Jämähtikö vaaka samaan lukemaan? Tästä tunnistat, onko kehosi oikeasti säästöliekillä

Julkaistu:

Painonhallinta
Säästöliekkiä syytetään usein silloin, kun painonpudotus ei suju, mutta professorin mukaan se ei todellisuudessa ole kovin yleistä.
Tuttu ilmiö monelle laihduttajalle: ensimmäiset liikakilot häviävät vauhdilla, mutta sitten lupaavasti alkanut muutos tuntuukin pysähtyvän.

Tässä jämähtämisvaiheessa moni alkaa pohtia, onko keho mahdollisesti mennyt säästöliekille.

Säästöliekki tarkoittaa tarkoittaa tilaa, jossa elimistö pyrkii säästämään energiaa pitkäkestoisessa ja suuressa energiavajeessa. Energiankulutuksesta tulee silloin kehon kokoon ja lihasmassaan nähden suhteettoman pientä.

Tila ei kuitenkaan ole niin yleinen kuin usein kuvitellaan.

Professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä kertoo Duodecimin Lihavuus-kirjassa, että todellisuudessa säästöliekki ei useinkaan ole syy siihen, ettei paino enää laske.

– Kaikkein todennäköisimmin painonlaskun loppuminen johtuu siitä, että energian saanti onkin huomaamatta ajateltua suurempaa tai liikuntaan ei ole kulunutkaan riittävästi energiaa, Pietiläinen kirjoittaa.

Lihaskato pienentää energiantarvetta

Säästöliekin sijaan moni muu asia voi pysäyttää laihtumisen. Kun on laihtunut, energian tarve pienenee, koska kehon koko on pienempi.

Erityisesti energiantarvetta pienentää lihaskato.

– Se on uhkana, jos syö hyvin vähän, laihtuu nopeasti, proteiinin saanti on liian vähäistä ja liikkuu liian vähän.

– Kaikki tämä laskee energiankulutusta, mutta kyse ei ole säästöliekistä, Pietiläinen kirjoittaa.

Tästä tunnistat oikean säästöliekin

Elimistön yrityksestä säästää energiaa kertovat rajun laihtumisen oireet: palelu, ummetus, sydämen sykkeen lasku, lihasvoimien puute ja väsymys.

– Jos tietää laihtuneensa nopeasti, yli kilon viikossa, tai tietää syöneensä pitkään vähän (alle 1 200 kcal päivässä) ja tunnistaa yllä mainittuja oireita, säästöliekki on mahdollinen, Pietiläinen kirjoittaa.

Sen sijaan että murehtisi säästöliekistä, professori neuvoo keskittymään kokonaiskuvaan – eli järkeviin elintapamuutoksiin, liikuntaan, terveelliseen ruokavalioon ja riittävään proteiinin saantiin.

Lähde: Kirsi Pietiläinen, Pertti Mustajoki, Patrik Borg (toim.): Lihavuus (Duodecim)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt