Kysy seksistä

Kysy seksistä: Onko minusta tullut lesbo?

Julkaistu:

En ole ollut ikinä kovinkaan kiinnostunut miehistä tai ylipäätään seurustelusta. Nyt olen kumminkin huomannut, että olen ruvennut katselemaan muita naisia "sillä silmällä".
Huomasin asian jo reilu puoli vuotta sitten ja ajattelin että se on vain jokin ohi menevä "vaihe". Mutta nyt kun se on kestänyt jo noin kauan, epäilen, että se voi olla vähän enemmänkin kuin pelkkä vaihe. Tämä selittäisi sen, että en ole oikein ikinä ollut kiinnostunut miehistä. Voiko tämä olla vain pitkään kestävä vaihe vai olenko lesbo?
Nimimerkki: Confused, nainen 17 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Osa ihmisistä tunnistaa oman seksuaalisen suuntautumisen jo hyvin varhain, osa pohtii sitä koko ikänsä. Suuntautuminen voi myös vaihtua elämän aikana. Nuoruudessa seksuaalisuus voi kohdistua hyvinkin moneen asiaan, kun omaa seksuaalisuutta vasta rakennetaan. Ihminen voi kokeilla seksiä, tai fantasioida seksistä, samaa sukupuolta olevan kanssa ilman, että se vielä tarkoittaa seksuaalisesta suuntautumisesta yhtään mitään. Pääsääntöisesti ihmiset ovat joko hetero-, homo- tai biseksuaaleja, osa taas ei halua edes määritellä itseään mihinkään edellä mainittuun ryhmään, ja se on jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen asia.

Jokaisella ihmisellä on oikeus itse päättää mitä on. Meillä jokaisella on oikeus kokea ihastumisia, rakkautta ja seksuaalista nautintoa ihan kenen kanssa haluamme. Muista aina tämä. Sinä voit itse pohtia asioita mielessäsi ja miettiä myös haluatko keskustella asiasta jonkun kanssa mikä voi auttaa sinua pohdinnoissasi. Keskusteluapua voi hakea opiskelijaterveydenhoitajalta tai vaikka Setan kautta www.seta.fi. Pohdinnoissasi voit miettiä, millaisia tunteita sinussa herää sekä mies- että naissukupuolen kohdalla. Sinun ei ole mikään pakko päättää mihin joukkoon kuulut, voit elää päivän kerrallaan ja seurata tunteitasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen jalkapallolegenda tuupertui yllättäen kotimatkalla – ensiavussa löytyi vika sydämestä

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    8. 8

      Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

    9. 9

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    10. 10

      Romantiikkaa ilmassa! Maajussi-Heikki antautuu treffeillä pitkään suudelmaan – ”Tunnet sie, että pitäisi tapahtua jotain suurta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen jalkapallolegenda tuupertui yllättäen kotimatkalla – ensiavussa löytyi vika sydämestä

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    6. Näytä lisää