Laihdutus

"Näytin pelottavalta" - koomikko Ismo Leikola laihtui 18 kiloa

Julkaistu:

Ismo Leikola keventyi vähentämällä hiilareita.
Koomikko Ismo Leikola on laihtunut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla melkein 20 kiloa puolessatoista vuodessa.

- Näin juuri itsestäni videon, jossa olin 18 kiloa painavampi. Näytin pelottavalta. Kilot olivat tulleet niin pikkuhiljaa, etten ollut edes tajunnut, Ismo Leikola kertoo.

Nyt 173 cm pitkä Leikola painaa 86 kiloa. Pahimmillaan vaaka näytti yli sata kiloa.

- Laihdutus lähti hyvin käyntiin, kun pääsin mukaan
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Elixir-tv-ohjelmaan, jossa tein 30 päivän tehotreenin. Ohjattu kuntokuuri oli tosi hyvä. Muuten ei olisi tullut treenattua.

Kuntokuuriin kuului, ettei alkoholia saanut juoda pisaraakaan, sillä se hidastaa rasvan palamista.

- Olen ollut vuoden syömättä gluteenia. Se rajaa paljon ruokia pois. Ei tule syötyä leipää ja makaronia. Suosikkiruokani on paistaa kaalia ja jauhelihaa.

Ismo Leikola sallii itselleen myös repsahdukset.

- Kun olen keikkareissuilla, tulee syötyä mitä vaan. Aina kun esiintyjälle on varattu ruokaa, se on sämpylä. Yritän kuitenkin syödä mahdollisimman paljon proteiinia. Sen takia otan omat eväät.

Hankalinta on ollut painon ylläpitäminen.

- Jokainen pystyy laihduttamaan pari kuukautta, mutta pari vuotta on vaikeampi juttu. Nyt on tullut taas muutama kilo takaisin, mutta aion karistaa ne urheilemalla.

Julkaisemme tammi- ja helmikuun aikana joka toinen päivä laihduttajien tarinoita. Lopuksi IS:n lukijat voivat äänestää suosikkitarinansa. Äänestäneiden kesken arvomme Niken Sportband-juoksurannekkeen.

Muista myös IS:n
muodonmuutoskisa .

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    2. 2

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    8. 8

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    9. 9

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    10. 10

      Cheek paljastaa harvinaisen yksityiskohdan arjestaan Ellessä – tilaa lähes kaikki ateriansa lähettipalvelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatio­video syksyn ensimmäisen lumi­myrskyn saapumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    2. 2

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    6. Näytä lisää