8 helppoa keinoa, joilla saat laihdutuskuurin tulokset pysymään - Laihdutus - Ilta-Sanomat

8 helppoa keinoa, joilla saat laihdutuskuurin tulokset pysymään

Uhkaako alkuinnostus hiipua tammikuun jälkeen?

8.2.2018 15:57

Liikuntastartti, herkkulakko, tipaton – tammikuu on monenlaisten ryhtiliikkeiden aikaa.

Usein käy kuitenkin niin, että alkuvuodesta kovalla tohinalla aloitettu elämäntaparemontti tyssää jo helmikuussa.

– Ilmiö on hyvin tuttu, ja jokainen voi sen omin silminkin todeta kuntosalilla käydessä. Alkuvuoden innostus alkaa jo tasaantua ja jumppasalit tyhjentyä, sanoo painonhallintaan erikoistunut työterveyspsykologi Teemu Ollikainen Terveystalosta.

Tammikuun elämänmuutospuuskassa ei ole psykologin mielestä mitään pahaa. Hän pitää myönteisenä asiana sitä, että vuodenvaihteessa katse kääntyy kohti itseä ja omaa hyvinvointia.

– Kuntospurtilla, fiksulla syömisellä ja tipattomalla tammikuulla saavutetaan terveyshyötyjä. Kaikki tämä on plus-merkkistä toimintaa, sillä saman ajan olisi voinut käyttää lihomallakin.

Alkuinnostus kantaa viiden kilon laihdutuksen verran

Yleisesti ajatellaan niin, että kaikki pystyvät tilapäiseen muutokseen.

– Esimerkiksi ylipainosta pystytään laihduttamaan viisi kiloa, alkuinnostus kantaa sen verran. Sen jälkeen valtaosa kuitenkin palaa melko pian takaisin vanhoihin käyttäytymismalleihin, ja elämäntapamuutos jää väliaikaiseksi.

Alkuinnostuksen laannuttua ei kuitenkaan ole aika luovuttaa vaan arvioida tilanne uudelleen.

– Siinä kohtaa kun motivaatio alkaa hiipua ja into kadota, tulee uusi pysähtymisen hetki. Kun uudenvuoden tienoilla oli aika, jolloin asetit tavoitteet, nyt suosittelen tekemään niistä joustavia.

Näin jaksat jatkaa hyviä elämäntapoja:

1. Määrittele tavoite järkevästi

Asiantuntijat suosittelevat pieniä muutoksia juuri siksi, että niiden toteuttaminen ja ylläpitäminen on helpompaa kuin isojen muutosten.

– Jos tavoitteesi on alkaa syödä terveellisesti, lopettaa tupakanpoltto, käydä salilla ja ruveta lukemaan tietokirjallisuutta, on hyvin todennäköistä, että epäonnistut. Jos taas otat tavoitteeksi yhden hedelmän syömisen päivässä tai kävelylenkillä käymisen, on hyvin todennäköistä, että pystyt pitämään muutosta yllä, Teemu Ollikainen sanoo.

2. Säädä motivaatio oikein

Tavoitteiden asettaminen ja se, millä tavalla ne määrittelet, on jaksamisen kannalta merkittävää.

– Jos olet hirveän tavoite-orientoitunut ja haaveesi on bikini fitness -vartalo, luot unelman – mutta samalla tiedostamattasi tulet myös ladanneeksi siihen epäonnistumisen.

3. Älä tee asioista liian vaikeita

Jotkut asiantuntijat ovat sanoneet, että mitä enemmän elämänmuutokseen ympätään merkityksiä, tavoitteita ja unelmia, sitä hankalampaa siitä tulee.

– Jos kyse on vain uusien toimintatapojen oppimisesta, miksi siitä kannattaisi tehdä kauhean monimutkaista.

4. Hyväksy, että tavat muuttuvat hitaasti

Vaikka on lannistavaa, että vanhat tavat muuttuvat hitaasti, hyväksy se ja harjoittele kaikessa rauhassa uusia.

– Opituista tavoista on todella vaikea päästä eroon. Silloinkin kun opimme jonkin uuden tavan, vanha tottumus jää taustalle lymyilemään ja aktivoituu sieltä helposti.

5. Ota mallia työelämästä

Hyödyllinen näkökulma, jota voi käyttää elämänmuutoksen työvälineenä, on miettiä, miten toteuttaisi töissä vastaavan projektin.

– On monia fiksuja ihmisiä, jotka tekevät hyvin vastuullista työtä ja ohjaavat erilaisia pitkiä hankkeita – mutta henkilökohtaisessa elämässään tekevät aina uudelleen samoja vääriä ratkaisuja.

– Entä jos suunnittelisit elämäntapamuutostasi työroolissasi – millä tavalla huomioisit mahdollisia riskitekijöitä ja sudenkuoppia? Työelämässä aikatauluja ei suunnitella niin kireiksi, että koko projekti kaatuu, jos tulee pienikin vastoinkäyminen.

6. Repsahdus on normaalia

Pieniä takapakkeja tulee joka tapauksessa, joten ehkä ei edes kannattaisi puhua repsahtamisesta.

– Sillä on merkitystä, kutsutko tapahtunutta repsahdukseksi, vai onko se mielestäsi ihan normaalia elämää.

– Suomeksi sanottuna: kannattaa olla itseään kohtaan armollinen. Vaikka eläisit kuinka oppikirjan mukaan, kaikenlaista sattuu, eikä se ole maailmanloppu.

7. Voit aina aloittaa alusta

– Haluamme nähdä eheitä tarinoita kuten sellaisia, että tammikuussa rupesin treenaamaan ja kesällä olin huippuhyvässä kunnossa.

– Todellisuudessa voit aina aloittaa alusta.

8. Ole kannustava valmentaja itsellesi

Lastenkasvatuksesta ja urheilijoiden valmennuksesta tiedämme, että kun ihmistä kehutaan hyvästä yrityksestä ja ahkeruudesta, saadaan aikaan ilmiömäisiä tuloksia.

– On mukavampi kuunnella kannustavaa valmentajaa kuin hirveän ankaraa ja ikuisesti tyytymätöntä orjapiiskuria.

– Kannattaakin miettiä, minkälaisen valmentajan kanssa haluat asua, ja koeta muuttaa sisäistä puhettasi siihen suuntaan. Kaikki vaativatkin tavoitteet voi muotoilla sillä tavalla, että niistä tulee inspiroivia ja kivoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?