Alkoholi näkyy nopeasti vyötäröllä – ”Puhutaan määristä, joista lääkäri ei vielä valita eikä puolisokaan natkuta”

Julkaistu:

Alkoholi
Lihavuus yleistyy Suomessa nopeasti, ja yksi tärkeä syy siihen näyttää olevan alkoholin kulutus. Kaikki alkoholijuomat aiheuttavat vyötärölihavuutta.
Ei tarvitse olla lähelläkään riskirajaa, kun alkoholinkäyttö voi jo vaikeuttaa normaalipainoisena pysymistä.

– Puhutaan määristä, joista lääkäri ei vielä valita eikä puolisokaan natkuta, sanoo Terveystalon laillistettu ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Lihavuus yleistyy Suomessa nopeasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FinTerveys 2017 -väestötutkimus osoitti, että suomalaisista yli 30-vuotiaista jo joka neljäs on lihava. Vyötärölihavuus on vielä yleisempää, lähes joka toinen aikuinen on vyötärölihava.

A-klinikkasäätiön Päihdelinkki-sivuston mukaan alkoholin kulutus näyttäisi olevan yksi tärkeä syy suomalaisten lihomiseen.

Alkoholista saatu energia kertyy rasvakudokseksi etenkin vyötärön seudulle. Alkoholin laadulla ei ole merkitystä, vaan kaikki alkoholijuomat aiheuttavat vyötärölihavuutta.

 

Tyypillinen tapaus on stressaantunut ihminen, jolla on painonhallinnan haasteita. Hän tietää kyllä, mitä pitäisi tehdä, muttei jaksa liikkua.

Myös Anette Palssa on huomannut vastaanotollaan, että yksi syy yhä useamman asiakkaan paino-ongelman taustalla on alkoholi.

– Sanoisin jopa niin, että kaikkien niiden kohdalla, jotka käyttävät alkoholia ja joilla on painonhallinnassa ongelmia, alkoholi on yksi osa ongelmaa. Siksi sitä pitäisi käsitellä aivan samalla tavalla kuin käsitellään ravintoa, liikuntaa, unta ja stressinhallintaa.

Alkoholi sisältää tyhjiä kaloreita samaan tapaan kuin sokeri

Alkoholia ei Terveyskirjaston mukaan tarvita päivittäisessä ruokavaliossa mihinkään, mutta toisaalta kohtuullisten määrien nauttiminen voi sopia terveelliseen ruokavalioon.

Suosituksen mukaan päivittäisestä energiasta 0–5 prosenttia voi olla peräisin alkoholista, mikä tarkoittaa naisilla enintään yhtä ja miehillä enintään kahta annosta. Jos painon tai verenpaineen kanssa on ongelmia, alkoholin käyttöä tulisi kuitenkin rajoittaa vielä tiukemmin.
Ravitsemuksellisesti katsottuna alkoholi sisältää tyhjiä kaloreita samaan tapaan kuin sokeri. Yleisesti katsotaan yhden gramman alkoholia antavan energiaa noin 7 kilokaloria. Koska alkoholi ei ole ravitsevaa, kalorit tulevat kaiken muun päälle.

Kalorit eivät ainut syy painon kertymiseen

Kun elimistössä on alkoholia, maksan tehtävä on polttaa sitä. Samalla sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta häiriintyy, ja kylläisyyshormoni leptiinin ja nälkähormoni greliinin viestit sekoittuvat. Seurauksena voi olla ruokahalun lisääntyminen.

Jos juo useamman lasillisen, seuraavaan päivän krapulassa nälkä saattaa suorastaan jäädä päälle.

– Automaattisesti tulee valittua hiilihydraattipitoisempia ja rasvaisempia ruokia kuin tavallisesti.

 

Pian olet kierteessä, vaikka kaloriajattelun kannalta alkoholi ei olisi vielä edes kovin merkityksellinen tekijä.

Anette Palssa huomauttaa, että kalorit eivät ole läheskään ainut syy siihen, miksi alkoholin käyttö altistaa ylipainon kertymiselle.

– Tyypillinen tapaus on stressaantunut ihminen, jolla on painonhallinnan haasteita. Hän tietää kyllä, mitä pitäisi tehdä, muttei jaksa liikkua.

Kun tilannetta aletaan purkaa, hyvin usein taustalta löytyy myös alkoholinkäyttöä.

– Sellaista stressijuomista, joka on todella maltillista vielä: muutama lasillinen viiniä illassa, eikä edes joka ilta.


”Alkoholi voi olla jopa pääsyy painonhallinnan ongelmiin”

Täytenä yllätyksenä monelle tuleekin, että vähäisenä pidetty määrä – miehillä kaksi annosta ja naisilla yksi annos – heikentää jo yöunia ja palautumista oleellisesti.

– Tällaisessa tapauksessa alkoholi voi joskus olla jopa pääsyy painonhallinnan ongelmiin, koska se vaikuttaa unen laatuun, Palssa sanoo.

– Kun olet huonon unen jälkeen vähän väsynyt, menet puolivaloilla, et jaksa liikkua etkä miettiä syömistä. Samalla stressin oireet lisääntyvät ja hallinnan tunne heikkenee – ja pian olet kierteessä, vaikka kaloriajattelun kannalta alkoholi ei olisi vielä edes kovin merkityksellinen tekijä.

Oma lukunsa on viikonloppurentoutuminen kahtena iltana alkoholin avulla.

– Se voi tarkoittaa sitä, että lähdet joka viikko vajailla akuilla latautumatta arkeen, mikä vaikuttaa kaikkeen tekemiseen.

Myönteisiä muutoksia vääjäämättä luvassa

Jos oma vyötärönympärys huolestuttaa, Palssan mielestä paras keino muuttaa tilannetta on tietoinen pysähtyminen ja oman tilanteen rehellinen tarkastelu.

– Se on minusta ensimmäinen ja tärkein askel. Jatko riippuu omasta persoonasta: alatko esimerkiksi tunnistaa tilanteita, joissa voisitkin olla juomatta.

 

Alkoholinkäytön vähentäminen silloin, kun sen kanssa ei vielä ole suuren luokan terveysongelmaa, vaatii joskus jopa enemmän tietoista ponnistelua.

Kaikille sopivia yleisohjeita alkoholinkäytön vähentämiseen ei ole.

– Joku vähentää, joku ottaa kuukauden tauon. Yksi rupeaa kirjoittamaan blogia, ja toinen alkaa kuvata kaikki alkoholiannokset. Keinoja asian tiedostamiseen on monia.

Palssa sanoo suoraan, ettei tehtävä välttämättä ole helppo.

– Alkoholinkäytön vähentäminen silloin, kun sen kanssa ei vielä ole suuren luokan terveysongelmaa, vaatii joskus jopa enemmän tietoista ponnistelua.

– Toisaalta, pitääkö joka asiassa aina odottaa niin kauan, että käsillä on iso ongelma, hän kysyy.

Jos alkoholinkäyttöä onnistuu jättämään vähemmälle, on Palssan mukaan unessa, palautumisessa ja jaksamisessa – sekä niiden kautta myös painonhallinnassa – vääjäämättä luvassa myönteisiä muutoksia, ennemmin tai myöhemmin.

– Työssäkäyvällä ihmisellä on tyypillisesti hyvin monenlaisia vaatimuksia elämässään. Silloin juuri jaksamisen lisääntyminen johtaa siihen, että yhtäkkiä onkin enemmän voimavaroja miettiä syömistä. Ja kun ei olekaan enää työpäivän jälkeen aivan loppu, saattaa vaikka jaksaa lähteä lenkille.
Lähteet: Päihdelinkki, Terveyskirjasto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt