Kysy seksistä

Kysy seksistä: Miten vähennän itsetyydytystä?

Julkaistu:

RFSU:n seksuaaliterapeutti auttaa Ilta-Sanomien lukijoita seksiin ja parisuhteeseen liittyvissä asioissa.
Minulla on pieni muotoinen riippuvuus. Minun on masturboitava ainakin kolme kertaa päivässä. Jos näen kauniin naisen, niin ajattelen heti, että haluaisin harrastaa hänen kanssa yhdyntää. Mikä avuksi?
Nimimerkki: poika16

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Itsetyydytys lisääntyy yleensä murrosiässä, se mahdollistaa hyvin oman kehon haltuunoton. Itsetyydytys on hyvä keino purkaa seksuaalisia tarpeita, ja sen avulla voi opetella mitä oma keho tuntee kosketuksen kautta. Itsetyydytys on luvallista ja jopa suotavaa, jotta oppii huomaamaan mikä itsestä tuntuu hyvälle. Nuorille on hyvä kertoa itsetyydytyksen positiivisista puolista. Itsetyydytystä harrastavat myös aikuiset ja suhteessakin elävät ihmiset.

Itsetyydytys on osa ihmisen seksuaalisuutta ja sen toteuttamista. Sillä ei ole mitään haitallisia vaikutuksia, mutta siihen voi jäädä koukkuun, niin kuin muihinkin nautinnollisiin asioihin. Jos se on pakonomaista, tarvitsee siihen yleensä ulkopuolista apua päästäkseen siitä eroon. Liiallista itsetyydytystä on sellainen, joka aiheuttaa ihmisen muissa päivittäisissä toimissa haittaa, eikä ihminen kykene ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että pääsee tyydyttämään itseään.

Jos näet kadulla naisen joka sinua kiihottaa niin onko sinun pakko lähteä kotiin harrastamaan itsetyydytystä, etkä voi jatkaa kaupungilla oleilua? Se montako kerta sen päivässä teet, ei ole niinkään oleellista vaan enemmänkin se, että alkaako asia aiheuttaa sinulla ongelmia normaaliin elämään. Jos koet asian ongelmaksi voit yrittää tietoisesti vähentää itsetyydytystä, pakottamalla itsesi tekemään jotain muuta. Jos taas kykenet jatkamaan kaupungilla oleilua ilman kotiin lähtemistä, olet melko varmasti vain seksuaalisesti helposti kiihottuva ja olet löytänyt itsetyydytyksen hyvänä tapana purkaa omaa seksuaalista nautintoasi.

Jos koet asian ongelmaksi ja koet, ettet pysty vähentämään sitä omin keinoin voit ottaa puheeksi asian esim. kouluterveydenhoitajan tai opiskelijaterveydenhoitajan kanssa ja kysyä häneltä onko paikkakunnallanne terveydenhoitajaa, jolla olisi seksuaalineuvojan tai –terapeutin koulutus. Jos sellainen löytyy voit kysyä saisitko hänelle ajan, jolloin voisit saada enemmän ohjausta itsetyydytyksen vähentämiseen.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Leijonat 4–2-johtoon, Hietanen runnoi helpottavan osuman – IS seuraa olympiatapahtumia

  2. 2

    Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

  3. 3

    Peter Forsbergilta kova tuomio Sveitsin törkytaklaajalle: ”Kotiin vain tuollaiset täältä”

  4. 4

    Prinssi Henrikin hautajaiset alkoivat juhlallisesti – perhe kokoontui suremaan: kuningatar Margareeta murtui kyyneliin

  5. 5

    Kahden auton vakava nokkakolari Janakkalassa

  6. 6

    Tulossa harvinaisen hyytävä kevät – neljän viikon ennuste lupaa jopa 10 astetta tavanomaista kylmempää: ”Tällaisia poikkeamia ei ihan joka talvi ole”

  7. 7

    Video: Onko tässä olympiakisojen sykähdyttävin hetki? Korealaisfani riehaantui ja riisui paitansa Leijonien ottelussa

  8. 8

    Ruotsin ihastuttava pikkuprinsessa Leonore 4 vuotta! Hovi julkaisi hempeitä syntymäpäiväkuvia päivänsankarista

  9. 9

    Influenssa-aalto rusikoi Suomea poikkeuksellisella voimalla – THL: ”Tilanne voisi olla toinen, jos infektiolääkäreiden toive olisi toteutettu”

  10. 10

    Tiedätkö, mitä eroa on leivinpaperilla ja voipaperilla? Hauska testi paljastaa kummasta on kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  2. 2

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  3. 3

    Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

  4. 4

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  5. 5

    Leijonat 4–2-johtoon, Hietanen runnoi helpottavan osuman – IS seuraa olympiatapahtumia

  6. 6

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  7. 7

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  8. 8

    Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

  9. 9

    Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

  10. 10

    Jenni, 36, elää kulissiliitossa: ”Jos olisin tehnyt päätökset itse, olisin rakentanut elämäni eri tavalla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  6. 6

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  7. 7

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  8. 8

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  10. 10

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Leijonat 4–2-johtoon, Hietanen runnoi helpottavan osuman – IS seuraa olympiatapahtumia

  2. 2

    Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

  3. 3

    Peter Forsbergilta kova tuomio Sveitsin törkytaklaajalle: ”Kotiin vain tuollaiset täältä”

  4. 4

    Prinssi Henrikin hautajaiset alkoivat juhlallisesti – perhe kokoontui suremaan: kuningatar Margareeta murtui kyyneliin

  5. 5

    Kahden auton vakava nokkakolari Janakkalassa

  6. Näytä lisää