Kysy seksistä

MAINOS

Turvallista ja nautinnollista seksiä

Julkaistu: , Päivitetty:

MAINOS Jokaisella on oikeus toteuttaa sellaista seksiä kuin itse haluaa. Seksi voi kuulua parisuhteeseen, se voi olla hetkellinen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa tai se voi olla nauttimista yksin. Sinä itse vastaat omasta nautinnostasi, ja omasta turvallisuudestasi seksissä.
RFSU:n teettämän Kondomittari 2016 -tutkimuksen mukaan 59 prosenttia suomalaisista vastaajista kokee seksin olevan merkittävä osa elämää. Kuitenkin vain alle puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä. Yleinen tyytyväisyys seksielämään on heikentynyt vuoden 2010 Kondomittari-tutkimuksen jälkeen. Kuusi vuotta sitten 48 prosenttia pohjoismaalaisista kertoi olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä, kun luku on nyt vain 45 prosenttia.

Kondomin käyttö on huolestuttavan vähäistä

Kondomittari-tutkimuksen mukaan Suomessa kondomia käytetään Pohjoismaista ahkerimmin, mutta meilläkin vain 29 prosenttia, eli reilu neljännes valitsee kondomin suojakseen seksissä. Eniten kondomia käyttävät nuoret aikuiset. Suomalaisista 21–35-vuotiaista 39 prosenttia käyttää yleensä kondomia seksin aikana, mutta vain noin puolet nuorista aikuisista kertoi käyttäneensä kondomia harrastaessaan seksiä viimeksi uuden kumppanin kanssa.

Mielenkiintoiseksi asian tutkimuksessa teki se, että kuitenkin kondomin käyttöä ehdottavaa henkilöä pidetään vastuullisena (78%), aikuisena (55%) ja huomaavaisena (49%).

Turvapaketti pikkujoulukauteen

Uudessa suhteessa on hyvä käyttää kondomia. Kondomin käyttöä kannattaa siis ehdottaa, sillä se on omasta ja kumppanin turvallisuudesta huolehtimista. Suomessa todettiin vuonna 2015 klamydia 13 571 henkilöllä. Seksitautien ehkäisy on tärkeää, sillä osaan taudeista ei ole edes parantavaa hoitoa ja osa niistä voi aiheuttaa myös lapsettomuutta.

Älä anna niin nautinnollisen asian kuin seksin aiheuttaa katumusta seksitaudin osuessa omalle kohdalle, vaan varustaudu kondomeilla, sillä koskaan ei tiedä kenet kohtaa. Kondomi on ainoa menetelmä, jolla voi ehkäistä seksitauteja. RFSU Thin ja uutuus RFSU True Feeling ovat tavallista ohuempia kondomeja – Lähes kuin ilman. RFSU Näkken -kondomin nypytetty juomupinta antaa puolestaan lisänautintoa molemmille.

Suuseksisuoja kondomista

Seksitaudit tarttuvat myös suun limakalvoille. Miehelle annettaessa suuseksiä voi käyttää kondomia. Naiselle voi suuseksisuojan valmistaa kondomista. Avaa kondomipaketti, leikkaa kondomin ”huppuosa” pois saksilla. Laita sakset kondomin reiästä sisään ja leikkaa pitkä sivu auki. Avaa leikattu kondomi. Se on nyt liinan mallinen. Liina laitetaan naisen sukuelinten päälle suuseksiä annettaessa.

Liukkarilla lisänautintoa

Liukuvoide ei ole tarkoitettu pelkästään kuiville limakalvoille. Liukkarin avulla voidaan seksiin saada uusia tuntemuksia. Kannattaa kokeilla miten se vaikuttaa tuntemuksiin niin seksissä toisen kanssa kuin myös itsetyydytyksessä. Liukuvoiteen käyttö on myös todella tärkeää peppuseksissä. RFSU:n valikoimista löytyy useita erilaisia kosteuttavia liukuvoiteita; sekä hajusteettomia tuotteita, että Sense Me -sarja, joka johdattaa aistilliseen seikkailuun, jossa kosketus ja tuoksut lisäävät nautintoa.

Tutustu RFSUn sivuihin www.rfsu.fi ja tuotteisiimme. Löydät meidät myös Facebookista RFSU Suomi
MAINOS
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  4. 4

    USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    26 elinkautiseen tuomittu kummisetä Salvatore ”Toto” Riina terrorisoi Italiaa vuosia – kehuskeli julmuuksilla loppuun saakka

  7. 7

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  8. 8

    11-vuotias tyttö teki uskomattoman Suomen ennätyksen leuanvedossa! ”En olisi kuusivuotiaana arvannut”

  9. 9

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  10. 10

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  6. 6

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  9. 9

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  10. 10

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  4. 4

    USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. Näytä lisää