Laihdutus

Ex-jääkiekkoilija Kimi laihdutti 117 kilosta 23,5 kiloa - "Olen saavuttanut sen minkä halusin"

Julkaistu:

LIV
Entisen jääkiekkoilija Kimin koko aiempi elämä koostui urheilusta. Kiekko jäi ja kilot kertyivät, kun Kimi tapasi nykyisen avovaimonsa kaksi vuotta sitten ja muutti tämän perässä Vantaalle.
- Syöminen ja se, ettei liiku kunnolla, on kasvattanut tämän massan meikäläisen ympärille, hän kertoo.

Kimistä on tulossa isä ja hän haluaa jaksaa huolehtia lapsestaan kunnolla. Hänen pahin uhkakuvansa on, ettei hän jaksa touhuta lapsensa kanssa vaan sammuu joka päivä töiden jälkeen väsyneenä sohvalle. Tavoitteena on laihduttaa 117 kilosta pois 25 kiloa.

Kimin haluaisi pudottaa kaksi kiloa viikossa, mutta todellisuudessa ensimmäisten viiden viikon aikana lähtee viisi kiloa. Kolmen kuukauden kohdalla paino on pudonnut 105,5 kiloon. Vauva-arjen alkaessa kovin terä lähtee kuntotreenistä. Vähällä unella töiden ohella treenaaminen on rankkaa, mutta ei toivotonta.

- Kyllä se palkitsee, kun mukelo hymyilee sylissä.

Puolen vuoden kuurin päättyessä Kimi pärjää kuitenkin kuntotestissä paljon aiempaa paremmin. Loppupaino on 93,4 kiloa.

- Olen saavuttanut sen minkä halusin.

Katso videolta Kimin tarina!

Jutta ja puolen vuoden superdieetit Liv-kanavalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    2. 2

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    3. 3

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    4. 4

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    5. 5

      Juha Perälä julkaisi salaperäisen kuvan timanttisormuksesta naisen nimettömässä – onnitteluja satelee

    6. 6

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    7. 7

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    8. 8

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    9. 9

      Rakastuneiden ruotsalaisten olympiavoittajien bonusrahojen käyttökohde: ”Menevät vessaan”

    10. 10

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    4. 4

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    5. 5

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    6. 6

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    7. 7

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    8. 8

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    9. 9

      Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

    10. 10

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    2. 2

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    3. 3

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    4. 4

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    5. 5

      Juha Perälä julkaisi salaperäisen kuvan timanttisormuksesta naisen nimettömässä – onnitteluja satelee

    6. Näytä lisää