo on nykyisin erinomainen, tykkänään toisenlainen kuin elämänmuutoksen alussa.

– Nukun paremmin, jaksan, ja pystyn tsemppaamaan itse itseäni vaikka sateessa lenkille. Olen ihan eri muija.

– Toisessa olen nukkunut hyvin ja syönyt terveellisesti. Toisessa vetänyt edellisiltana sipsiä, kebsua, karkkia ja poppareita... arvaatko kumpi on kumpi? Jenny kyselee Instagramissa kuvaparin yhteydessä.

Jennyn rasvaprosentti on pienentynyt, ja senttejä on kadonnut. Painoa on lähtenyt vuodessa vajaa 20 kiloa, mutta paino ei ole enää se juttu. Hyvä olo ja asenne ovat tärkeimpiä.

– Olen yllättynyt siitä, kuinka rennosti osaan suhtautua itseeni. Välillä tosin tulee ketutuksen hetkiä ja paino junnaa, mutta sekin on ihan normaalia. Saa harmittaa ja ärsyttää. Armollisuus itsenäni ja muita kohtaan on lisääntynyt.

En jaksa aina äitinä olla koko ajan läsnä, vaan välillä katsotaan telkkaa, että mäkin saan huilia. Silti en koe, että äitiys on nyt pilalla ja pitää tehdä lapset uudestaan. Tai jos en jaksa imuroida sängyn ja sohvan alta, mutta imuroin edes vähän, niin en ajattele, että siivosin turhaan, kun tuli kuitenkin edes vähän siistimpää.

Kursivoidut kohdat Jennyn sosiaalisesta mediasta ja blogista.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?