Laihdutus

Hanne, 42, laihdutti 30 kiloa vuodessa – ”Annoin itselleni vielä yhden mahdollisuuden”

Julkaistu:

Laihdutus
Hanne Tapio painoi 128 kiloa ja kilometrin käveleminen oli hänelle vaikea ponnistus. Vuosi sitten hän aloitti elämäntaparemontin, ja nyt kaikki on toisin.
Hanne Tapio ei ole pysyä nahoissaan.

– Rasvaprosentti 22,7! Olen niin hirveästi treenannut ja tässä on tulos, hän hihkuu ja heilauttaa mittausraporttia kädessään.

Tapio, 42, istuu kotikaupungissaan Helsingissä vakiokuntosalinsa sohvalla. Hän on juuri noussut kehonkoostumusmittarilta, josta käy ilmi, että merkittäviä muutoksia on tapahtunut vielä viimeisten kuukausien aikana.

Valmentaja Timo Kiiski istuu vieressä. Hänkin on tyytyväinen suojattinsa tuloksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Parempia tuloksia ei tällaisella aikavälillä voi enää tulla, Kiiski toteaa.

Viimeksi Hanne Tapion kehonkoostumus mitattiin huhtikuun lopussa. Jo silloin tulokset olivat verraten hyvät: rasvaprosentti kehonkoostumusmittauksessa kaksi kuukautta sitten oli 27,3. Pudotusta on siis tapahtunut melkein viisi prosenttia. Naisilla rasvaprosentin tulisi olla 18:n ja 28:n välillä.

Vähintään yhtä iloinen Tapio on kehonkoostumuksesta ilmenneestä lihasmassastaan, sillä sekin on noussut viimeisten kuukausien aikana. Nousua on mittauksen mukaan tapahtunut vielä 300 grammaa reilussa parissa kuukaudessa.

– Ajattelin, että voiko lihasmassa vielä edelliskerran mittauksesta kasvaa. Vähän selvitin asiaa ja ajattelin, että kyllä se tuon verran tähän hetkeen voisi vielä nousta.


Elämänmuutos alkoi kuntosalin avoimien ovien päivästä

Heinäkuun alku on Tapiolle tärkeä merkkipaalu: vuosi sitten heinäkuun 8. päivänä hän käveli kotinsa lähistöllä Helsingin Tapulikaupungissa sijaitsevan kuntosalin avoimien ovien päivään. Siitä alkoi elämäntaparemontti.

– Eikä painonpudotus ole ainoa merkittävä asia, sillä Hannelle on myös tullut useita kiloja lihasmassaa ja voimaa lisää, valmentaja Timo Kiiski sanoo.

Viime kesän heinäkuussa Hanne Tapiolla oli 115 kiloa lähtöpainoa, tämän vuoden heinäkuun alussa alle 85. Hän on siis laihduttanut vuodessa noin 30 kiloa, keskimäärin kaksi ja puoli kiloa kuukaudessa.

– Hienointa on ollut Hannen sitoutuminen. Hän on ahkera treenaaja ja halunnut opetella syömään oikein, Kiiski sanoo.

Tapio on yrittänyt laihduttaa useita kertoja elämässään. Enimmillään hänellä on ollut painoa 128 kiloa. Kesällä 2016 Tapio päätti – jälleen kerran – että painolle täytyy tehdä jotain ja aloitti laihdutusryhmässä. Ryhmän kokoontumiseen piti mennä bussilla, sillä vajaan kilometrin kävely kotoa kokoontumispaikalle oli hankalaa.

– Polvet ja kantapäät tulivat kävelystä niin kipeäksi, että piti bussilla mennä, Tapio muistelee.

Hän osallistui peräkkäin kahteen laihdutusryhmään, jotka kestivät yhteensä viisi kuukautta.

– Laihdutusryhmien jälkeen huomasin, että pikkuhiljaa takaisin oli tullut vajaa puolet siitä, mitä oli lähtenyt – seitsemän kiloa. Ongelmana oli, että päivittäinen kalorimäärä oli aika pieni. Saatoin syödä vain kaksi kertaa päivässä.

Timo Kiiski kertoo, että sen jälkeen Tapion kalorit on lähes tuplattu. Tällä hetkellä hän syö päivittäin yli 2 100 kaloria.


”Oma halu opetella syömään oikein on tärkeää”

Kun paino vain kasvoi laihdutusryhmän jälkeen, Tapio alkoi taas miettiä, että jotain pitäisi tehdä.

– Se oli vähän sellainen, että nyt tai ei enää koskaan. Annoin itselleni vielä yhden mahdollisuuden.

Niin hän käveli läheiselle kuntosalille ja päätyi Timo Kiisken valmennukseen.

Siitä alkoi Tapion ja Kiisken yhteinen taival, jossa treenin lisäksi ravinto on ollut tärkeässä osassa. Asiakas saa valmentajalta apua, tukea ja opastusta ruokailuun, mutta asiakkaan oma halu opetella syömään oikein on tärkeää. Kiiski ei tuo nenän eteen valmista paperia, jossa neuvotaan syömään tietyllä tavalla, vaan hän opettelee oikean syömisen yhdessä asiakkaan kanssa.

– Tietyllä tavalla sallitaan myös lipsumiset: tiedostetaan, mitä merkitystä sillä on jos sorrutaan herkutteluun, Kiiski sanoo.

– Vaikka pääsääntöisesti on mennyt hyvin, olen välillä myös lipsunut. Mutta vain vähän, Hanne Tapio myöntää.


”En ollut käytännössä liikkunut elämässäni yhtään”

Tapio kuitenkin sanoo, ettei oikeastaan ole elämäntapamuutoksessaan kieltäytynyt mistään. Avainsanoja ovat olleet säännöllinen ruokarytmi, määrät, laatu ja kunnossa oleva kokonaisuus. Kun välipalat lasketaan mukaan, Tapio syö viisi–kuusi kertaa päivässä.

– Sillä oli valtava merkitys, kun huomasi kuinka paljon aamupalan syömisestä saa energiaa päivään, Tapio sanoo.

Lisäksi kuntosaliharjoittelu on otettu tärkeäksi osaksi elämäntaparemonttia. Alussa liikkuminen oli vaikeaa eikä voimaakaan oikein ollut.

– En ollut ennen tänne tuloani käytännössä liikkunut elämässäni yhtään.

Hanne Tapio aloitti pienestä. Nyt hän liikuttaa salilla kelkkaa, nostaa maasta hyvänä päivänä 120 kiloa ja menee boksihypyissä korkealle. Penkkipunnerruksessa rauta liikkuu ja Tapio osallistuu useisiin pienryhmiin, joita lähikuntosali tarjoaa. Lisäksi hän liikkuu itsekseen ja valmentajan kanssa sen, mitä töiltään ehtii.

Kaikki on toisin kuin ennen: liikunnasta on tullut Tapiolle tärkeä osa elämää. Muut kuntosalin asiakkaat ovat antaneet hänelle lempinimen Ruoska.

Siinä saattaa olla perää.

– Sen lisäksi, että seuraan mitä itse nostan, seuraan muiden painot. Enhän minä huonommaksi voi heille jäädä, Hanne Tapio nauraa.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt