Tästä syystä kaikki eivät laihdu yhtä helposti – ja 7 keinoa, jotka auttavat jokaista ylipainoista

Edes samanlainen ruokavalio ja treeniohjelma eivät ole kaikille yhtä tehokas keino ylipainon pudottamiseen. Jokainen voi silti onnistua painonhallinnassa.

Yksi keino, jolla lihomisherkkyyteen voi konkreettisesti vaikuttaa, on lihaksista huolehtiminen.

Kaikki eivät ole samalla viivalla sen suhteen, kuinka helposti painolla on taipumusta kertyä.

– Alttius lihoa ja myös menettää painoa riippuu osittain geeneistä. Erot esimerkiksi siinä, miten elimistö reagoi energiavajeeseen, ovat erittäin suuria, sanoo lihavuustutkija, professori Aila Rissanen.

Edes samanlainen ruokavalio ja treeniohjelma eivät ole kaikille yhtä tehokas keino ylipainon pudottamiseen.

– Täysin samalla ohjelmalla painon alentamiseksi joidenkin paino laskee erittäin paljon, joidenkin vain vähän, ja joillakin ei ehkä ollenkaan.

Kudostasolla erot ovat vielä selvempiä.

– Kun tarkastellaan, mitä laihdutuksessa on menetetty, huomataan, että yksi menettää rasvaa, toinen enemmän lihasta ja jotkut näiden erilaisia yhdistelmiä.

Rissanen korostaa, että painonhallinnassa ei voikaan verrata itseään kehenkään toiseen.

– Tämä on nimenomaan sellainen asia, että pitää tuntea oma kehonsa ja verrata itseä vain omaan itseensä. Geenit määräävät näitä toimintoja niin paljon, että vertailu muihin on mahdotonta.

Sekä geenit että ympäristö vaikuttavat

Geenien vaikutus painoon ja sen muutosalttiuteen on noin puolet.

– Tämä ei tarkoita, että geenit suoraan määräisivät sen, kuka on minkäkin painoinen, vaan ne määräävät alttiuden lihoa ja laihtua. Ympäristötekijät täydentävät lopputuloksen.

Yksi tekijä, jolla moni on itse saattanut voimistaa taipumusta painon kertymiseen, ovat pikadieetit.

– Jokainen monta kertaa laihduttanut tietää, että kun paino nousee takaisin, myöhemmät yritykset sen pudottamiseksi ovat aina työläämpiä.

Jojoilun jatkuessa painoa putoaa kerta kerralta vähemmän, ja se tuntuu nousevan takaisin aina hiukan herkemmin.

– Tällekin ilmiölle jotkut ovat huomattavasti alttiimpia kuin toiset.

Elämäntilanteellakin on merkitystä

Rissanen muistuttaa, että painon kertymiseen vaikuttavat geenien ohella ruokavalion ja liikunnan lisäksi myös monet muut asiat – joiden merkitystä ei välttämättä tule ajatelleeksi.

– Elämäntilanne on yksi tällainen. Masentunut ihminen on paljon paikoillaan ja nukkuu huonosti, kun taas aktiivinen ihminen touhuaa koko ajan ja saa tukea painonhallintaan hyvälaatuisesta unesta.

Jopa temperamentti vaikuttaa painoon. Rissanen kertoo, että toiset kuluttavat joka päivä enemmän energiaa, koska pientä liikettä on päivän mittaan enemmän ja sympaattisen hermoston aktiivisuus on korkeampi.

– Temperamentiltaan rauhalliset eivät kuluta yhtä paljon energiaa.

Jokainen voi onnistua painonhallinnassa

Kaikista edellä mainituista seikoista huolimatta jokainen voi onnistua painonhallinnassa.

– Ihmiset ovat ulkoasultaan ja ruumiinmuodoltaan erilaisia, mutta itse kullekin löytyy optimaalinen paino tunnustelemalla.

Yksi keino, jolla lihomisherkkyyteen voi konkreettisesti vaikuttaa, on rasvattoman kudoksen määrän pitäminen suurena.

– Liikkuva ihminen on tässä suhteessa hyvässä asemassa. Mitä enemmän lihasta ja luuta on, sitä suurempaa todennäköisesti on myös energiankulutus.

Rissanen muistuttaa, että rasvattomasta kudoksesta kannattaa jokaisen huolehtia.

– Siitä kannattaa pitää kiinni, koska jos elämäntapoihin ei kiinnitä huomiota, lihakset alkavat pikkuhiljaa huveta jo 30–40-vuotiaana.

Nämä keinot auttavat kaikkia ylipainoisia

  1. Tee pieniä parannuksia niihin asioihin, jotka toistuvat arjessasi jatkuvasti.

  2. Kun luovut turhan sokeripitoisesta höttösyömisestä, pääset eroon tyhjistä kaloreista.

  3. Huomioi, että myös sokerijuomista sekä alkoholista tulee runsaasti kaloreita.

  4. Pidä huolta riittävästä, hyvälaatuisesta yöunesta. Unen vaikutus painonhallintaan on nykytiedon mukaan kiistaton.

  5. Liikunta on eduksi kaikkien terveydelle, ja toisilla se edistää tehokkaasti myös painonhallintaa.

  6. Pidä huolta erityisesti lihaskunnosta, sillä rasvattoman kudoksen suuri määrä auttaa pitämään painon hallinnassa.

  7. Unohda pikadieetit. Niillä on taipumus vaikeuttaa tulevaa painonhallintaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?