Tällaista on Suomen ainoalla ylipainoisten kuntosalilla: Painoindeksi yli 25, ei peilejä - Laihdutus - Ilta-Sanomat

Tällaista on Suomen ainoalla ylipainoisten kuntosalilla: Painoindeksi yli 25, ei peilejä

Kaikki eivät halua treenata hoikkien fitnessmimmien seassa. Siksi Kuopiossa toimii vain ylipainoisille tarkoitettu kuntosali.

Naisilta vaaditaan vähintään 80 sentin vyötärönympärystä.­

19.12.2016 15:35

”You can do it!” kannustaa seinälle teipattu mainosjuliste. Julisteessa jumppa-asuun pukeutunut malli näyttää habaansa ja hymyilee leveästi. Malli on ylipainoinen. Mutta niin on iso osa kuntosali Alfidon asiakkaistakin.

Tosin kuntosalin johtaja Janne Sallinen kutsuu asiakkaitaan mieluiten ”suurenmoisiksi”. Yhtä kaikki, sali on kuitenkin tarkoitettu kuntoilijoille, joiden painoindeksi on yli 25. Naisilta vaaditaan vähintään 80 sentin vyötärönympärystä.

Mutta miksi ylipainoiset tarvitsevat oman salinsa?

Liikunnan aloittaminen on vaikeaa, ylipainoiselle se voi olla supervaikeaa.

”Meillä ylipainoisilla naisilla on ongelma: kaikki eivät halua olla salilla timmien selfiemimmien kanssa”, kirjoitti nimimerkki Yksi ujo ylipainoinen syksyllä Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Kirjoittaja peräänkuulutti paikkaa, jossa voisi ähistä ja puhista samankokoisten kanssa.

No, Alfido on juuri tällainen paikka; matalan kynnyksen kuntosali, kuitenkin toistaiseksi ainoa laatuaan Suomessa. Alfidossa ei pyöri fitnesskisamimmejä, eikä tarvitse pyllistellä näyteikkunassa kuten monilla saleilla nykyään. Alfidossa ei myöskään ole peilejä. Ei sitten tarvitse katsella itseään ähertämässä epäedullisissa asennoissa.

Ylipainoisten lisäksi Alfidoon ovat tervetulleita ikäihmiset ja kaikenlaiset kuntoutujat. Eikä haittaa, vaikkei olisi ikinä nähnytkään edes kuntopyörää. Alkuun opastetaan kädestä pitäen.

Tietenkin hoikkaakin voi nolottaa: kunto voi olla huono, itsetunto maassa, laitteet voivat näyttää pelottavilta. Mutta heidän on silti ehkä helpompi mennä tavalliselle salille.

– Monella voi oikeasti olla mielikuva, että kuntosaleilla käy vain nuoria, terveitä ja hyväkuntoisia, ja jättää siksi tulematta. Saliharjoittelu on kuitenkin simppeliä liikuntaa, joka sopii mainiosti ihan kaikenkokoisille ja -kuntoisille, Janne Sallinen sanoo.

Haussa: liikunnan riemu

Mutta miten liikunnasta tehdään pysyvä osa elämää, jos on aina karttanut sitä? Tai jos sohvalla makoilu tuntuu itselle luontevimmalta puuhalta? Sen haluaisi nyt tietää Seija Tuovinenkin, 54, joka on tullut sopimaan tutustumiskäynnistä Alfidoon.

– Mullakin olisi kyllä päässä kaikki maailman tieto, mutta kun ei vain jaksa, Seija huokaa.

Kaikki tietävät jo, että istuminen tappaa ja liikkua pitäisi. Viime vuosien fitness- ja kuntoilubuumin myötä terveystietoisuus on vain kasvanut, ja itsestä huolehtimisesta on tullut lähes kansalaisvelvollisuus. Seijallakin on hiukan huono omatunto liikkumattomuudestaan, vaikka hänellä on ollut ihan hyvä syy ottaa rauhallisesti. Molempiin polviin laitettiin hiljattain tekonivelet, ranne operoitiin jo aiemmin.

– Painoa pitäisi nyt saada alas. Kaappi olisi täynnä ihania vaatteita, mutta mihinkään en enää mahdu! Aika pohjalla on oltu, mutta eikö sitä sanota, että sieltä on vain yksi suunta: ylöspäin, Seija sanoo.

Lue koko reportaasi Me Naisten sivuilta: Laihoilta pääsy kielletty! Tälle kuntosalille ovat tervetulleita vain ylipainoiset

Lue myös:

Kuntotesti paljasti: kumpi on paremmassa kunnossa, hoikka vai ylipainoinen?

36 liikuntalajia vertailussa – katso, miten tehokkaasti omasi polttaa kaloreita

Jooga on huipputreeniä ylipainoisille – tässä syyt

30 sekunnissa laihemmaksi – testasimme uusimman nettivillityksen

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?