Laihdutus

4 kiloa neljässä viikossa: Toni on pudottanut painoa liki 20 kiloa - rasva alkoi sulaa kävelemällä

Julkaistu:

Painonpudotus
- T-paitaa ei enää tarvitse piilottaa takin tai hupparin alle, Toni sanoo.
– Olin veljeni kanssa kaupassa ja kumarruin ottamaan ketsuppia alahyllyltä. Huomasin, että kyykkyyn olikin vaikea mennä. Veli viisasteli, että onpa notkea mies, sanoo 33-vuotias Toni.

Vuosi oli 2015 ja mies tuumasi, että jotain tarvitsi tehdä. Kilot olivat kertyneet ja nuoruuden liikuntaharrastukset, kuten judo, olivat jääneet kuin vaivihkaa. Lääkärikäynnillä selvisi, että kaikki viitearvot olivat koholla.

– Turhauduin ja tajusin, että jos jatkan samaan malliin, kaikki on vain alamäkeä.

Alamäki alkoi, kun Tonin suhde hänen pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa päättyi. Paino ampaisi viidessä vuodessa noin 105 kiloon. Välillä Toni yritti pudottaa kiloja esimerkiksi karppaamalla, mutta jäi jojoilemaan. Kun pari kiloa lähti, ne tulivat hetkessä takaisin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tonin 3 salaista asetta

1. Salainen ase – perusterveellinen ruokavalio

Ylämäkeen Toni pääsi kun hänen nykyinen vaimonsa päätti karistaa raskauskilot nettiohjelman avulla. Toni lähti matkaan mukaan. Yhteispeli toimi; molemmat söivät samoja ruokia ja ottivat omat eväät mukaan työpaikalle.

– Söin aiempaa tiheämmin, mutta pienempiä annoksia. Töissä söin kaksi ruokaa, jotka olivat yleensä riisiä ja kanaa. Aloin myös syödä aamupalan, joka oli aina ennen jäänyt välistä.

Aamupalaan kuuluivat kaurapuuro ja kananmuna. Kerran viikossa, lauantaisin, Toni salli itselleen yhden cheatmealin eli vapaan aterian. Se oli yleensä pizzaa tai jälkiruokajäätelöä. Toni tiesi, että raskas ateria voi vaikuttaa uneen, joten hän söi herkut aina päiväsaikaan.

– Lisäksi join vettä ihan helkutisti. Ennen olin juonut lähinnä pepsimaxia. Nykyään otan töihin mukaan myös sokeritonta mehua. Se on kaloritonta ja hyvänmakuista.

2. Salainen ase – kävely

Vaikka Toni oli kuinka käynyt salilla, ylikilot eivät olleet sulaneet. Elämäntapojen uudistamisessa liikuntakin meni uusiksi. Toni jätti kuntosalin, alkoi kävellä ja kas, rasva alkoi sulaa.

– Kävelin joka ilta yhden tunnin. Hiki virtasi, mutta olo oli hyvä. Laskeskelin, että yhden kävelylenkin aikana poltin 400-600 kilokaloria. Poltin seitsemässä päivässä kahdeksan päivän kalorit. Kävely oli minulle myös arvokasta rauhoittumis- ja suunnitteluaikaa. Sain monta uutta bisnesideaa kävelylenkkien aikana.

Kun kilot olivat huvenneet 96 kiloon, Toni rohkaistui palaamaan rakastamansa judon pariin. Siellä hän teki lajitreenien ohella monipuolisia kehonpainoliikkeitä.

– Opin heti aluksi päälläseisonnan. Jo 11 kiloa keventyneenä kaikki liikkuminen oli helpompaa.

3. Salainen ase – analytiikka avuksi

Tonin onnistui pudottaa uusilla elintavoillaan 15 kiloa, mutta sitten paino jämähti. Mässyaterioita oli tullut syötyä tiheämmin ja pikkulipsumista oli muutenkin tapahtunut. Silloin avuksi tuli nettipäiväkirja.

– Dokumentoin aamupainon ja päivyri arvioi, millaisella tahdilla laihdun sen hetkisellä kalorimäärällä.

Päivyri toi syömisiin uuden ryhdin. Lisäksi Toni alkoi nukkua enemmän.


Kohonnut itsetunto ja terveys

Varsinaista vauhtia painonpudotukseen tuli kuitenkin jokseenkin ikävällä tavalla: Toni sai innokkaan grillaamisen seurauksena äärimmäisen kivuliaan sappikivikohtauksen. Nyt hän jonottaa leikkaukseen.

Sappivaivojen vuoksi Tonin ruokavalio on lähestulkoon rasvaton. Hän syö yhden lämpimän aterian töissä, toisen kotona. Päiväaterialla maistuvat kana ja pasta, illalla esimerkiksi lohi ja kasvikset. Välipalaksi Toni nappaa rahkan, jugurtin tai banaanin. Annokset ovat Tonin mukaan isompia kuin koskaan aiemmin. Jopa niin runsaita, että syöminen on ollut välillä vaikeaa. Ravintosisällöt ovat kuitenkin perusterveelliset.

Paino on jatkanut putoamistaan ja liki ihanteellisen maltillisella tahdilla: noin 1,2 kiloa viikossa.

– Olen elämäni kunnossa ja kunto paranee koko ajan. Lääkärin mukaan kaikki viitearvoni ovat erinomaiset. Se oli uskomatonta kuulla. En ole koskaan aikaisemmin pystynyt juoksemaan, mutta nyt pystyn vetämään vaikka kuusi kilometriä, jos haluan.


Parasta koko painonpudotuksessa on Tonin mukaan ollut juuri sen huomaaminen, että hän pystyy.

– Vuosikausia häpesin itseäni. Nolotti ja ärsytti, että olin päästänyt itseni niin huonoon kuntoon. Kun yksi kaverini sanoi, että olen laihtunut, se tuntui helvetin hyvältä. Tunnen itseni liikkuvammaksi ja terveemmäksi ja käyn enemmän illanistujaisissakin. Niissä t-paitaa ei enää tarvitse piilottaa takin tai hupparin alle.

Kiitokset menevät myös vaimolle, joka on jaksanut kiittää, kehua ja kuunnella. Ja kyllä: vaimon raskauskilotkin lähtivät.


Uusille kymmenluvuille

Tonin tarina ei ole vielä ohi. Hänen tavoitteenaan on puskea painoa alle 90 kilon. Lopullinen tavoitelukema on 81 kiloa, koska silloin Toni pääsisi ottelemaan judossa kevyimmässä painosarjassa. Se sopisi hänen kaltaiselleen ketterälle kaverille.

Jutun kirjoituspäivän aamuna Tonilta tulee viesti:

– Jee 89,9 kiloa! Lähetin uudet, paremmat kuvat. Niissä näkyvät nykyiset tatskatkin.

Judokisat taitavat olla ihan kulman takana.

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt