Kysy seksistä

Haluan säästää seksin avioliittoon. Miten huomioida kumppani siihen saakka?

Julkaistu:

Olen nuori nainen, joka koki aiemmin biseksuaalisia tunteita. Tulin uskoon ja sen jälkeen biseksuaaliset tunteeni ovat kadonneet ja koen olevani hetero. Uskoni takia haluan säästää seksin avioliittoon.
Kuitenkin ensimmäinen suhteeni kariutui juuri osittain tästä syystä, koska poika halusi seksiä mutta minä en. Ehdimme olla melkein kolme vuotta yhdessä.
Nyt haluaisinkin kysyä seuraavaa suhdettani ajatellen, jos sellaista tulee, että miten pystyisin ottamaan toisen seksuaaliset tarpeet huomioon ja auttamaan häntä ymmärtämään näkökulmaani?
Toinen ongelmani on myös se, että koen ajatuksen seksistä loppuun vietynä ahdistavana ja epämiellyttävänä. Seurakunnassani minulle sanottiin, että kun tapaan sen oikean, niin halut kyllä ilmestyvät. Ystäväni sanoivat samaa, mutta en ole varma.
Nimimerkki: Mimosa, 19v

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:

Seksuaaliset ja rakkauden tunteet niin miehiä, kuin naisiakin kohtaan ovat normaaleja tunteita ja ne ovat hyväksyttäviä. Sinä itse määrittelet oman seksuaalisuutesi ja seksuaalisen suuntautumisesi ja toivottavasti uskallat elää tunteittesi mukaan. Jos olet päättänyt säästää seksin avioliittoon, on siitä hyvä keskustella tulevan kumppanisi kanssa avoimesti. Puheeksiotto on yksi parisuhteen tärkeimpiä taitoja ja siihen kannattaa opetella alusta asti. Hyvin moni ihminen sulkee sisälleen todelliset tunteet, eikä kerro niitä kumppanilleen. Kerro siis rehellisesti tunteistasi, kun kohtaat ihmisen jonka kanssa haluat seurustella. On tärkeää kertoa omista periaatteistaan, ja miksi niitä haluaa noudattaa.

Kumppanin seksuaalisuuden huomioiminen pitää tapahtua jos sinä olet valmis. Älä siis tee asioita pelkästään toisen ihmisen takia, vaan siksi että itsekin sitä haluat. Ihmisillä on yleisesti ottaen kova kiire yhdyntään asti, vaikkakin mielestäni erityisesti nuorten kannattaisi aloittaa toisiinsa tutustuminen vartaloista, hyväilyistä, toistensa tyydyttämisestä käsin hyväillen. Miten suhtaudut itsetyydytykseen? Sallitko sen itsellesi/kumppanillesi? Itsetyydytys on hyvä tapa tutustua omaan vartaloonsa, jolloin oppii itsestään sen mikä on nautittavaa ja mikä ei. Itsetyydytys voi toimia siis myös tulevan kumppanisi tapana purkaa omaa seksuaalisia tarpeitaan.

Jos koet seksin epämiellyttävänä ja ahdistavana kannattaa siitä keskustella esim. seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Oletko kokenut aina näin, vai vasta uskoon tultuasi? Liittyykö kokemus vain seksiin miesten kanssa, vai myös naisten? Seksuaaliterapeutin avulla voit pohtia omia tunteitasi ja elämänhistoriaasi ja saada näin vastauksia omiin ajatuksiisi.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    7. 7

      Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

    8. 8

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    10. 10

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    6. Näytä lisää