Mira pudotti kaloreita laskemalla puolessa vuodessa 14 kiloa: ”Syön ihan tavallista kotiruokaa, käytän kermaa ja voita”

Julkaistu:

Laihdutus
Ensi kertaa elämässään Mira osaa syödä ja liikkua niin, että tottumukset ovat tasapainossa.
Pikkulapsiarjessakin sen pystyy tekemään, kestävän elämänmuutoksen. Tämä on ensimmäinen asia, jonka 33-vuotias Mira haluaa sanoa.

Vaikka Mira on liki kaiket päivät lapsensa kanssa kahdestaan, kiloja on sulanut puolessa vuodessa jo 14.

– Jos teen viitisen kertaa viikossa puolen tunnin kotitreenin ja olen joka päivä hereillä noin 16 tuntia, ajallinen panostus ei ole kovin iso, hän sanoo.

Varsinkaan verrattuna siihen, kuinka paljon hyvinvointia ja terveyttä liikunta tuottaa.

Tunnesyömistä

Aina Mira ei ole saanut itseään liikkeelle. Lukioiässä koulukiusaaminen ja vanhempien avioero saivat hänet turvautumaan liikunnan sijaan syömiseen.

– Kun minulla oli huono olla, lohdutin itseäni syömällä. Kun sain hyvän mielen, liitin syömisen myös siihen.

Paino jojotteli tunnesyömisen vuoksi jatkuvasti. Kun elämässä oli valoisampia vaiheita, Mira söi terveellisemmin ja liikkui enemmän. Ja päinvastoin. Sitten hän tuli raskaaksi.

– Raskaudesta jäi kiloja vain kymmenen, mutta arki itkuisen, huonosti nukkuvan vauvan kanssa sai minut syömään huonosti ja unohtamaan liikkumisen.

Päivän syömiset saattoivat koostua suklaalevystä ja keksipaketista.


Raskauskiloja

Viime kesänä Miran paino oli 23 kiloa korkeampi kuin raskauden alkaessa.

– Oloni oli tosi raskas, ja soimasin itseäni joka päivä siitä, mitä olin tehnyt itselleni. Lattialta oli vaikea nousta ja jaloissa oli kipuja. Sen tosin huomasin vasta kun olin alkanut laihtua.

Elokuussa Mira kyllästyi vetämättömään ja tunkkaiseen oloon. Hän alkoi tehdä poikansa kanssa joka päivä tunnin mittaisia vaunulenkkejä. Pikku hiljaa mukaan tulivat kotitreenit.

Lisäksi Mira alkoi tarkkailla energiankulutustaan.

– Puhelimen kalorilaskurin avulla ryhdyin pitämään huolta siitä, että syön vähemmän kuin kulutan. Herkkuja söin vain viikonloppuisin ja kohtuudella.

Ensi kertaa elämässään Mira alkoi käsittää, mitä tarkoittaa syödä ja liikkua, niin että tottumukset ovat tasapainossa.

– Aiemmin minulla oli tapana napostella jatkuvasti, esimerkiksi silloin kun tein pojalle ruokaa. Nyt syön 3–4 tunnin välein enkä mitään siinä välissä. Syön ihan tavallista kotiruokaa, käytän kermaa ja voita.

Tämän ihmeellisempää tai radikaalimpaa sen ei tarvitse olla.


”Olo on kevyt ja energinen”

14 kilon pudotus näkyy ja tuntuu. Jos Mira nukkuu jostain syystä välillä huonosti, hän jaksaa silti aiempaa paremmin.

– Olo on kevyt ja positiivinen sekä todella energinen. Nautin liikunnasta ja nukun paremmin kuin ikinä ennen. Tavoitteenani oli mahtua vanhoihin vaatteisiin, ja onnistuin siinä. Se tuntuu tosi hyvältä.

Miran neuvo painonpudotukseen kuuluu näin: älä mieti koko ajan jotain isoa tavoitetta vaan tee päivittäin pieniä hyviä tekoja itsellesi.

– Joka kerta kun päätät laittaa jotain parempaa suuhusi tai nousta sohvalta kävelylenkille, edistyt. Itse olen mennyt välillä ihan yksi päivä kerrallaan.

Moni vetoaa kiireeseen. Että elämänmuutos ei onnistu sen vuoksi.

– Minulla ei juurikaan ole omaa aikaa, mutta silti olen onnistunut, Mira sanoo.

Päätös siitä, että haluaa muuttua on tärkein, ensimmäinen askel. Motivaatiota voi matkan varrella ylläpitää vaikka ottamalla itsestään muutoskuvia.

– Kukaan muu ei ole vastuussa siitä, mitä laitat suuhusi ja miten elät kuin sinä itse.

Ote Miran ruokapäiväkirjasta

Klo 8.30 aamupala

Kuppi kahvia kevytmaidolla, maustamatonta jogurttia, mysliä, puolikas banaani ja 2 riisikakkua, joiden päällä leikkelettä.

Klo 12 lounas

Makaronilaatikkoa, kurkkua ja tomaattia

Klo 16.30 Päivällinen

Kolme keitettyä perunaa, kauhallinen jauhelihakastiketta, porkkanaraastetta

Klo 20 iltapala

Kolme siivua kauraleipää; päällä voita, kinkkua, juustoa, kurkkua ja tomaattia. Lasi vettä ja tuoremehua. Omena ja mandariini.

Lisäksi:
  • Juon päivässä vähintään kolme litraa vettä
  • Viikonloppuisin syön iltaisin iltapalan päälle välillä herkkuja, esimerkiksi karkkia tai sipsejä
  • Päivällä kuppi kahvia ja pari hedelmää, jos tarvitsen välipalaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt