Kuntokoulu

Rapsakka rystylyönti

Julkaistu:

Kahden käden rystylyönti on tenniksen helpoin lyönti, sillä mailan liikerata on aivan sama kuin kämmenessä. Muistele kämmenpuolelta, miten saat putipuhtaan osuman ja tarkkuuden.
Tuplakädet antavat osumaan kontrollia ja auttavat luomusuorituksen löytämisessä, jos vain pystyt rentouttamaan kroppasi. Käytä taas apuna mielikuvia – kyse on kahden yleisheittoliikkeestä eli moukarista. Harvalla taitaa olla omakohtaista kokemusta moukariringistä, mutta näe silmissäsi O-P. Karjalainen, joka vartalon kierron avulla lennättää lekan huimaan kaareen. Samaten Kiekko - Konna Kontiolan lyöntilaukaus on suoraan tenniksestä: pitkät kädet kiekon perään ja suunta Venäjän maaliin.

Rystyssä löytyy kaksi tyylisuuntaa. Toista edustaa meidän Jarkko Nieminen, jonka suoraviivaista teholämäriä pidetään yleisesti mailmanluokan lyöntinä. Toisen tyylin mallina saa toimia Rafael Nadal, joka jyrkästi nousevalla mailalla veivaa palloon huimasti yläkierrettä. Selvimmin tyylien ero näkyy loppuasennossa – Jarkon mailan liike loppuu korkealle hartian yläpuolelle, kun Rafan maila jatkaa kyynärpäät taittuen selkään asti. Molemmilla tyyleillä on omat etunsa, mutta myös haittansa.

Jarkko saa runsaasti eteenpäin vievällä mailallaan loistavan vauhdin ja helpon osuman. Toisaalta suorempi pallo ylittää verkon matalalta ja tuppaa joskus napsahtamaan kanttinauhaan. Rafa pystyy kierteen avulla ylittämään verkon korkeammalla kaarella ja sama kierre tiputtaa pallon kenttään ennen takarajaa.

Kierre vähentää kuitenkin pallon lentovauhtia, joten mailanpäässä on oltava vauhtia. Kun lisävauhti yleensä lisää virheitä, tavalliselle pelurille voi suositella pakettimaisempaa Jarkko-rystyä. Ideaalia olisi tietysti, jos pelaaja hallitsisi molemmat tyylit: tarvittaessa varma yläkierre kenttään, mutta tappopaikassa suoralla läpärillä voittopiste. Näin pelaa maailman ykkönen, Novak Djokovic.

Kuntokoulun tennis-asiantuntijana toimi Vierumäen tennispro Heikki Sirkka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    7. 7

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    8. 8

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    9. 9

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    10. 10

      Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    3. 3

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. Näytä lisää