Ravintovalmentaja Anu Marin kuulee jatkuvasti saman lauseen – ja juuri siinä piilee laihduttamisen ongelma

Julkaistu:

Laihdutus
Jos haluat pysyviä tuloksia, tee kunnon suunnitelma. Suunnitelmien pitää silti olla sellaisia, että toteuttaessasi niitä olet terveempi ja jaksat paremmin.
”Koetan treenata säännöllisesti ja syödä terveellisesti, mutta en vain pääse eteenpäin. Olen kokeillut kaikkea!"

Näin kuuluu lause, jota ravinto- ja voimaharjoitteluvalmentaja Anu Marin kuulee jatkuvasti. Käsi ylös, jos sinustakin on tuntunut tältä!

– Tiesitkö, että ehkä ongelma onkin juuri siinä, että olet kokeillut "kaikkea". Kun ei ole mitään kunnollista seurantaa tai toimivaa systeemiä, niin homma leviää, Marin sanoo.

Otetaanpa esimerkiksi laihduttaminen.

– Yhtäkkiä sitä keksii, että nyt laihdutetaan. Ilman lähtötilanteen kartoitusta, taustojen huomioimista ja ilman selkeää pitkän aikavälin suunnitelmaa, Marin sanoo.

Se on ensimmäinen ja pahin virhe. Toinen on se, että ei ole miettinyt, miten elämä jatkuu laihduttamisen jälkeen.

Pysyvät tulokset – toimi näin

1. Lopeta kaiken yrittäminen ja verkkokurssishoppailu.

Jos ne eivät ole toimineet tähänkään mennessä, hengitä pari kertaa syvään ja aloita puhtaalta pöydältä.

2. Mieti, missä tilanteessa olet nyt.

Kartoita kaikki: liikuntataustasi, nykyiset tottumuksesi ja ruokavaliosi. Pidä kirjaa ruokavaliosta, nukkumisesta ja stressin määrästä. Nykytilanteen tarkka kartoitus auttaa sinua hahmottamaan paremmin, mitä kannattaa muuttaa.

3. Analysoi, mitä kaikkea olet jo kokeillut.

Entä mikä näiden kokeilujen lopputulos oli pitkällä aikavälillä? Mitä asioita teet tällä hetkellä hyvin?

4. Mieti, mitä sanoisit henkilölle, joka on siinä tilanteessa, missä itse nyt olet.

Kun siirryt hetkeksi katsomaan asioita ulkopuolelta, saatat tehdä uusia huomioita.

5. Määrittele tavoitteesi.

Mitkä nykyiset tavat vaativat mielestäsi eniten muutosta, jotta olisit lähempänä tavoitettasi?

Älä vastaa pelkästään "liikunta" tai "ruokavalio", vaan yksilöi mitkä asiat esimerkiksi ruokavaliossa vaativat erityistä huomiota. Niitä voivat olla esimerkiksi veden juominen, kasvisten lisääminen ja ruokailun säännöllisyys.


Pala kerrallaan

Isoa tavoitetta kohti ohjaavia askelia tai ”toimintatavoitteita” kannattaa asettaa rajatusti, yksi tai kaksi kerrallaan sekä seurata niiden edistymistä.

– Käy läpi viikoittain, mitä olet oppinut ja saavuttanut menneellä viikolla. Jos olo tuntuu epäonnistuneelle, mieti mitä opit siitä. Miten voisit toimia paremmin seuraavalla viikolla ja pitääkö tavoitetta jakaa pienempiin osiin jotta onnistut varmasti? Erityisesti systemaattinen seuranta unohtuu usein, jos ei ole valmentajaa.

Mitä joustamattomamman suunnitelman teet, sen vaikeampi siinä on pysyä.

On nimittäin suorastaan epärealistista odottaa, että onnistuisit toimintatavoitteissa joka päivä. Valmistaudu siis tasannevaiheisiin ja takapakkeihin, sillä ne ovat normaali osa muutosprosessia.

– Mieti mitä opit repsahduksesta ja palaa mahdollisimman pian siihen mitä olit tekemässä. Onnistuja on se, joka jatkaa siitä mihin jäätiin mahdollisimman nopeasti repsahdusten jälkeen. Älä kompensoi repsahduksia tekemällä enemmän tai rankaisemalla itseäsi, Marin sanoo.

Rankaiseminen johtaa usein hetken mielijohteesta siihen, että teet lyhyen aikavälin muutoksia ruokavalioon tai liikuntaan, mikä voi uuteen itsesyytöksen ja rankaisun kierteeseen.

 

Onnistuja on se, joka jatkaa siitä mihin jäätiin mahdollisimman nopeasti repsahdusten jälkeen. – Valmentaja Anu Marin

Terveys ensin

Ajatteletko, että tavoitteita kohti menemisen on tunnuttava kurjalta ja haastavalta, jotta se voisi olla tehokasta? Ja että tästä syystä siihen tarvittaisiin valtavasti itsekuria. Se ei pidä paikkaansa.

Tärkeintä on edetä terveyden ja suorituskyvyn ehdoilla.

– Kehon rääkkääminen liiallisella treenillä tai äärimmäisillä kalorirajoituksilla heikentää suorituskykyä treeneissä ja jaksamista arjessa. Suunnitelmien pitäisi kuitenkin olla sellaisia, että toteuttaessasi niitä olet pirteämpi, terveempi ja jaksat paremmin.

Kiirehtiäkään ei kannata, vaan valmistautua hitaaseen muutostahtiin. Sillä saat pysyvämpiä tuloksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt