Pienikin pyöräilymatka otti kunnon päälle. Jaloissa pystyi käyttämään vain skeittikenkiä, joita ei tarvinnut kumartua solmimaan. Elettiin vuotta 2010 ja Juuson paino oli noussut 168 kiloon.
Juuso oli aina ollut pyöreä lapsi. Yläasteelle siirtyessään hän painoi jo yli sata kiloa.
– Vapaa-aika kului tietokoneella limsaa lutkien ja karkkia syöden. Ammattikouluaikoina mukaan tuli juhlinta, mikä ei ainakaan auttanut asiaa, nyt 29-vuotias Juuso kertoo.
Itsetunto oli hukassa, ja Juuso yritti kompensoida sitä huumorilla.
– Olin opetellut olemaan vitsiniekka, koska en saanut huomiota ulkonäöllä enkä ollut komea poika. Olin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita.
Jojoilua
Vuoden 2010 alussa Juuso aloitti fyysisesti rasittavan työn. Sen myötä tapahtui pieni ihme: vuodessa lähti 58 kiloa, nestettä ja pöhöä. Parisuhteen myötä herkuttelu lisääntyi jälleen.
Alkoi useiden vuosien jojoilu. Välillä Juuso innostui kehonrakennusvideoista ja kokeili vähähiilihydraattista ruokavaliota, välillä hän jäi sohvalle roskaruoka-annoksen kanssa.
– Kun vaimoni alkoi odottaa poikaa, annoin itselleni luvan ottaa ”muutaman” raskauskilon. Kun kävimme vuonna 2015 Espanjassa, totesin, että taasko olen tässä pisteessä. Painoin 138 kiloa.
Herätys tuli vuonna 2015 kun Juuso näki itsensä ristiäiskuvissa.
– Omalle peilikuvalle sokaistuu hyvässä ja pahassa, ja paino tulee salakavalasti, Juuso sanoo.
Sama pätee toisin päin: kun paino alkaa tippua, voi peiliin katsoessa kuitenkin vaikuttaa siltä, että mitään ei tapahdu. Tähän kaatuu monen laihdutus, mutta ei kuitenkaan Juuson. Hän pisti talteen valokuvia, joista muutos usein näkyy peiliä selvemmin.
Juuson itsetunto on kasvanut kilojen lähtemisen myötä.
Verkkovalmennukseen
Opit painonpudotukseen Juuso sai verkkovalmennuksesta. Hän alkoi syödä säännöllisemmin ja opetteli juomaan vettä.
– Olin juonut ensimmäiset 22 vuotta elämästäni mehua ja limsaa. Veden juonti oli aluksi kauhistus, mutta päätin opetella. Täytin aina kaksi isoa tyhjennettyä limsapulloa vedellä ja laitoin ne jääkaappiin. Pullojen piti olla tyhjiä illalla.
Toinen opeteltava asia oli aamupalan syöminen. Aikaisemmin Juuso oli saattanut olla liki koko aamupäivän syömättä. Ensimmäinen ateria oli lounasaikaan ja toinen vasta myöhään illalla. Annokset olivat kaukana suosituksista.
– Kun lähdin dieetille, ajattelin, että tälläkö riisin ja pastan määrällä pitäisi laihtua. En meinannut uskoa, kuinka usein voi syödä.
Ensimmäiseen neljään viikkoon Juusolla ei ollut kertaakaan nälkä. Kaikkia mielihaluja se ei silti poistanut.
– Illalla tekee vieläkin mieli hakea grillisafkaa, mutta jos sorrun, tulee morkkis.
Yli 40 kilon pudotus
Kolmessa vuodessa Juuso onnistui pudottamaan 42 kiloa. Nyt hän painaa noin 96 kiloa.
Juuso antaa paljon painoarvoa näille asioille:
Riittävä vedenjuonti.
Ammattimainen apu.
Vertaistuki.
Liikunta. Pelkkä kävelykin raittiissa ilmassa virkistää.
Muutoksen vaaditaan väistämättä myös selkärankaa. Jokainen kakkupala tai sipsipussi, joka jää syömättä kannattaa ottaa isona askeleena eteenpäin.
– Toki on aamuja kun tekisi mieli nukkua, mutta menen kuitenkin salille. Kun lähden sieltä mietin, että onneksi jaksoin nousta. Välillä pitää myös kaatua takapuolelleen ja epäonnistua, se opettaa. Eihän elämä muutenkaan ole mitään pilvien päällä tepastelua.
Tietäisitkö muista kuin tatuoinneista, että kuvissa on sama mies?
Jämähdys
Tiukin paikka oli Juusolla heti alussa, kun kilot lähtivät nopeasti karisemaan. Sitten paino jämähti.
– Ohjeissa oli, että saan käydä kaksi kertaa viikossa puntarilla. Kun paino pyöri samassa 101 kilon lukemassa kuukauden, meinasin laittaa hanskat tiskiin. Onneksi valmentaja sanoi, että nyt puntari hetkeksi pannaan.
Kun Juuso kaivoi kolmen viikon tauon jälkeen vaa’an taas esiin, paino oli 97 kiloa. Puntaria ei siis kannata Juuson mukaan tuijottaa liikaa.
”Elämänsä kuntoon”
Kevennys näkyy Juuson olossa ja arjessa.
– Huomaan, että jaksan esimerkiksi touhuta paremmin lasten kanssa. Itsetunto on tullut ripotellen takaisin ja saan vihdoin ostaa vaatteita, joita aiemmin vain katsoin kaupassa. Voin katsoa peiliin ja sanoa että perhana! Ei tule enää vastenmielinen olo.
Tulevaisuudessa Juuso haluaa lisää lihasta sekä auttaa muita painon kanssa kamppailevia. Sitä hän jo tekeekin, esimerkiksi kirjoittamalla IskäReenaa -nimistä blogia.
Juuso aikoo olla elämänsä kunnossa vuoden päästä, kun hän täyttää 30.
– Haluan kävellä rannalla ilman paitaa ilman että minun tarvitsee hävetä kroppaani.
Oletko sinä tehnyt onnistuneen elämänmuutoksen ja haluaisit kertoa tarinasi? Laita sähköpostia osoitteeseen noora.valkonen@iltasanomat.fi