Laihdutus

HS: Uusi lääke sopii myös lihavuuden hoitoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Laihdutus
Oulun yliopiston tutkimuksessa on selvinnyt, että pian markkinoille saapuvat uudenlaiset anemialääkkeet sopivat myös lihavuuden hoitoon, kertoo Helsingin Sanomat.
Helsingin Sanomien mukaan tutkijat selvittivät, että uusien lääkkeiden aiheuttama aineenvaihdunnan hidastuminen estää potilaan lihomisen.

Asiaa tutkittiin Oulun yliopistossa hiirillä. Kokeissa hiirten paino laski, varastoituneen rasvan määrä väheni ja kolesteroliarvot paranivat.

Kolesteroliarvojen paranemista on jo havaittu myös ihmisissä anemialääkekokeiden yhteydessä. HS:n mukaan tutkijoiden tavoitteena on jatkaa eläinkokeita, kunnes suuret lääkeyhtiöt saadaan vakuutettua siitä, että uusia anemialääkkeitä tulisi tutkia myös lihavuuden hoidossa.

Ylipaino on merkittävä terveysongelma useimmissa vauraissa teollisuusmaissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan neljäsosa suomalaisista työikäisistä aikuisista on lihavia. Suomalaisten miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lihavuuden ohella lievä ylipaino on normi. Vuonna 2017 lähes kolme neljäsosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista oli ylipainoisia.

THL:n määritelmän mukaan ylipainoisen painoindeksi on yli 25 ja lihavan yli 30. Painoindeksi lasketaan painon suhteena pituuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt