Laihdutus

Helsinkiläinen Adriana jätti alkoholin, tupakan ja roskaruoan: ”Kasvoni näyttävät aivan erilaisilta”

Julkaistu:

Elämänmuutos
”On upeaa olla raittiina. Alkoholista tuli vain ongelmia ja kamalia krapuloita.”
On Adriana ennen ja Adriana jälkeen. Entiselle Adrianalle maistui alkoholi ja pikaruoka, vaikka paino olikin noussut yli sataan kiloon ja hän yritti karistaa kiloja itseään piinaamalla.

– Oli sellaisia rääkkejä. Saatoin lopettaa kokonaan syömisen, join vain vettä ja kävelin paljon. Vaikka räntää tuli taivaalta, olin ulkona kävelemässä. Kuukaudessa lähti kerran 18 kiloa, 44-vuotias Adriana kertoo.

Kilot tulivat kolmen lapsen äidille kuitenkin joka kerta takaisin hurjalla vauhdilla.

– Parisuhteet ja raskaudet toivat aina 15–20 kiloa. Minulla ei ollut kumppania, joka olisi jaksanut nousta sohvalta ja lähteä liikkumaan. Yritin kovasti käydä ryhmäliikuntatunneilla ja treenata kotona, mutta elämässä tapahtui aina jotain sellaista, joka pilasi kaiken.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jojottelua kesti yli 20 vuotta. Painokamppailu säteili muuhunkin elämään.

– En kehdannut olla ihmisten seurassa ja vaatekauppoihin oli todella ahdistavaa mennä. Vaatekokoni oli 46/48 ja minua tuijotettiin. Käytin leveitä vaatteita ja paitoja, jotka vain korostivat sitä, että olen iso.
  • Katso artikkelin yllä olevalta videolta, millaisia vinkkejä ravitsemusasiantuntija Patrik Borg antaa kestävään painonhallintaan.

”Upeaa olla raitis”

Kaksi vuotta sitten Adriana päätti, että nyt saa riittää. Kestävään elämäntapamuutokseen puski myös ikävistä ikävin kommentti, jonka eräs mies antoi hänen ulkonäöstään.

– Ryhdyin treenaamaan. Kävelin viikossa noin 4–5 kertaa, lenkkeihin tuli 10–25 kilometriä per kerta.

Lisäksi Adriana teki porras- ja rinnetreenejä.

Noin vuoden ja lukuisten kilometrien jälkeen muutos alkoi näkyä ja vaatteet roikkua. Tästä motivoituneena Adriana jätti myös alkoholin ja tupakan. Samassa rytäkässä lähtivät karkit, popcornit, hampurilaiset ja muut herkut.

– Olin tulossa kuuntelemaan keikkaa Helsinkiin ja olin kauheassa krapulassa. Oksensin bussissa ja tajusin, että tämä ei ole minun elämääni.

Nyt Adriana on ollut raitis vuoden ja kuusi kuukautta. Kaikki hänen ystävänsä eivät tätä päätöstä ole arvostaneet, mutta ne ystävät ovat saaneet mennä. Oikeat ystävät ovat jääneet ja kunnioittavat Adrianan päätöstä.

– On upeaa olla raittiina. Alkoholista tuli vain ongelmia ja kamalia krapuloita. Tein myös asioita, joita olisin voinut olla tekemättä. Loppuaikoina siitä kärsivät sekä minä itse, lapset, läheiset että ystävät. Raittiuden kautta olen löytänyt elämääni rauhan, uusia ystäviä, treenit ja uuden harrastuksen.

Uusi harrastus on VPK:ssa. Adriana kehuu vapaapalokunnan henkeä ja toivoo, että voisi osallistua tulevaisuudessa mukaan tositoimiin eli hälytystilanteeseen.


”Kasvoista huomaa, että voin hyvin”

Tammikuusta saakka Adriana on harjoitellut helsinkiläisellä treenisalilla, jonka yhteisö on tiivis. Treeniin kuuluu muun muassa painonnostoa ja intervalleja.

– Treenikaverit ovat tulleet sanomaan, että muutokseni kahdeksan kuukauden aikana on ollut käsittämätön. Myös kasvoistani huomaa selvästi, että voin hyvin. Ne näyttävät aivan erilaisilta kuin silloin kun poltin tupakkaa ja join alkoholia.


Syömisetkin ovat muuttuneet. Tätä nykyä Adrianan ruokalautaselta löytyy muun muassa kanaa, possua, nautaa, riisiä, salaattia ja muita vihanneksia sekä ruisleipää. Roskaruokaa Adriana syö harvoin eivätkä limsat ja mehut enää maistu.

– Lihasmassaa ja voimaa on tullut paljon. Viime keväänä juoksin Lahdessa rinnettä ylös 300 metriä. Se oli hieno kokemus. Olen myös jatkuvasti tehnyt ennätyksiä painonnostossa. Maasta nousee 120 kiloa.


Adrianasta kiloja on pudonnut noin 25, mutta enää hän ei katso vaakaa vaan tarkkailee kehonsa koostumusta – lihasmassa painaa enemmän kuin rasva. Vaatekoko on kutistunut kokoon 40 ja joissain kaupoissa päälle menee S-koon pusero. Se tuntuu Adrianasta tosi hyvältä.

Muuttunut ihminen

Isoin muutos Adrianassa taitaa kuitenkin olla henkinen.

– Olen oppinut luottamaan itseeni ja kuuntelemaan myös muita. Tein 22 vuotta sitä, mitä muut halusivat. Nyt olen tehnyt kaksi vuotta asioita, joista itse nautin. Nukun hyvin, syön terveellisesti, haastan itseäni treeneissä, uskon itseeni ja olen onnellinen. En todellakaan halua, että omat lapseni tekisivät samoja virheitä kuin minä ja joisivat alkoholia niin, että heille tulisi ongelmia elämässä.

Adriana toivoo, että muut saisivat inspiraatiota ja vertaistukea hänen tarinastaan ja kuvistaan.

– Muutoksen on lähdettävä itsestä. Kukaan ei voi pakottaa sinua, vaan sinun on tehtävä itse se tärkein työ. Ikä, sairaudet tai muut elämän vastoinkäymiset eivät ole este painonpudotukselle ja treenaamiselle, Adriana sanoo.

– Haluan sydämestäni kiittää lapsia, äitiä, ystäviä tuesta, kannustuksesta ja uskosta minuun sekä siihen, että jaksan elää tässä hetkessä. Yhdessä olemme vahvempia kulkemaan oikeaa polkua eteenpäin elämässä.

Oletko sinä tehnyt pienen tai suuren elämänmuutoksen? Kerro tarinasi kuvien kera osoitteeseen noora.valkonen@iltasanomat.fi.

Juttua korjattu 13.10.2018 kello 7.31: Helsingin VPK muutettu VPK:ksi.