Laihdutus

Lääkäri Tapani Kiminkinen tyrmää muotidieetit: "Eihän uskomuksella ajeta autoakaan"

Julkaistu:

LIV
Lääkärikirjan juuri julkaissut Tapani Kiminkinen tyrmää muotidieetin. Ongelma on se, että nämä väärät profeetat suosivat kovaa rasvaa ja voita. Minkä ihmeen takia?
Televisiosta tuttu maalaislääkäri Tapani Kiminkinen istuu kustantamon kokoushuoneessa ja elävöittää puhettaan käsillään. Saarijärven terveysasemalla työskentelevältä Kiminkiseltä ilmestyi syksyllä jo yhdeksäs kirja.

Kiminkisen suuri lääkärikirja sai alkunsa viime vuoden elokuussa.
Kiminkinen kutsuu järkälemäistä opustaan yli 30-vuotisen uransa testamentiksi. Kirkkaiden kansien väliin on koottu suomalaisten yleisimmät sairaudet ja vaivat hoitosuosituksineen.

- Lähdin liikkeelle siitä, miten potilas kokee, kun hän tulee vastaanotolle kipeänä, Kiminkinen kertaa kirjansa syntyvaiheita.

Teoksesta löytyy paljon potilastarinoita. Maalla pienviljelijäperheessä varttunut Kiminkinen sanookin, että vertaistuki on ihmisille todella tärkeää.

- Yön pimeinä tunteina ihmiset miettivät, olenko ainoa, jolla ei ota eteen, ja olenko ainoa, jolla on tällaisia ja tällaisia vaivoja.

Kiminkinen katsoo silmiin ja sanoo mielipiteensä suoraan. Hän ei lämpene varauksetta esimerkiksi viime vuosien aikana pinnalla olleille muotidieeteille, kuten vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle ja osaviikkopaastolle.

- Kaikkien tällaisten villitysten vuoksi kansa iloitsee, että eihän se lihominen niin vaarallista olekaan. Kolesterolitasot kääntyvät nousuun.

Kiminkisen mukaan yksi suuri ongelma on se, että suomalaiset eivät usko asiantuntijoita. Kiminkinen sanoo, että lääkäreiden täytyy olla avarakatseisia, mutta uskomusten perusteella ei voi potilasta hoitaa.

- Eihän uskomuksella ajeta autoakaan. Sellaista asiaa, mistä ei tiedetä, pitää tutkia, Kiminkinen lataa.

Kiminkisen mukaan äärikarppaaminen, jolloin hiilihydraatteja saadaan alle 100 grammaa vuorokaudessa, on kyllä tehokas laihdutuskeino.

- Ongelma on se, että jostain kumman syystä nämä väärät profeetat suosivat kovaa rasvaa ja voita. Minkä ihmeen takia?

Kova rasva ei ole terveydelle hyväksi. Kolesterolitason aleneminen karppauksen yhteydessä ei ole Kiminkisen mukaan pelkästään
hiilihydraattien vähentämisen ansioita.

- Laihdut millä keinolla hyvänsä, aina kolesterolit laskevat.

Muotidieeteistäkin voi silti ottaa hyvät puolet irti. Karppausbuumissa Kiminkinen pitää hyvänä asiana sitä, että ihmiset tiedostavat, etteivät kaikki hiilihydraatit ole hyvästä.

- Pullamössö on pullamössöä, pitää käyttää kuitua.

Millaista rasvaa Kiminkinen sitten suosittelee käytettäväksi?

- Puhdasta, kylmäpuristettua rypsiöljyä.

Hän on ollut huolissaan myös väestön vähäisestä liikkumisesta. Kiminkinen ei silti halua puhua vain yhdestä elämän osa-alueesta. Kokonaisuus merkitsee, ja pohjan täytyy olla kunnossa.

- Perheen mallit: miten opitaan kotona syömään ja juomaan. Jos mallit ovat siellä olemassa, siitä se lähtee.

Lapsen on myös tärkeää tulla elämänsä aikana nähdyksi ja kuulluksi. Sen lisäksi tarvitaan esimerkiksi ystäviä, parisuhde ja ydinperhettä.

- Kun nämä ovat kunnossa, sen pöydän päälle pannaan liikkumista.

Tohtori Kiminkinen -sarja pyöri Ylellä kolmen tuotantokauden ajan. Kaipaako tohtori takaisin televisioon?

Kyllä otan vastaan, jos tarjotaan. Mutta olen elämältä saanut niin paljon, etten voi toivoa enää enempää.

Maiju Majamaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    2. 2

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    3. 3

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Emmi Peltonen vai Viveca Lindfors? Taisto taitoluistelun olympiapaikasta ratkeaa tänään – ”Emme ole mitään kavereita”

    7. 7

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    8. 8

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    9. 9

      Prinssi Williamin uusi hiustyyli puhuttaa – maksoi siilitukastaan yli 200 euroa: tämä mies on muutoksen takana

    10. 10

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    6. 6

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    9. 9

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    10. 10

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    2. 2

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    3. 3

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää