Laihdutus

Näin kuntoilusta tehokkaampaa

Julkaistu:

Maistuivatko kesällä grilliherkut ja jäätelö - vähän liiankin kanssa? Jos vielä kuntoilukin jäi kesälomalla vähäiseksi, saattaa edessä olla tilanne, jossa vyötärölle on kertynyt jokunen kilo painoa.

Arkeen paluu voi tuntua joistakin väsyttävältä, mutta toisaalta jotkut päinvastoin palaavat takaisin sorvin ääreen entistä energisempinä. Yhtä kaikki, kesän loppu ja töihin paluu voi olla erittäin hyvä aika aloittaa kuntoilu. Liikunnasta saa voimia työelämään ja toisaalta se auttaa nukkumaan hyvin.

Jos motivaatio tuntuu olevan kateissa, tässä vinkki. Msnbc -verkkosivuston uutisoiman tutkimuksen mukaan liikkuminen - etenkin voimaharjoittelu - tehostuu naisilla, kun he nostavat lempikappaleidensa äänenvoimakkuutta kuntoillessa.

Tutkimuksen mukaan musiikki auttaa motivoimaan liikkumaan parilla tavalla: psykologisesti se innostaa, ja samalla se vie huomion siitä, mitä olit tekemässä. Tutkimusta johtaneen Janet McMordien mukaan musiikki voi myös aiheuttaa adrenaliinisyöksyn, joka parantaa suoritusta.

Voimakas musiikki auttaa jaksamaan

McMordien tutkimuksessa 18 20-22-vuotiasta aktiivista naista kokeilivat liikkua joko ilman musiikkia, tai sitten he kuulivat musiikkia. Musiikkia soitettiin kolmella voimakkuudella eri kerroilla: naisten suosikkivoimakkuudella, sekä 20 desibeliä heikompaa ja 20 desibeliä voimakkaammin kuin mitä naiset itse suosivat. Naiset saivat itse valita kappaleet, joita he kuuntelivat.

Naiset kuuntelivat musiikkia eri voimakkuuksilla samalla kun he pyöräilivät niin lujaa kuin pystyivät 30 sekunnin ajan, treenasivat jalkaprässillä tai punnersivat penkistä. Pyöräilyssä musiikki kaikilla voimakkuuksilla paransi tuloksia. McMordien mukaan musiikki auttoi naisia pääsemään yli luovuttamisen tunteesta.

Voimaharjoittelussa tulokset olivat vielä paremmat, Msnbc kertoo. Naiset jaksoivat pidempään silloin, kun musiikki soi voimakkaasti. Esimerkiksi jalkaprässissä naiset jaksoivat keskimäärin tehdä 26 toistoa ilman musiikkia. Kuunnellessaan musiikkia heidän valitsemallaan voimakkuudella tai 20 desibeliä heikommalla voimakkuudella, naiset jaksoivat puristaa jalkaprässillä 29 kertaa. Mutta kun äänenvoimakkuutta nostettiin, tekivät naiset peräti 36 toistoa.

Musiikki siis todella auttaa treenaamaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei äänenvoimakkuutta saa nostaa liikaa. Kuuloliiton kuulonsuojelusivuston mukaan kahdeksalle tunnille jaettuna äänenvoimakkuudet eivät saisi ylittää 85 desibeliä, sillä muuten se voi aiheuttaa kuulovaurion. Jos äänentasot nousevat kolmella desibelillä, oleskeluaika melussa puolittuu, jolloin esimerkiksi 88 desibeliä voi kuunnella vain neljän tunnin ajan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  4. 4

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  5. 5

    Trumpin terveys­tiedoista paljastui Suomessakin yleisiä sydän­ongelmia – ”Hälytyskellojen tulisi soida”

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Jussi Jokinen yllättyi NHL-seuran ratkaisusta, puhuu suunsa puhtaaksi – ”Monet kerrat kirjoitettu tästä liigasta ulos”

  8. 8

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  9. 9

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  10. 10

    Lumi peitti liikennemerkin – kuka maksaa ylinopeussakon?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  6. 6

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  7. 7

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  8. 8

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  9. 9

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  10. 10

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  4. 4

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  5. 5

    Trumpin terveys­tiedoista paljastui Suomessakin yleisiä sydän­ongelmia – ”Hälytyskellojen tulisi soida”

  6. Näytä lisää