Laihdutus

Tämä treenimuutos saattaa jumittaa painonpudotuksen – silti siitä on hyötyä!

Julkaistu:

Suomimies
Vaaka on eräs apuväline painonpudotuksen seurannassa. Mutta se ei kerro kaikkea.
Tietyt treenimuutokset ja ruokavaliomuutokset voivat saada vaa’an lukemat hyppimään ylöspäin, mutta silti SuomiMies jatkaa silavan sulattamista kehostaan.

Tutkijat selvittivät, mitä laihduttajille tapahtui, kun he ensin pudottivat painoa tiukalla ruokavaliolla ja aerobisella liikunnalla ja sitten aloittivat tehokkaan kuntosalilla huhkimisen samalla syömistä reippaasti lisäten.

Kestävyystreeniä ja tiukka ruokavalio – rasvaa palaa, mutta myös lihasta lähtee

Aluksi treenaajat tekivät 10 viikon ajan 5 kertaa viikossa kevyttä kestävyystreeniä ja söivät alle kulutuksen. Vaa’an lukemat vilistivät mukavasti alaspäin – keskimääräinen painonpudotus oli noin 5 kiloa. Tästä painosta noin kilo oli rasvatonta kehonpainoa. Eli painonpudotus kulutti myös hieman lihaskudosta. Näin yleensä käy, kun painoa pudotetaan ruokavalion ja aerobisen treenin avulla.

Treeni- ja ruokavaliomuutos: paino alkaakin nousta!

Tämän jälkeen treenaajat vaihtoivat aerobisen treenin kuntosaliharjoitteluun. He tekivät 10 viikon ajan 3 kuntosaliharjoitusta viikossa reippailla painoilla, käyttäen 6–12 toiston sarjoja. Samalla he alkoivat syödä 1 000 kaloria enemmän päivässä. Ja mitä tapahtuikaan: paino alkoi nousta ja 10 viikon päästä he olivat menettäneet lähes puolet painonpudotustuloksistaan.

Jos tässä tilanteessa juuttuisi tuijottamaan pelkkää vaakaa, tekisi mieli turhautuneisuuden puuskassa lyödä hanskat tiskiin – tämä menetelmä ei painonpudotuksessa tehoa! Mutta sitten pääsemme mielenkiintoiseen havaintoon.

Kun treenaajien kehonkoostumusta mitattiin, kropan rasvaprosentti jatkoi edelleen pienenemistä, vaikka kaloreita lisättiin reippaasti. Samalla rasvaton paino, eli lihasten määrä, nousi voimakkaasti. Kroppaan siis tuli lihasta vielä enemmän kuin paino vaa’alla nousi.

Tarinan opetukset

Jos olet tehnyt muutoksia treeniisi lisäämällä tehokasta kuntosaliharjoittelua, painosi putoaminen voi hetkeksi pysähtyä tai se saattaa jopa hieman nousta – erityisesti silloin, jos takana on painonpudotus pelkällä ruokavaliolla tai ruokavalion ja kestävyystreenin yhdistelmällä.

Voi jopa olla, että edeltävä treeni ja painonpudotus herkistävät kroppaa kasvattamaan lihaskudosta, kun tiukka lihaskuntotreeni aloitetaan. Lihakset ovat kuitenkin pienentyneet hieman normaalitilastaan ja silloin voimatreeni on entistä kovempi kasvuärsyke niille.

Ei siis kannata huolestua vaa’an lukemista tällaisessa tapauksessa. Kehonkoostumustaan voi mitata esimerkiksi SuomiMies-testeissä ja kotikonstina arviointiin sopii vanha kunnon mittanauha. Saatat huomata senttien häviävän vyötäröltä, vaikka vaa’an lukemat eivät muutu.

Pitkään laihduttaneelle SuomiMiehelle kuntosalille suuntaaminen ja syömisen lisääminen voi olla mainio keino nostaa kehon aineenvaihdunnan kierroksia ja potkia uusi rasvanpolttovaihe päälle. Tässä tapauksessa paino lähtee yleensä tippumaan viimeistään parin kuukauden päästä. Lihaskudos ei kuitenkaan karmeaa vauhtia kovin pitkään kasva. Tarvittaessa kalorimäärää voi taas tällaisen herättelyn jälkeen hieman tiputtaa.

Jos painonpudotustavoite on jo saavutettu, kannattaa lisätä tehokasta kuntosaliharjoittelua ohjelmaan, kun siirtyy ylläpitovaiheeseen. Silloin syömistä voi lisätä huolestumatta rasvan kertymisestä kehoon. Ja tässä tapauksessa muutama mahdollisesti kertyvä kilo on todennäköisesti lihaskudosta.

Lisää vinkkejä kuntosaliharjoitteluun löytyy esimerkiksi SuomiMies-sivujen lihaskunto-osiosta ja SuomiMiehen treenioppaasta.

Lähde:

Warner ym. 2010. The Effects of Resistance Training on Metabolic Health With Weight Regain. The Journal of Clinical Hypertension. 12:1.

SuomiMies seikkailee -kampanjalla kannustetaan suomalaisia miehiä terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan pariin. Lisää SuomiMiehen treenivinkkejä täällä ja Facebookissa täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    2. 2

      Norjalla katastrofaalinen aloitus Rukalla! Björgen, Falla ja Weng eivät pääse edes sprinttikilpailuun

    3. 3

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    6. 6

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    7. 7

      Kimi Räikkösellä melkoiset viritykset autossaan

    8. 8

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    9. 9

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    10. 10

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    2. 2

      Norjalla katastrofaalinen aloitus Rukalla! Björgen, Falla ja Weng eivät pääse edes sprinttikilpailuun

    3. 3

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    6. Näytä lisää