Kysy seksistä

Kysy seksistä: Erektiohäiriö ahdistaa. Mikä avuksi?

Julkaistu:

Olen seurustellut yli vuoden nykyisen poikaystäväni kanssa. Poikaystäväni on minua 6 vuotta vanhempi ja hänellä on erektiohäiriö.
Hänellä on ollut erektiohäiriö useampia vuosia ja se on alkanut viedä haluja häneltä kokonaan. Hän on surullinen ja ahdistunut, kun ei kykene tarpeeksi minua tyydyttämään ja on puhunut hankkivansa apua, mutta hän ei saa sitä aikaiseksi. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla poikaystäväni tukena. Valitettavasti itseänikin on alkanut ahdistamaan, koska minä kaipaisin läheisyyttä poikaystävältäni. Pelkään olevani liian vaativa ja tuottavani poikaystävälleni paineita sen takia, koska minun tekisi mieli seksiä ja läheisyyttä. Miten voisin parantaa omaa oloani ja saada poikaystäväni päättämään, haluaako hän tehdä erektiohäiriölleen jotain?
Nimimerkki: Huolestunut tyttöystävä, nainen 19 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Syiden selvittely ja avun saaminen tarkoittaa sitä, että poikaystäväsi tulee itse haluta apua asiaan. En tuo esiin onnistuuko teille yhdyntä ollenkaan, tai onko koskaan onnistunut? Aika usein käy niin, että erektiohäiriöiden myötä vältellään kaikenlaista läheisyyttä, koska helposti toiselle tulee pelko siitä, että läheisyyden myötä toiveena on myös seksi.

Päätöksen hoitoon hakeutumisesta pitää lähteä poikaystävältä itseltään, eli et voi oikeastaan tehdä muuta kuin tuoda esiin keskustelussa sen, että sinä kaipaat läheisyyttä ja seksiä. Ahdistus voi johtaa erektiohäiriöön ja erektiohäiriö ahdistukseen. Kyseiseen asiaan voi löytyä monia syitä (sairaudet, lääkitykset, epäonnistumiset seksissä/suorituspaineet, päihteet yms.) ja osan syiden hoito voi olla yksinkertaistakin. Et voi oikeastaan tehdä muuta kuin tukea poikaystävää ja kannustaa hakemaan apua (lääkäri, seksuaaliterapeutti).

Sitä voitte myös yhdessä miettiä, että yhdyntä on hyvin pieni osa seksiä, eli sinun tarpeista voi huolehtia monin keinoin. Tämä toki vaatii sitä, että poikaystävä on valmis tähän. Muista myös, että sinulla on oikeus seksuaaliseen haluun ja tarpeisiin, ja voit huolehtia niistä itsetyydytyksen avulla.

» Lähetä oma kysymys

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    4. 4

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. 6

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    7. 7

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    8. 8

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    9. 9

      Trump täräytti FBI:n johtajalle poikkeuksellisen kysymyksen: ketä äänestit, kun minut valittiin?

    10. 10

      Tallipomolla ja Ferrari-kuskilla yllättävä tapaaminen – ”Nyt kaikki kirjoittavat: Vettel Mercedekselle!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    7. 7

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    4. 4

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. Näytä lisää