Kysy seksistä

Voiko esileikistä tulla raskaaksi?

Julkaistu:

Ilta-Sanomien lukijat pohtivat esileikin ja raskauden yhteyttä. Katso, mitä seksuaaliterapeutti vastaa.
Olen muutaman kerran hyväillyt poikaystäväni penistä ja aina välillä tuntuu, että sieltä tulisi spermaa tai jotain muuta nestettä, vaikka hän ei ole vielä edes kunnolla lauennut. Joskus hän on hyväillyt itse itseään ja sen jälkeen samalla kädellä kosketellut minua. Kaikki tämä on tapahtunut ilman kondomia, joten nyt minua askarruttaa, että voinko näin tulla raskaaksi? Olemme vasta hiljan aloittaneet seksielämän! Minua huolestuttaa ajatus!!!
Nimimerkki: Neuvoja, 18 vuotta

Voiko esileikistä tulla raskaaksi, jos mies sormettaa minua ja on sitä ennen koskenut itseään, mutta ei ole kuitenkaan lauennut ennen koskemistani?
Nimimerkki: ihmettelee, 17 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:

Seksuaalisen kiihottumisen aikana miehellä Cowperin rauhaset erittävät kirkasta limaa virtsaputken suulle. Tätä kutsutaan myös touhutipaksi ja sen on tarkoitus tehdä siemenjohdin siittiöille liukkaaksi, jolloin niiden matka on helpompi. Touhutipan sisältämistä siittiöistä ollaan montaa mieltä; osa kirjallisuudesta sanoo sen sisältävän siittiöitä ja osa sanoo, ettei se sisällä. Asiasta on kuulemma tehty pienimuotoinen tutkimuskin, jossa tutkittiin miesten touhutipan sisältöä. Kyseisen tutkimuksen koehenkilöiden touhutipasta siittiöitä ei löytynyt mutta miesjoukko oli niin pieni että en itse pidä näyttöä niin varmana, että voisin täysin varmasti luvata, ettei touhutipassa koskaan kenelläkään ole siittiöitä.  

Mikäli sormissa on siittiöitä sisältävää siemennestettä, on raskaus mahdollinen jos mies sormeilee naisen sukuelimiä. Myös miehen laukeaminen lähellä naisen sukupuolielimiä voi aiheuttaa sen, että joku siimahäntä pääsee emättimen suulle ja hedelmöittämään munasolun. Eli kannattaa olla varovainen. Jos asiassa haluaa toimia niin, ettei vahinkoa varmasti tapahdu niin joko mies koskettelee vain naista ja nainen miestä, tai käyttäkää kondomia jo esileikissä.

Eli jos esileikin aikana naisen emättimeen tai sen suulle pääsee siittiöitä, niin raskaus on teoriassa mahdollinen.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. 6

      Lehti: Pohjois-Korean loikkari tunnusti henkirikoksen

    7. 7

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    8. 8

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    9. 9

      Paljastuiko Nokia-puhelinten suuri salaisuus? Tällaista ei kilpailijoilla olisi

    10. 10

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. Näytä lisää