Anna-Karolina, 31, lopetti tupakoinnin ja juhlimisen ja laihtui 35 kiloa – arkisella annosmuutoksella huomattava vaikutus - Laihdutus - Ilta-Sanomat

Anna-Karolina, 31, lopetti tupakoinnin ja juhlimisen ja laihtui 35 kiloa – arkisella annosmuutoksella huomattava vaikutus

”Ennen otin lautasen täyteen ja pari kertaa lisääkin. Vähensin kahteen annokseen, sitten yhteen. Pikkuhiljaa en jaksanutkaan enää niin paljon kun ennen”, Anna-Karolina kertoo elämäntapamuutoksestaan.

Julkaistu: 29.7. 19:00

Kipinä muutokseen syttyi uuden karvaisen perheenjäsenen myötä.

Olo oli raskas, ei jaksanut keskittyä töihin, ulkonäkökin oli vieras. Tältä lähihoitajana työskentelevästä Anna-Karolinasta, 31, tuntui vielä kaksi vuotta sitten. Hän painoi yli sata kiloa.

– Vihasin peilikuvaani ja itsetunto oli matala. Laiskotti koko ajan ja verensokerimittarin lukema masensi, koska sokeriarvo oli korkea, Anna-Karolina kertoo.

Hän oli sairastunut 25-vuotiaana kakkostyypin diabetekseen. Tupakkaa kului kaksi askia päivässä.

Terveys oli retuperällä.

Juhlinta vaihtui lenkkeilyyn

– Lihosin roskaruuan, napostelun sekä juhlimisen takia, Anna-Karolina tunnustaa.

Biletys innosti melkein aina kuin se oli mahdollista, muutaman kerran viikossa tai useamman kerran kuukaudessa. Juhlinta verotti unta ja ajoi syömään epäterveellisesti esimeriksi pizzaa ja kebabeja.

Elämä mullistui, kun Anna-Karolina hankki uuden koiran, Helmen.

– Aloin lenkkeilemään ja patikoimaan koiran kanssa. Nuorena olin harrastanut muun muassa partiota, joten patikointi ja luonto ovat lähellä sydäntä.

Alkuvuodesta 2019 kipinä patikointia kohtaan räjähti käsiin.

– Innostuin harrastuksesta kunnolla. Kävin aina metsässä kävelemässä ja patikoimassa koiran kanssa kun mahdollista.

Sekarotuinen (tiibetinspanieli, jackrussel, chihuahua) Helmi on Anna-Karolinan lenkkikaveri.

Vanhempieni koira Lykke on myös välillä mukana patikoilla ja lenkeillä.

Naposteluaika vaihtui lenkkeilyaikaan

Liikunta alkoi vaikuttaa myös Anna-Karolinan syömistottumuksiin.

– Annokset pienenivät itsellään ja napostelu väheni automaattisesti, kun paino alkoi laskea. Ajattelin, että ”syön tuon suklaan, kun tulen lenkiltä” ja kun naposteluaika vaihtui lenkkeilyaikaan, jätin suklaan ”vahingossa” syömättä.

Annoskokojen kohtuullistamisella oli isoin vaikutus.

– Ennen otin lautasen täyteen ja pari kertaa lisääkin. Vähensin kahteen annokseen, sitten yhteen. Pikkuhiljaa en jaksanutkaan enää niin paljon kun ennen. Salaatti ja vihannekset alkoivat maistua liikunnan myötä paremmalta ja raikkaimmilta, joten ne lisääntyivät myös lautasella.

Anna-Karolina ennen ja jälkeen elämäntaparemontin.

Tavoitteena maraton

Viime lokakuussa Anna-Karolina oli 20 kiloa kevyempi. Liikunta vei mennessään.

– Alkukeväästä aloitin hölkkäämisen. Innostuin, ja vaihdoin kävelylenkit hölkkälenkeiksi. Pidensin hölkkälenkkejä pikkuhiljaa. Paras tunne oli ehdottomasti se, kun jaksoi aina vähän pidemmälle kun viimeksi.

2020 huhtikuussa vaaka näytti miinus 30 kiloa lähtöpainosta. Nyt painoa on tippunut jo huimat 35 kiloa. Muutos olossa on ollut valtaisa.

– Oloni on kevyempi, energisempi ja onnellisempi. Töissä jaksan paljon paremmin. Keskittyminen on parantunut. Olen itsevarmempi ja uskallan käyttää juuri niitä vaatteita mistä pidän. Rakastan liikkua ja tavoitteenani on juosta maraton.

Juhlittua tulee enää harvoin, korkeintaan kerran kuukaudessa.

– Joskus voin treenin jälkeen yhden saunaoluen nauttia, mutta harvoin senkin.

Anna-Karolina liikkuu joka päivä ja tekee pidempiä 10–15 km hölkkiä kolmisen kertaa viikossa.

Urheilu ja aktiivisuus ovat osa Anna-Karolinan uutta arkea.

Aiemmin Anna-Karolina hengästyi liikkuessaan helposti. Juhlinta sen sijaan maistui.

Tupakasta eroon

Terveysremontin kruunu on tupakoinnin lopettaminen. Liikunnan riemulla on siinäkin osansa.

– Alkoi harmittaa, kun hengästyin niin nopeasti hölkällä. Siksi päätin lopettaa.

Lopettaminen onnistui filttereillä, joilla nikotiinin määrää vähennetään asteittain. Vaikeinta lopettamisessa oli mieliteko.

– Olin tottunut polttamaan tupakan joka käänteessä ja kun se loppui, tuli tilalle hetki, enkä oikein tiennyt, miten sen käyttää. Tupakkakin olisi siinä kohtaa maistunut.

Silloin Anna-Karolina totesi itselleen: ”enhän minä enää polta”. Hetken kuluttua tupakkaa ei enää tehnyt mieli.

– Tupakanpolton lopettamisen jälkeen olen kokenut pystyväni hengittämään paremmin ja olo on paljon raikkaampi.

Viimeisestä tupakasta on kulunut kuusi kuukautta. Eikä tässä kaikki: Anna-Karolinan diabeteslääkkeitä on vähennetty roimasti.

Terveyden kohentaminen kannattaa.

– Elämänilo on palannut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?