Merin, 35, kuvat todistavat, ettei paino todellakaan kerro kaikkea – uskoisitko, että näiden kuvien välillä on vain muutama kilo?

Julkaistu:

Painonhallinta
Parempi jaksaminen ja hyvä sisäinen olo säteilevät ulospäin, Meri uskoo.
Numerot olivat aiempaa pienemmät! Sen täytyi tarkoittaa laihtumista. Meri keskittyi vain vaakaan etsiessään motivaatiota painonpudotukseen.

Nykyisin on toisin. Meri, 35, tietää, että puntarin luku ei välttämättä kerro ulkomuodosta eikä terveydestä – sisäisestä olosta ja energiasta puhumattakaan.

– Olen laihtunut vuodesta 2014 yhteensä ”vain” 11 kiloa, sillä minulla on voimatreenin ansiosta nyt merkittävästi aiempaa enemmän lihasmassaa. Välillä on vieläkin vaikea muistaa, ettei painoa ole mitään järkeä tuijottaa, Meri sanoo.

Todisteena tästä Meri on vertaillut kahta valokuvaansa. Toinen on otettu alkuvuodesta 2015 ja toinen syyskuussa 2019. Painoa on ensimmäisessä kuvassa ainoastaan reilut kolme kiloa enemmän kuin toisessa kuvassa.

– Muutos ulkonäössä on silti silmäänpistävän iso ja henkisesti sitäkin suurempi. Olen ihmisenä muuttunut viidessä vuodessa mielestäni reippaammaksi ja saanut siitä myös kannustavaa palautetta lähipiiriltäni. Paljon treenaavalla vaaka ei aina pysy kehon muutosten perässä, mutta parempi jaksaminen ja hyvä sisäinen olo säteilevät ulospäin.

Viimeisessä terveystarkastuksessa kaikki arvotkin olivat suorastaan erinomaiset.


Arvokas syntymäpäivälahja

Elämäntapamuutos lähti liikkeelle, kun ystävät antoivat sen Merille hänen pyynnöstään 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Ajatus paremmin jaksamisesta oli kytenyt mielessä jo hetken aikaa.

– Tammikuussa 2014 aloitin saliharjoittelun kirjaimellisesti täysin nollista personal trainerin avustuksella. Olin aiemmin liikkunut vain erittäin satunnaisesti ja peruskuntoni oli huono, mutta motivaatio sitäkin suurempi, sillä asenteeni oli aidosti ”nyt tai ei koskaan”.

Ennen muutosta Meri oli perusterve, mutta hänen työtahtinsa ei.

– Minusta tuntui usein työpäivien jälkeen, että olen jo antanut itsestäni kaiken, ja voin sallia itselleni rentoutumisen. Siihen aikaan se tarkoitti joko ravintolaillallisia ystävien kanssa, illanviettoja tai lempisarjojeni katsomista herkutellen.

Ruoka oli pääosin terveellistä. Annoskoot olivat kuitenkin isoja.

– Samalla se tarkoitti hengästymistä portaissa tai työmatkoja minimaalisilla kävelysiirtymillä sekä jatkuvaa väsymystä. Kroppani ei tuntunut jaksavan oikein mitään eikä kuvastanut sitä ihmistä, joka kuitenkin tunsin olevani.


Jotain puuttui

Aluksi liikunta oli suorastaan jännittävää, koska kaikki oli täysin uutta. Meri tutustui laitteiden käyttöön ja sai vinkkejä liikunnallisilta ystäviltään. He motivoivat ja tsemppasivat jatkamaan.

– Kuten varmaan kaikki uudet aloittajat, aloin saada tuloksia nopeasti ja jaksoinkin salilla jokaisella kerralla vähän enemmän. Koko arkeni meni uusiksi, sillä nyt minun piti suunnitella treeneille tilaa kolme kertaa viikossa ja siihen aikaan se tuntui joskus työläältä.

Sitten matkaan tuli mutkia.

– Aluksi kävin salilla, koska olivathan ystäväni hankkineet minulle ohjatut kerrat lahjaksi ja olin tehnyt itselleni lupauksen, että muutan suhtautumiseni liikuntaan myönteisemmäksi. En kuitenkaan silloin jostain syystä vielä ajatellut, että tämä tulee olemaan osa arkeani ihan aina, enkä myöskään tuntenut kokevani sitä mitään euforiaa, josta ihmiset monesti minulle puhuivat. Liikkuminen uusissa treenivaatteissa oli ihan kivaa ja salille oli coolia mennä, mutta kävin siellä vain tekemässä sovitut asiat ja lähdin kotiin.

Aloittelevana liikkujana Meri teki myös joitain liikkeitä väärin, minkä johdosta muun muassa polvet kipeytyivät.

Positiivista olivat tarkka ruokavalio ja erityisesti annoskoot.

– Opin nopeasti, että olin aiemmin syönyt aivan liian suuria määriä ruokaa ja juonut kaloreita tuoremehujen ja sokeroitujen smoothien muodossa.

Uusi elämä toisessa kulttuurissa

Vuonna 2015 Meri elämä muuttui. Hän lähti miehensä työn perässä opiskelemaan kauppatieteitä ja johtamista Kuala Lumpuriin, Malesiaan. Liikunnasta tuli kuin huomaamatta henkireikä. Kolme kertaa viikossa vaihtui viiteen ja lopulta kuuteen harjoituskertaan viikossa.

Uuteen kulttuuriin sopeutuminen ja terveysongelmat laittoivat ajattelemaan.

– Astuminen suomalaisesta liikemaailmasta opiskelujen pariin Malesiaan, kolmen keskenään täysin erilaisen kulttuurin sulatusuuniin, oli aluksi paikoitellen haastavaa. Se tarkoitti yhtä aikaa uuden kielen, merkittävästi erilaisten näkemysten ja tapakulttuurien sisäistämistä. Piti muistaa, että ”olen täällä vieraana ja oppimassa” ja keskittyä kuuntelemiseen.

Meri oli vuoden 2017 lopussa myös vakavasti sairas.

– Jaksoin liikunnan avulla paremmin ja ylipäätään jaksoin ja aidosti halusin liikkua. En enää mennyt salille, juoksulenkille tai joogaan, koska minun täytyi, vaan koska siitä tuli niin merkittävästi iloisempi ja energisempi mieli.


Kehityksen mittatikkuja

Muutos ja kehitys näkyvät treenatessa. Meri jaksaa viikko viikolta lisätä painoja salilla sekä tehdä haastavampia kehonpainotreenejä ja joogaliikkeitä.

– Edistyksen olen huomannut paremmin istuvista vaatteista, vaikka vaa’an lukemat eivät olisikaan muuttuneet. Uskottava se vaan on, vaikkei oma silmä pysykään mukana. Samaan hengenvetoon on todettava, että löydän silti itseni edelleen toistuvasti sovituskopista liian isojen vaatteiden kanssa eli vielä vuosien jälkeenkään en aina muista, että olen muuttunut.

Jos oma edistyminen mietityttää, on Merin mielestä parempi kaivaa vaikka mittanauha avuksi.

– Minulta on lähtötilanteeseen verraten kadonnut senttejä vyötäröltä peräti 29 senttiä, joten ero on merkittävä ihan millä mitta-asteikolla vaan.

Vettä ja vihreää teetä

Keittiöstä ovat jääneet pois valmisruoat, puolivalmisteet ja pitkälle prosessoidut ruoat.

– Ravintoloissa valitsen systemaattisesti järkevät annoskoot ja ruokavalioni koostuu pääosin kalasta, kasviksista, pähkinöistä, hedelmistä, marjoista, sienistä, laadukkaasta lihasta ja täysjyvätuotteista. Juon myös paljon vettä, vihreää teetä ja välillä välipalana sokeroimattomia kasvismehuja. Treenien jälkeen käytän myös lisäproteiinia tai tehostan sen määrää lautasella.

Aiemmin annokset olivat aivan liian isoja Merin silloiseen energiakulutukseen nähden.

– Herkuttelin myös ruisleivillä ja karjalanpiirakoilla, joita rakastan edelleen, mutta joita syön nykyisin kohtuudella. Vatsani täyttyy paljon nopeammin kuin aiemmin.

Liikunta elämäntavaksi

Liikuntaa Meri ei ennen vuotta 2014 harrastanut lainkaan.

– Valitsin hissit ja liukuportaat sekä hyödynsin joukkoliikennettä jopa niin lyhyillä siirtymillä, etten meinaa uskoa sitä nykyisin itsekään.

Meri on ennen muuta onnellinen ja kiitollinen siitä, että liikunnasta on tullut niin suuri osa hänen elämäänsä.

Voimaharjoittelua on kolme kertaa viikossa, yhtenä päivänä intervallitreenejä oman kehon painolla ja kahtena päivänä fiiliksestä riippuen joko joogaa tai tehostettuja aerobisia harjoitteita. Hyötyliikuntaa kertyy yli 10 000 askelta päivässä.

– Liikunnasta saan onnistumisen elämyksiä juuri niin paljon kuin olen itseäni valmis haastamaan ja se on upeaa!

Muutoksesta haaveileville Meri sanoo: aloita tänään.

– Elämä on tässä ja nyt eikä lopulta ole mitään arvokkaampaa kuin terveys. Silloin, kun tuntuu, ettet millään jaksaisi mennä, mene silti, se palkitsee. Kuulostaa kliseiseltä, mutta mikä vaan on lopulta mahdollista. Pitää vaan olla sisukkuutta aloittaa ja sinnikkyyttä jatkaa myös silloin, kun tuntuisi vaan niin paljon helpommalta sanoa ”tänään en jaksa”.