Nyt löytyi todellinen superdieetti - Asiantuntijat: Tämä on vielä parempi kuin 5:2!

Julkaistu:

Laihdutus
Ravitsemustieteen professori uskoo, että kahden viikon vuorodieetti voi toimia paremmin kuin suosittu 5:2.
Viime vuonna laihdutuksen salasanaksi muodostui 5:2. Nyt hittidieetti on saanut varteenotettavan haastajan.

Australialainen tutkija Nuala Byrne esitteli viime viikolla kansainvälisessä ylipainokonferenssissa tutkimuksensa, jossa viitattiin samankaltaisella periaatteella toimivaan dieettiin.

Siinä kuitenkin noudatetaan kahden dieettipäivän ja viiden normaalin päivän sijaan laihdutusruokavaliota kaksi viikkoa ja normaalia ruokavaliota seuraavat kaksi viikkoa.

Byrne seurasi tutkimustaan varten 36:ta ylipainon kanssa kamppailevaa miestä. Toinen puoli ryhmästä laihdutti 16 viikkoa yhteen menoon vähentämällä kolmasosan päivittäisestä energiantarpeestaan.

Toinen puoli laihdutti saman verran, mutta jokaisen kahden viikon laihdutusjakson jälkeen he pitivät samanpituisen tauon, jolloin he söivät normaalin kulutuksensa mukaan.

Jälkimmäisellä ryhmällä tulokset olivat parempia kuin heillä, jotka laihduttivat 16 viikkoa tauotta.



Tutkija Byrne epäilee, että tauottajien paremmat tulokset johtuvat siitä, että elimistö ei käänny säästöliekille, kun laihduttaminen on jaksottaista.

Byrne osoitti tutkimuksessaan, että 2:2-mallia noudattaneiden aineenvaihdunta lepotilassa ei hidastunut yhtä paljon kuin heillä, jotka laihduttivat ilman taukoa.

Kansainväliseen ylipainokonferenssiin osallistunut professori
Mikael Fogelholm pitää ajatusta 2:2-mallista järkevämpänä kuin viime kesän 5:2-hittidieettiä.

- Siinä 5:2-dieetissä on pikkasen se ongelma, että kaksi päivää ikään kuin ollaan ihan armottomalla paastolla. Pidän tätä vähän fiksumpana, koska se 5:2-dieetti on todella sellainen on-off, että kaksi päivää suurin piirtein sammutetaan valot, ja sitten viisi päivää pidetään valot kokonaan päällä. Tässä joutuu kaksi viikkoa tekemään järkeviä muutoksia ja sitten vähän höllennetään ja sitten taas järkeviä muutoksia ja vähän höllennetään, Fogelholm sanoo.

Professori kuitenkin huomauttaa, että tilastollisen voiman saamiseksi tutkittavan ryhmän pitäisi olla Byrnen seuraamaa joukkoa huomattavasti isompi ja seurantajakson vähintään vuosi.

 

- Pidän tätä vähän fiksumpana, koska se 5:2-dieetti on todella sellainen on-off, Mikael Fogelholm.



- Kutsuisin tätä pilottitutkimukseksi. Tämän jälkeen voidaan pohtia, että kannattaako vastaavaa kokeilla jossain isommassa, järkevämmässä ja pidemmässä asetelmassa, Fogelholm sanoo.

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen pitää 2:2-mallia järkevän kuuloisena. Hän käyttää tauottamista myös omien potilaidensa kanssa.

Sairaalamaailmassa käytetään VLCD-dieettiä, jossa laihdutetaan kymmenen viikkoa putkeen. Siinä laihtuminen on tehokasta, mutta syömisen hallintaa se ei opeta. Omien potilaideni kanssa käytän samaa dieettiä kolmen viikon jaksoissa, minkä jälkeen seuraa tasapainottelujakso, jolloin syödään normaalia ruokaa ja opetellaan syömisen hallintaa.

Partanen on huomannut, että monet jaksavat keskittyä laihduttamaan paremmin silloin, kun se ei ole jatkuvaa.

- Monilla motivaatio kestää juuri sen kahdesta kolmeen viikkoa. Sen puolesta tuo voi olla ihan hyvä systeemi, kunhan ei tule se mentaliteetti, että nyt kun ei ole laihdutusjakso, niin vedän kaiken maan ja taivaan väliltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt